aTalentin kautta oman alan töihin ja urapolun alkuun

06.11.2014 | Reeta Laakso | 4 min luettava

aTalent rekrytoi alkukeväällä Sievoon kaksi Customer Support Specialistia. Kuinka he päätyivät tehtävään ja miltä työ on tuntunut?

Heta Ruikka ja Anastasia Syroegina näkivät helmikuussa 2014 ilmoituksen Customer Support Specialistin tehtävästä hankintojen suorituskyvynhallinnan ratkaisuja tarjoavassa Sievossa. Sekä tuotantotaloutta opiskeleva Heta että business technologya opiskeleva Anastasia kokivat tehtävänkuvan vaikuttavan kiinnostavalta ja liittyvän heidän opintoihinsa, joten molemmat päättivät hakea paikkaa. Nyt he ovat olleet Sievolla töissä yli puolen vuoden ajan.

Heta bongasi työpaikkailmoituksen suoraan aTalentin sivuilta, kun taas Anastasia löysi sen eräältä monista hakukanavista, joihin ilmoitusta oli levitetty. Hakemukset lähetettyään molemmat saivat ilokseen kutsun aTalentin rekrytoijan pitämään puhelinhaastatteluun. Heta kuvailee puhelinhaastattelua hyvällä tavalla jännittäväksi ja Anastasia toteaa sen vähemmän stressaavaksi kuin kasvokkain haastattelun. Molemmat kehuvat menetelmää ja kertovat tilanteen olleen rento ja haastattelijan positiivinen. Heta myös mainitsee pitäneensä siitä, että ensin järjestettiin alkuhaastattelu, jonka vastauksia pystyi täydentämään vielä myöhemmin toisella kierroksella. Sievon järjestämässä haastattelussa kysymykset olivat ensimmäisen kierroksen pohjatietojen ansiosta syvempiä ja hakijoilla oli mahdollisuus kysyä tarkemmin muun muassa yrityksen kulttuurista ja toimintaperiaatteista.

Eniten aTalentin toiminnasta jäi molemmille mieleen prosessin nopeus: ”Vastaukset sai nopeasti eikä tarvinnut jäädä odottelemaan viikoiksi seuraavaa vaihetta, mikä on työnhaussa kaikista vaikeinta. Koko ajan sai tietoa siitä miten asia etenee”. Tehokkuuden ohella myös kommunikaation ystävällisyys ja positiivisuus nousevat keskustelussa esille. Näiden kokemusten pohjalta sekä Heta että Anastasia ovat suositelleet aTalentin palveluita töitä etsiville opiskelukavereilleen: ”löytyy kiinnostavia, opintoja tukevia töitä ja koko prosessi hoidetaan alusta loppuun saakka hyvin”. aTalent myös soittaa kaikille rekrytoimilleen työntekijöille noin kuukauden kuluttua työskentelyn aloittamisesta ja kysyy kuinka uusi työ on sujunut. ”Näin haluamme pitää huolta välitetyistä työntekijöistä ja varmistaa, että asiat ovat sujuneet toivotulla tavalla”, toteaa aTalentin rekrytointijohtaja Katja Kontio.

Heta ja Anastasia toteavat tyytyväisinä, että työtehtävä on antanut heille paljon tukea opintoihin ja avannut urapolun oman alan tehtävissä: ”Monen aiemmin teoriatasolla käsitellyn asian ymmärtää paljon paremmin kun tietoa voi hyödyntää töissä. Myös motivaatio opintoihin on kasvanut, kun pääsee välittömästi liittämään oppimiaan asioita käytäntöön”. Heidän työtehtäviinsä kuuluu muun muassa asiakkaiden kuukausiprosesseihin liittyvän datan luokittelu ja valmistelu julkaistavaksi. Olennaista on ymmärtää miten erilaiset tietokannat rakentuvat, millaista tietoa niissä on ja miten sitä hyödynnetään prosesseissa. Myös laskennallisia kysymyksiä tulee vastaan. Asiakkaaseen ollaan suoraan yhteydessä prosessin eri vaiheissa, joten työ yhdistää B2B-asiakaspalvelua, it-osaamista sekä kaupallista ymmärrystä – juuri niitä teemoja, joihin molempien opinnot antavat laajasti valmiuksia.

Parhaina piirteinä työpaikallaan Heta ja Anastasia mainitsevat työtehtävien lisäksi mukavan ja kansainvälisen työyhteisön sekä erilaiset virkistystapahtumat. ”On tärkeää, että kaikki tuntevat toisensa ja ilmapiiri on hyvä. Työpaikka on myös joustava ja etätöitä voi halutessaan tehdä”, he summaavat. Molemmat kokevat myös, että kasvavassa yrityksessä on mukava olla töissä, koska ympärillään näkee jatkuvaa kehitystä ja itse voi kehittyä sen mukana. Etenemismahdollisuuksiakin tarjoutunee kokemuksen karttuessa.

Lisää aiheesta

Seaking on kansainvälinen markkinajohtaja loistoristeilijöiden catering-ratkaisujen suunnittelussa. Mutta mitä näiden järjestelmien suunnittelu oikeasti tarkoittaa? Lue lisää tästä blogista.

Olympiastadion, tuo yksi Suomen ja Helsingin merkittävimmistä maamerkeistä on nyt muutaman vuoden ajan ollut peruskorjau...

Kimmo Turula Neagen Oy

When Kimmo Turula was finishing up his computer science studies at the University of Oulu, he applied to Neagen Oy. He h...