aTalent Recruiting, rekrytointiyrityksen brändikuva

20 vuotta työelämän edelläkävijyyttä – Asiakkaiden menestystarinoita vuosien varrelta

06.03.2025 | Aleksi Kaivos | Lukuaika 7 min

Kahden vuosikymmenen aikana olemme auttaneet suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä menestymään. Tässä kahdeksan tarinaa siitä, miten olemme tukeneet asiakkaidemme kasvua ja uudistumista.

aTalentista on hioutunut kahdenkymmenen vuoden aikana täyden palvelun rekrytointi- ja HR-talo. Olemme auttaneet suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä menestymään, kasvamaan ja uudistumaan – oli kyse sitten rekrytoinnista, työnantajamielikuvan kehittämisestä tai HR-toimintojen uudistamisesta.

Olemme toteuttaneet yli 600 onnistunutta toimeksiantoa, ja asiakkaamme ovat palkinneet työmme laadun erinomaisella NPS-arvolla 65. Tästä kiitos pitkäaikaisille asiakkaillemme, jotka luottavat asiantuntijuutemme vuodesta toiseen.

Olemme koonneet tähän kahdeksan erilaista menestystarinaa, jotka näyttävät, miten olemme auttaneet yrityksiä kasvamaan ja kehittymään.

Novitan HR-matka – Kestävästä perustasta toimivaksi kokonaisuudeksi

Yksi tärkeimmistä kilpailueduistamme on ollut kautta historian se, että emme tarjoa bulkkia – tehtävämme on ymmärtää yritysten ainutlaatuiset tarpeet ja tarjota niihin paras, räätälöity ratkaisu. Tästä esimerkkinä yhteistyömme Pohjoismaiden suurimman käsityölankojen valmistajan, Novitan, kanssa. Rakensimme suomalaiselle perheyritykselle räätälöidyn HR-kokonaisuuden. Projekti alkoi perusteellisella nykytilakartoituksella, jossa tunnistimme HR-toimintojen vahvuudet ja kehityskohteet. Tämän pohjalta laadimme selkeän HR-käsikirjan, dokumentoimme arvokkaan hiljaisen tiedon ja rakensimme vuosikellon tehostamaan toimintaa. Lisäksi tuimme yritystä lakisääteisten dokumenttien laatimisessa ja kehitimme esihenkilötyötä vastaamaan kasvavan organisaation tarpeita.

aTalent räätälöi meille kokonaisvaltaisen avaimet käteen -ratkaisun. Olin erityisen tyytyväinen selkeään hinnoitteluun ja hyvin toimivaan aTalentin palveluun, tuki oli aina lähellä. Myös henkilöstöltä on tullut hyvää palautetta.

Mikko Koponen, CEO Novita

Carunan tavoitti lähes 700 huippuosaajaa: 100 % onnistuminen rekrytoinneissa

Yhteistyö sähköverkkoyhtiö Carunan kanssa on tuottanut neljän vuoden aikana hienoja tuloksia. Suosittu hybridihakupalvelumme, joka yhdistää suorakontaktoinnin ja avoimen haun parhaat puolet, on osoittautunut toimivaksi konseptiksi juuri Carunan kaltaiselle toimijalle. Yhteistyömme aikana yhtiö on tavoittanut lähes 700 potentiaalista työnhakijaa, ja olemme onnistuneet täyttämään kaikki toimeksiannot aina trainee-ohjelmista vaativiin asiantuntija- ja päällikkötason tehtäviin. Sitoutumisemme laatuun näkyy myös asiakastyytyväisyydessä: Caruna on antanut yhteistyöllemme täydet 10/10 pistettä.

Todella asiantunteva tiimi! Asiat hoituvat aina aikataulussa ja erinomaisella asenteella.

Katri Sulkama, Human Resources Manager Caruna

Kuuasema: 10 vuotta pelinkehityksen HR-kumppanina

Peliyritys Kuuasema on luottanut asiantuntijuuteemme HR-asioissa vuodesta 2013 asti. Yli kymmenen vuoden taipaleeseen on kuulunut vaihtelevia tehtäviä sen mukaan, mitä kasvava pelifirma on kulloinkin tarvinnut. Työtehtäviin on kuulunut systemaattista ja monipuolista työtä rekrytoinnin parissa – olemme hoitaneet yrityksen rekrytoinnit niin junior- kuin senior-tason tehtäviin eri ohjelmointikielillä. Lisäksi olemme tukeneet yritystä HR-konsultoinnissa, henkilöstön sitouttamisen kehittämisessä ja muissa lakisääteisissä tehtävissä.

aTalent Recruiting, rekrytointiyrityksen brändikuva

Uusien pelinkehittäjen rekrytoinnit, asiantuntijoiden sitouttaminen, laadukas henkilöstötyö – näistä aineksista on yli 10-vuotinen yhteistyömme Kuuaseman kanssa tehty.

Niklas Huotari, CEO aTalent

Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi kasvoi ja monipuolistui– 40 uutta osaajaa ja naishakijoiden osuus kasvuun

Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy – tai tuttavallisemmin Tesi – asetti kunnianhimoiset tavoitteet monimuotoisen huippuosaamisen rekrytoimisessa. Neljän vuoden aikana olemme onnistuneet vastaamaan tähän haasteeseen samaisella kunniahimolla: olemme rekrytoineet yli 40 rahoitusalan asiantuntijaa 100 prosentin onnistumisasteella. Erityisen ylpeitä olemme siitä, että olemme onnistuneet kasvattamaan naishakijoiden osuuden 6 prosentista 21 prosenttiin edistäen merkittävästi rahoitusalan tasa-arvoa.

aTalentin avulla rekrytointi on ollut helppoa ja tehokasta. Olemme saaneet palkattua haluamamme osaajat samalla onnistuen lisäämään uusien tesiläisten diversiteettiä.

Maija Soininen, Head of People & Culture Tesi

Ääniteknologiayritys Jabra kasvatti Suomen myyntitiimiään – 100 % onnistuminen henkilöstövuokrauksessa

Tanskalainen ääniteknologiayritys Jabra otti meihin yhteyttä viisi vuotta sitten etsiessään kasvumahdollisuuksia Suomessa. Autoimme Jabran Suomen myyntitiimiä kasvamaan henkilöstövuokrauspalvelumme avulla. Henkilöstövuokrauksen onnistumisaste on pyöreät 100 % – tyytyväisyys ei näy pelkästään rekrytointien määrässä, vaan myös siinä, että rekrytoitavien työsuhteet ovat olleet pitkäaikaisia.

Työntekijän vuokraus aTalentin kautta on täyttänyt tarpeemme loistavasti: meidän ei tarvitse huolehtia työsuhdebyrokratiasta tai HR-töistä, eikä kantaa riskiä työntekijän palkkauksesta, vaan voimme keskittyä olennaiseen.

Antti Valtonen, Senior Territory Sales Executive Jabra

HSL kehitti teknologiatiimin osaamista uusimman HRaaS-palvelumme avulla

Olemme kehittäneet asiakkaiden toiveesta rekrytointien ja vuokratyön rinnalle HR-as-a-Service -palvelun (HRaaS), jossa meille voi ulkoistaa HR-toimintonsa joustavasti joko osittain tai kokonaan. Helsingin seudun liikenne (HSL) päätti hyödyntää HRaaS-palveluamme teknologiatiiminsä kehittämisessä: autoimme yhtiötä kartoittamaan kriittiset osaamistarpeet, mallinsimme osaamisen johtamisen käytännöt ja rakensimme selkeät urapolut teknologiaosaajille.

Olemme saaneet aTalentin HR-konsultoinnin avulla eväitä asiantuntijatyön kehittämiseen. Projektin aikana tunnistettiin keskeisiä elementtejä ja saatiin tiekartta, jonka avulla voimme kehittää osaamisen johtamista.

Eeva-Liisa Haaksluoto, Henkilöstöpäällikkö HSL

Hartwall nousi työnantajalistauksen huipulle – 7 vuotta tuloksellista yhteistyötä

Olemme tehneet yhteistyötä yhden Suomen suurimman ja ikonisimman juomavalmistajan, Hartwallin, kanssa jo seitsemän vuoden ajan. Olemme vahvistaneet Hartwallin työnantajabrändiä – yhtiö on noussut 20 sijaa ylöspäin Universumin Employer Branding -listauksessa. Nuorille asiantuntijoille tarkoitettu Career Brewery -harjoitteluohjelma on osoittautunut jättimenestykseksi, ja olemme saavuttaneet siinä 100 prosentin onnistumisasteen rekrytoinneissa. Samalla olemme kehittäneet ratkaisuja johtamisen, palkitsemisen, työntekijäkokemuksen ja esihenkilötyön kehittämiseen HRaaS-palvelulla.

Yhteistyö aTalentin kanssa on ollut loistavaa. Toiminta on ammattimaista ja tehokasta, mutta samalla hauskaa ja tiimiin voi aina luottaa. aTalentin asenne on, että kaikki on mahdollista ja se on myös näkynyt yhteisissä toimeksiannoissa.

Linda Aro, HR Director Hartwall

Sako kasvoi halutuksi työnantajaksi – Vaativaa insinöörirekrytointia perinteikkäälle yritykselle

Sako, yli satavuotias suomalainen vientiyritys ja metalli- ja teknologia-alan edelläkävijä, on hyödyntänyt asiantuntemustamme vaativissa insinöörirekrytoinneissa vuodesta 2019 lähtien. Olemme rekrytoineet yritykselle 31 huippuosaajaa ja vahvistaneet merkittävästi Sakon asemaa työnantajana viimeisen viiden vuoden aikana. Kohdennetut rekrytointikampanjamme ovat tavoittaneet yli 40 000 potentiaalista osaajaa, minkä ansiosta Sako tunnetaan nyt houkuttelevana työnantajana metalli- ja teknologia-alalla.

aTalent Recruiting, rekrytointiyrityksen brändikuva

Sako on jo vuodesta 2019 lähtien kääntynyt puoleemme vaativissa insinöörirekrytoinneissa. Löytämämme osaajat ovat olleet avainrooleissa tuotteiden ja valmistusprosessien laadunvarmistuksessa. Näiden löytöjen lisäksi olemme onnistuneet kasvattamaan Sakon työnantajabrändiä rekrymarkkinoinnin avulla.

Mikaela Johansson, COO aTalent

Ota yhteyttä

Vastaamme mielellämme kysymyksiin. Ota yhteyttä tai pyydä tarjous!

Olen työnhakija
Olen työnantaja