aTalent Recruiting, rekrytointiyrityksen brändikuva

Euroopan suurin hackathon tuo viikonloppuna 1500 huippukoodaria Espooseen

23.11.2017 | | Lukuaika 3 min

Euroopan suurin hackathon tuo viikonloppuna 1500 huippukoodaria Espooseen


Yli 80 % osallistujista on kiinnostunut työllistymään Suomeen


Euroopan suurin hackathon Junction tuo viikonloppuna Aalto-yliopiston tiloihin Otaniemeen 1500 koodaria 96 eri maasta. Kyseessä on poikkeuksellinen tapahtuma, jollaisia nähdään maailmallakin vain harvoin. Erityisesti suomalaisen liike-elämän koodaripulaan tapahtuma tuo pilkahduksen toivosta, sillä 83 % osallistujista on kiinnostunut työllistymään Suomeen.


Muutaman sadan vapaaehtoisen voimin järjestettävässä Junctionissa koodareiden tiimit kilpailevat viikonlopun läpi ratkaisemalla eri yritysten ja julkisten organisaatioiden asettamia haasteita. Haasteissa ratkaistaan esimerkiksi tekoälyn käyttämistä markkinoinnissa ja suunnitellaan älykkäitä, uusinta teknologiaa hyödyntäviä liikerakennuksia. Osallistujien hyödynnettävissä on tapahtuman aikana suuri valikoima teknistä laitteistoa, kuten erilaisia sensoreita, VR-laseja ja -kameroita sekä kontrollereita.


”Kaikki tiimit pyrkivät viikonlopun aikana ja usein montaakaan tuntia nukkumatta saamaan uuden ohjelmistoprojektin valmiiksi ja haasteen ratkaistuksi. Tarkoituksena on rakentaa koko maailman mittakaavassa isojen ideoiden alkuja sekä valmiita prototyyppejä. Koodareille tämä on paikka tulla kilpailemaan hyvässä hengessä ja oppimaan uutta”, Junctionin toimitusjohtaja Ville Leppälä sanoo.


Tapahtuma vetää puoleensa myös useita yrityksiä, jotka paitsi kaipaavat apua antamiensa haasteiden ratkaisemiseen, myös pyrkivät löytämäään tapahtumasta itselleen tulevia työntekijöitä. Yritysten joukossa on myös arvostettuja ulkomaisia toimijoita, jotka eivät muutoin Suomessa juuri vieraile.


”Moni yritys näkee Junctionin vuoden tärkeimpänä väylänä rekrytoida kovan tason koodareita. Yli 5000 hakijan joukosta esikarsitut 1500 devaajaa muodostavat joukon, joiden osaamisessa on valtava potentiaali. Suomalaiset yritykset ovat kuitenkin välillä nihkeitä rekrytoimaan englanninkielisiä osaajia, mutta tätä näkemystä pyrin haastamaan. Mikäli yritys haluaa pärjätä kovassa kilpailussa ja palkata parhaat tekijät, on kielivaatimuksesta pystyttävä joustamaan”, toteaa Junctionin yhteistyökumppanina toimivan aTalent Recruitingin toimitusjohtaja Niklas Huotari.


Tapahtuman osallistujista noin puolet saapuvat Suomen ulkopuolelta. Osallistujien keskimääräinen työkokemus ohjelmistokehityksestä on noin 5 vuotta. Viime vuonna tapahtumassa luotiin yli 300 projektia. Yrityksiä tapahtumassa on yli 60. Tapahtuman pääpalkinto voittajajoukkueelle on 20 000€.


Lisätiedot:

Ota yhteyttä

Vastaamme mielellämme kysymyksiin. Ota yhteyttä tai pyydä tarjous!

Olen työnhakija
Olen työnantaja