Tomi Huuskonen – MES Specialistin arkea Roimalla

17.5.2018 / Mika Räsänen

Tomi opiskeli tietotekniikkaa Metropoliassa, jossa hän suuntautui ohjelmistotekniikkaan. Opintojensa loppuvaiheessa katsellessaan potentiaalisia työpaikkoja,vastaan tuli aTalentin kautta avoinna ollut MES Specialistin työtehtävä Roimalla. Roima oli Tomille tuntematon yritys, mutta tutustuttuaan tähän voimakkaasti kasvua tehneeseen yritykseen, hän päätti hakea. Jo haastattelussa Tomille tuli sellainen tunne, että Roimalla oli tekemisen meininkiä ja rentoa porukkaa. Tomista tuntui jo silloin, että nyt etsittiin oikeanlaista ihmistä ja persoonaa tiimiin, eikä vain resurssia täyttämään avoinna ollut tehtävä. “Muistan kun kävin piipahtamassa ja pyörähdettiin ympäri taloa kierroksella, niin iski heti tunne, että tämähän on mielenkiintoinen paikka.” Ja vielä kahden vuoden jälkeenkin tuo tunne on säilynyt.

Mitä MES Specialistin arkeen kuuluu?

Hommat Roimalla lähtivät sutjakkaasti liikkeelle. Jo muutaman kuukauden jälkeen Tomi oli mukana asiakkaan projektissa tekemässä integraatiota asiakkaan ERPin eli toiminnanohjausohjelman ja Roiman toimittaman MESin eli tuotannonohjausalustan välillä. Pian hän oli jo mukana Saksassa asiakkaan luona työskentelemässä käyttöönoton parissa. Vastuuta on saanut jo varhaisessa vaiheessa Roimalla, mikäli sitä haluaa. Kaikesta huolimatta Tomista tuntui siltä, että työsuhteen alussa sai rauhassa opetella asioita ja tuki yrityksen sekä kollegoiden puolelta oli olemassa.

Se mistä Tomi on Roimalla työskennellessään pitänyt, on mahdollisuus vaikuttaa oman työtehtävän sisältöön ja päivät eivät todellakaan ole samanlaisia. “Hommat voidaan konfiguroida hyvin sen mukaan mikä kutakin kiinnostaa ja kuinka paljon haluaa esimerkiksi olla suorassa kontaktissa asiakkaaseen ja kuinka paljon sitten toteuttaa järjestelmää.” Tomi on mielellään mukana myös suorassa asiakastyössä. Varsinkin projektien alkuvaiheessa on mielenkiintoista päästä mukaan asiakkaalle “kävelemään” paikan päällä läpi heidän tuotantoprosessia ja olla mukana miettimässä sitä, miten Roima pystyisi parhaiten näitä prosesseja tehostamaan.

Osa asiantuntijoista työskentelee lyhytkestoisissa projekteissa ja osa, kuten Tomi, työskentelee useita vuosia kestävissä asiakasprojekteissa. Tomi on Roiman työuransa alusta alkaen työskennellyt käytännössä saman asiakkaan projektin parissa eli jo lähes 2 vuotta. “On siistiä, kun on tässä projektissa päässyt näkemään sen tarinan ihan alusta alkaen. On lähdetty kilpailutuksesta, voitettu ja todistettu omat taidot ja hyödyt ja sitten lopulta päässyt konkreettisesti toteuttamaan sitä ratkaisua.”

Teknologioiden osalta alussa Tomi työskenteli pitkälti Wonderware MES-alustan, JavaScriptin ja Microsoft SQL Serverin kanssa. Roiman kaikki käyttöliittymät ovat web-pohjaisia eli tarvittavat teknologiat pyörivät niiden ympärillä. Tomi itse on keskittynyt enemmän back-end työskentelyyn, mutta Roima tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuksia laajentaa omaa osaamista. “On hauska huomata kuinka paljon täällä töissä ollessa on oppinut koodista. Kun katselee vaikka puoli vuottakin vanhaa tekemäänsä toteutusta niin eron kyllä huomaa.”

“Tuntuu että täällä ei tyhmiä kysymyksiä tule esitettyä ja aina saa apua”

Roimalla työntekijän on helppoa esittää kysymyksiä kollegoilleen ja aina kuunnellaan ja kysyessä saa tukea ja apua, Tomi toteaa. Kysymiseen itse asiassa kannustetaan. Roima on rento ympäristö, jossa töiden teko onnistuu sopimuksen mukaan mistä ja milloin vain, kunhan ne työt tulee tehtyä sovitun mukaisesti. Roimalla on mahdollisuus laajentaa omaa osaamista. Kun kyseessä on melko iso organisaatio, monipuolisia kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia löytyy talon sisältä eri projekteista ja osastoilta. “Siistein juttu on, että kahden vuoden jälkeenkin on mukavaa edelleen joka aamu tulla tekemään töitä. Täällä saa tehdä töitä mukavissa projekteissa ja projektitiimeissä.” Tomi on myös suositellut Roimaa koulukavereilleen ja moni heistäkin on työllistynyt Roimalle ja viihtynyt talossa. “Samanhenkisiä nörttejähän me täällä kaikki ollaan”, Tomi naurahtaa lopuksi.

Lue tästä lisää millainen Roima on työnantajana ja katso samalla heillä avoinna olevat työtehtävät.

Kirjoittajasta:

Mika Räsänen

Mika Räsänen

Content Specialist

LinkedIn

Twitter

Creating diverse content that answers to questions "Who?", "Why?" and "How?"

mika.rasanen@atalent.fi

Lue seuraavaksi:

Tyytyväisiä asiakkaitamme

Asiakkaidemme kokemuksia

  • "At DealDash we pride ourselves on giving young talent the opportunity to grow and expand their knowledge and skills. As such, we have found aTalent to be a great partner, that through their networks amongst students and recently graduated professionals, has been able to identify the type of talent we are looking for." John Nylund, Talent Acquisition Manager, DealDash
  • "Prosessi oli mahtavasti hoidettu ja esikarsinnan läpäisseet kandidaatit todella kovatasoisia" Elina Salminen, HR Manager, BearingPoint
  • "aTalent matches us with the young talent that we need. Process runs smoothly and provides us with the wanted results!" Iina Näsman, HR Specialist, SEB
  • "Customer Support Specialistien hakuprosessi suoritettiin nopeasti – yhdessä viikonlopussa!" Asiakaspalvelutiimin esimies, Rovio
mautic is open source marketing automation