Taito Unitedin remmissä verkko- ja mobiilialan ammattilaiseksi

16.9.2016 / Mia Simonen

Aalto-yliopistossa tietotekniikkaa opiskeleva Teemu Taskula aloitti Taito Unitedilla osa-aikaisena Junior Full Stack Developerina keväällä 2015. Taito United tarjoaa asiakkailleen moderneilla teknologioilla toteutettuja verkko- ja mobiilipalveluita. Työpaikka sijaitsee kätevästi 10 minuutin kävelymatkan päässä Otaniemen kampuksesta Spektri Business Parkissa.

Sulavasti oman alan töihin

Kolmantena opiskeluvuotenaan Teemu Taskula tuumasi, että on aika hakeutua oman alan töihin. aTalentilta kilahti sähköpostiin juuri sopivasti työpaikkailmoitus avoimesta tehtävästä Taito Unitedillta, jota Teemu päätyi hakemaan. Vaikka yritys ei ollutkaan Teemulle entuudestaan tuttu, jäi heti ensimmäisestä haastattelusta tunne, että Teemu sopisi Taidon porukkaan hyvin sekä osaamisensa että persoonansa puolesta. Päätös remmiin liittymisestä oli näin ollen helppo tehdä, ja osoittautui alusta alkaen onnistuneeksi ratkaisuksi. ”Aloitus oli sulavin, mitä olisin ikinä voinut kuvitella”, Teemu kehuu. ”Ei ollut ketään hengittämässä niskaan eikä kokoajan odotettu, että joka viikko pitäisi saada jotakin maatamullistavaa aikaan. Annettiin aikaa oppia ja annettiin tarpeeksi helppo projekti, josta oli mukava lähteä liikkeelle. Olen todella kiitollinen siitä.”

Taito Unitedin tiimi on osoittautunut vähintäänkin niin kivalla ja rennolla asenteella varustetuksi työporukaksi, kuin Teemu oli ensivaikutelman perusteella ajatellutkin: ”Hemmetin hyvin tullaan toimeen ja tosi hyvä meininki. Ei ole liian vakavaa toimistolla, vaan pystytään ottamaan hetkiä, jolloin voi pitää hetken hauskaa ja tehdä jotain muuta kuin työtä, ja sitten taas jatkaa hommia.” Erityisesti Teemu pitää Taidon porukan tiiviistä työskentelytavasta: kaikki on koko ajan valmiina auttamaan toisiaan ja neuvoja jaetaankin puolin ja toisin.

Monipuolista osaamisen kehittämistä

Yksi Teemun vahvuuksista on visuaalinen graafinen silmä, jota hän pääsee työssään hyödyntämään: hän on tehnyt pitkälti käyttöliittymien suunnittelua erinäköisillä UI-työkaluilla ja toteutusta erilaisilla moderneilla teknologioilla, esimerkiksi Reactilla. ”Kerroin mikä mua kiinnostaa, mitkä on tavallaan näitä mun intohimoja ja kiinnostuksen kohteita, ja oon kyllä päässyt tekemään just niitä”, Teemu iloitsee. Lisäksi hän on päässyt monipuolisesti treenaamaan ja täydentämään myös niitä puolia osaamisessaan, jotka hän on kokenut omiksi kehittämiskohteikseen. Vaikka Teemulla ei ole ollut aiempaa työkokemusta IT-alalta, on hänelle tarjottu mahdollisuus yrittää ja oppia ja tehdä niitä asioita – osana isoja asiakasprojektejakin. ”Taito Unitedin asenne on todella miellyttävä siinä, että jos otetaan uusia työntekijöitä, niin ei ole oletuksena, että heti osaisi kaiken. Jos pystyy näyttämään, että on motivoitunut ja valmis oppimaan asioita, niin se on tärkeämpää, kuin että sä osaisit kaiken jo valmiiksi. Se on kyllä ollut todella kivaa, jotenkin sellainen vapaus ja rento asenne, että luotetaan siihen, että sä opit ja osaat myös vahvistaa sun heikkouksia.”

Aidosti mukana tekemässä

Teemu kertoo yllättyneensä positiivisesti siitä, kuinka Taito Unitedilla oikeasti annetaan vastuuta ja luotetaan työntekijöihin. ”Siinä tulee kyllä sellainen olo, että kuuluu vielä vahvemmin siihen firmaan ja porukkaan ja kokee, että on tehnyt jotain todella hyödyllistä ja vienyt sitä firmaa eteenpäin. On ollut todella palkitsevaa tajuta, että on osana rakentamassa sitä eikä vaan yksi ratas isossa koneistossa. Se on kyllä yksi mun suurimmista motivaattoreista.” Työskentely Taidolla on tarjonnut Teemulle jopa enemmän kuin hän osasi odottaa: ”Senkin takia, etten tajunnut sitä, kuinka paljon vastuuta on mahdollista ottaa ja kuinka paljon pystyy vaikuttamaan yrityksen toimintaan ja tekemiseen, menestykseen ja muuhun. Se oli aluksi tietyllä tavalla pelottavaa, mutta kun aloitti tekemään, niin sitten se pelko katosi ja innostus tekemiseen vain kasvoi.”

Yhtenä tärkeimpänä antina Teemun työssä on hänen omasta mielestään ollut se, että hän on päässyt oppimaan asiakkaiden kanssa kommunikointia ja asiakastilanteissa toimimista: ”Esimerkiksi oman designin esitteleminen asiakkaalle sillä tavalla, että asiakas ymmärtää ja innostuu, ja myös palautteen saamista ja prosessointia.” Erityisen hauskoina juttuina sen sijaan ovat jääneet mieleen Taidon porukan yhteiset mökki- ja viikonloppureissut, joiden kautta on päässyt mukavasti tutustumaan työkavereihin toimiston ulkopuolella, mutta Teemu viihtyy kyllä mainiosti Taidon toimistollakin Espoon Spektri Business Parkissa. ”On makeeta olla uudessa toimistossa. Siinä on tosi freshi fiilis, ihan kuin olisi jossain Silicon Valleyn startupissa mukana. Siellä on tosi mukava tehdä töitä ja kiva ympäristö muutenkin olla.”

Rohkeudella Taito Unitedin junaan

Teemu kehottaa rohkeasti hakemaan Taito Unitedille töihin, vaikkei aiempaa kokemusta vielä paljoa olisikaan – tärkeintä on into ja motivaatio jatkuvasti oppia ja kehittyä. Taidolla ei olla tiukasti sitoutuneita tiettyihin teknologioihin tai kieliin, vaan työntekijät saavat vapaasti hyödyntää omia vahvuuksiaan sen mukaan, mistä heillä on kokemusta ja osaamista. Tällä hetkellä Teemu itse viettää vaihtolukukautta Singaporessa ja pitää sen aikaa taukoa töistä, mutta jatkaa Taidon remmissä heti Suomeen palattuaan, sillä hän haluaa olla mukana viemässä yritystä eteenpäin ja kasvattamassa liiketoimintaa. Kuluneet puolitoista vuotta Teemu näkee omalla kohdallaan vasta alkusoittona – hänellä on intoa olla Taidolla töissä vielä paljon pidempäänkin.

Kiinnostuitko urasta Taito Unitedilla? Hae nyt Junior Full Stack Developerin tehtävään!

 

Kirjoittajasta:

Mia Simonen

Mia Simonen

Recruitment Consultant

mia.simonen[ät]atalent.fi

Lue seuraavaksi:

Tyytyväisiä asiakkaitamme

Asiakkaidemme kokemuksia

  • "At DealDash we pride ourselves on giving young talent the opportunity to grow and expand their knowledge and skills. As such, we have found aTalent to be a great partner, that through their networks amongst students and recently graduated professionals, has been able to identify the type of talent we are looking for." John Nylund, Talent Acquisition Manager, DealDash
  • "Prosessi oli mahtavasti hoidettu ja esikarsinnan läpäisseet kandidaatit todella kovatasoisia" Elina Salminen, HR Manager, BearingPoint
  • "aTalent matches us with the young talent that we need. Process runs smoothly and provides us with the wanted results!" Iina Näsman, HR Specialist, SEB
  • "Customer Support Specialistien hakuprosessi suoritettiin nopeasti – yhdessä viikonlopussa!" Asiakaspalvelutiimin esimies, Rovio
mautic is open source marketing automation