aTalent Recruiting, rekrytointiyrityksen brändikuva

In-house-rekrytoinnista rekrytointikonsultointiin

19.01.2023 | Sanni Myllylä | Lukuaika 4 min

Sara Juutinen ja Roosa Lönnqvist saapuivat aTalentille in-house-rekrytoinnin tehtävistä ja työskentelevät nyt Senior Recruitment Managereina sekä Team Leadeina rekrytointikonsultoinnin ytimessä. Tässä jutussa avaamme, miten asiakasrekrytointien parissa työskentely eroaa in-house-rekrytoinnista ja mikä on saanut tämän kaksikon innostumaan rekrytointikonsultoinnin maailmasta.

Rekrytointikonsultoinnissa korostuvat kohtaamiset, oman asiantuntijuuden jakaminen sekä jatkuva uuden oppiminen erilaisista yrityksistä ja toimialoista. Insinöörirekrytointeihin erikoistuneella Saralla on työkokemusta myös työnantajamielikuvan, osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisen parista. Roosa on asiakastyön lisäksi vastuussa aTalentin business-rekrytointien johtamisesta ja kehittämisestä. Ennen aTalentille siirtymistä Roosan työnkuvaan kuuluivat rekrytointityön ohella hallinnolliset HR-tehtävät, joiden parissa hän ehti työskennellä parin vuoden ajan. Nyt molemmat ovat löytäneet paikkansa asiakasrekrytointien parista, eivätkä ole katuneet päätöstään hetkeäkään.

Mikä rekrytoinnissa motivoi?

Rekrytoinnissa tehtävien monipuolisuus ja työpäivien erilaisuus vetävät puoleensa. “Työtehtävissä on hyvä itsenäisyyden ja vuorovaikutuksellisuuden tasapaino”, fiilistelee Sara. Päiviin sisältyy paljon antoisia kohtaamisia asiakkaiden, hakijoiden ja sisäisen tiimin kanssa. Välillä on kuitenkin mielekästä syventyä itsekseen esimerkiksi työpaikkailmoituksen kirjoittamiseen tai hakemusten läpikäyntiin.

Erityisen palkitsevaa on nähdä valituksi tulleen hakijan ilo uudesta työpaikasta ja asiakkaan tyytyväisyys osaavan työntekijän löytymisestä. Projektien hallinta ja haastavat toimeksiannot innostavat sekä kasvattavat omaa asiantuntijuutta – jatkuva uuden oppiminen pitää työn mielekkäänä.

Miten rekrytointikonsultointi eroaa in-house-rekrytoinnista?

Rekrytointikonsultoinnin parissa pääsee näkemään laajasti erilaisia yrityksiä, toimialoja ja rooleja. Toimeksiannot ovat hyvin monipuolisia ja vaihtelevat trainee-positioista asiantuntijarooleihin ja johtajatason rekrytointeihin. Lisäksi tieto ja ymmärrys työmarkkinatilanteesta sekä erilaisista organisaatioista kasvaa koko ajan myös oman erikoistumisalueen ulkopuolella.

aTalent Recruiting, rekrytointiyrityksen brändikuva

aTalentin laadukkaasta tekemisestä viestii sekä asiakkaiden että hakijoiden luottamus ja tyytyväisyys.

Roosa Lönnqvist, Team Lead & Senior Recruitment Manager

“Tässä roolissa nautin siitä, että saan keskittyä puhtaammin rekrytoinnin työtehtäviin, jolloin aikaa jää in-house-puolta enemmän myös oman osaamisen kehittämiseen sekä entistä laadukkaampien rekrytointien varmistamiseen", painottaa Roosa. Hän ja Sara nostavat esiin, että rekrytointiasiantuntijoiden yhteisössä työskennellessä prosessit ovat hyvin toimivat ja ajantasaiset, mutta osaamista ja toimintatapoja kehitetään myös jatkuvasti sekä yksilö- että organisaatiotasolla. Näin asiakkaiden ja hakijoiden tarpeisiin voidaan vastata mahdollisimman laadukkaasti.

Molemmat kokevat työnkuvan motivoivaksi laajempien vaikuttamismahdollisuuksien myötä – rekrytointikonsultteina he pääsevät modernisoimaan asiakasyritysten toimintaa ja sitä kautta edistämään suomalaisen työelämän kehittymistä.

Miksi hakea rekrytointikonsultoinnin pariin aTalentille?

aTalentin työyhteisössä tekemisen meininki on Saran ja Roosan mielestä inspiroivaa. Kollegat ovat motivoituneita, osaavia ja sitoutuneita sekä johtaminen läpinäkyvää ja osallistavaa. Vaikka itse työskentely onkin hyvin itseohjautuvaa, ympärillä olevilta kollegoilta ja esihenkilöiltä saa jatkuvaa sparrailutukea. “aTalentin laadukkaasta tekemisestä viestii lisäksi sekä asiakkaiden että hakijoiden luottamus ja tyytyväisyys”, korostaa Roosa. aTalentin toimintaperiaatteiden ja arvopohjan takana onkin helppo seistä.

aTalent Recruiting, rekrytointiyrityksen brändikuva

Työtehtävissä on hyvä itsenäisyyden ja vuorovaikutuksellisuuden tasapaino.

Sara Juutinen, Team Lead & Senior Recruitment Manager

Kenelle rekrytointikonsultointi sitten sopii? Rekrytointikonsultoinnin parissa voi menestyä hyvin monenlaisella taustalla. Aiempi tausta voi olla Roosan ja Saran tavoin in-house-rekrytoinnista tai HR:stä, mutta myös esimerkiksi myynnin, markkinoinnin tai viestinnän tehtävien parista. Työtehtävät ovat vaihtelevia, nopeatempoisia ja projektiluontoisia, joten tärkeää on löytyä uteliaisuutta uuden oppimiselle, sosiaalista rohkeutta ja kiinnostusta projektihallinnan kokonaisuutta kohtaan. Tehtävien monipuolisuus ja mahtava työyhteisö saavatkin Roosan ja Saran viihtymään rekrytointikonsultoinnin parissa juuri aTalentilla!

Ota yhteyttä

Vastaamme mielellämme kysymyksiin. Ota yhteyttä tai pyydä tarjous!

Olen työnhakija
Olen työnantaja