Miksi hakea töihin Account Manageriksi aTalentille? Myyntitykkimme Leo kertoo

15.02.2021 | Mikko Matikka | 4 min luettava

Leo Joenperä valmistui alun perin valtiotieteiden maisteriksi, mutta intohimo työuralle löytyi politiikan sijaan myyntityöstä. Tällä hetkellä Leo vaikuttaa aTalentin Key Account Managerina. Hänen vastuullaan on myyntiennätysten säännöllisen rikkomisen lisäksi kollegoiden sparraus, myynnin kehitystyö sekä uusien markkinoiden metsästäminen. Tässä jutussa Leo kertoo, miksi Account Managerin pesti aTalentilla on hänen mielestään Suomen paras työpaikka.

Mitä Account Managerin työnkuvaan kuuluu?

“Account Managerin vastuulla on kokonaisvaltainen myyntityö asiakkaiden etsimisestä, kontaktoinnista ja tapaamisesta aina prosessiin loppuun asti hoitamiseen. Käytännössä hyvät Account Managerit etsivät omia liidejään, soittavat heille sekä tapaavat ja palvelevat heitä.”

Kenelle Account Managerin työ aTalentilla sopii?

“Työ vaatii rohkeutta, omistautumista ja ahkeruutta. Vankka kokemus esimerkiksi kuluttajamyynnistä antaa tähän työhön hyvän turnauskestävyyden. Account Managerin rooli meillä sopii hyvin myyjille, jotka haluavat siirtyä urallaan haastavampiin tehtäviin ja ottaa isompaa omistajuutta omasta työstään.

Asiakasprojekteissa on suhteellisen lyhyet syklit eli toimeksiannot ovat tiiviitä ja intensiivisiä verrattuna vaikkapa SaaS-myyntiin. Meillä on laaja portfolio asiakkuuksia. Sen myötä pääsee tapaamaan eri alojen asiantuntijoita ja firmoja.

Uusilla Account Managereilla on kaikki edellytykset pärjätä työssään, mikäli he itse haluavat oikeasti olla täällä, haastaa itseään ja tehdä hommia päätyyn asti kunnolla.”

Milloin kannattaa hakea Account Manageriksi?

“Meille kannattaa hakea myyjäksi, jos etsii tilaisuutta oppia aikalailla kaiken myymisestä. Tässä työssä hienointa on, että oikein tehtynä se fasilitoi uusia tilaisuuksia elämässä.

Olemme arvopohjaltamme ainutlaatuinen toimija tällä alalla. Emme ole ulkomaisen firman sivukonttori Suomessa eikä meidän voittomme mene jonkin private equity yhtiön tilille. Suurin osa voitoista menee meidän firmamme kasvuun, työntekijöiden palkkoihin ja meidät perustaneille killoille. Moni asiakas arvostaa tällaista reilua peliä.”

Mikä on menestyksen salaisuus työssäsi?

“Tämä on loppujen lopuksi hyvin tietointensiivinen työ: Account Managerin kannattaa tietää paljon asioita Suomen rekrytointimarkkinoista, työmarkkinatilanteesta ja suomalaisista korkeakouluista. Mitä paremmin tunnet asiakkaan liiketoimintaympäristön, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on onnistua.

Olen perusluonteeltani sosiaalinen. Osaan kanavoida “läpi harmaan kiven” -mentaliteetin tarvittaessa eivätkä pikkuesteet lannista. En koe, että olisin ennen aTalent-aikaa ollut mitenkään yltiökiinnostunut rekrytoinnista. Se, miksi pärjään tässä työssä on, että menen asiakkaan luokse kiinnostuneena heidän bisneksestään ja ihmisistä, ja tuon heille konkreettisia ratkaisuja, joista on käsinkosketeltavaa hyötyä.”

3 tärkeintä ominaisuutta Account Managerilla:

  • Itseohjautuvuus: “Meidän duunissamme on hienoa se, että kukaan ei valvo tai käske. Kääntöpuoli on kuitenkin se, että tässä ei pärjää ilman sisäsyntyistä kunnianhimoa.”
  • Suoraselkäisyys: “Kaupungilla pitää mennä rehellisesti rinta rottingilla ja edustaa itseään ja meidän firmaamme.”
  • Rakkaus prosessiin: “Tässä työssä tulee paljon toistoa, joten tietynlainen ex-ammattiurheilijan mielenmaisema sopii tänne. Rutiinit, pitkäjänteisyys ja henkinen sietokyky korostuvat.”

Mikä yllätti Account Managerin työssä?

“Se, miten kaukana tämä on loppujen lopuksi perinteisestä myyntityöstä, mullisti omaa käsitystä myynnistä. Tulen kuluttajamyynnistä, jossa työ oli tuotekeskeistä ja ehkä karrikoidusti sanottuna tyrkyttävää. Täällä ollaan enemmän asiakkaan kumppanina selvittämässä, sovimmeko me heidän tarpeisiinsa.“

Mitkä ovat olleet aTalent-urasi kohokohtia?

“Olen kasvattanut firman suurimman asiakkuuden tyhjästä yhden kalenterivuoden aikana. Lisäksi olen saanut neuvoteltua isoja puitesopimuksia miljardiluokan firmojen kanssa. Ylipäätään työkavereiden voittaminen leikkimielisissä kilpailuissa pitää liikkeellä!”

Miksi aiot pysyä aTalentilla?

“En usko, että Suomessa on realistisesti parempia vaihtoehtoja tällä hetkellä olla töissä.  Työyhteisöni on loistava ja asiakkaani ovat mukavia. Meillä tarjotaan paljon joustoa ja vapautta – en näe mitään syytä, miksi vaihtaa pois täältä.”

Mitä aTalentilta sopii odottaa työnantajana?

“Ulkoapäin katsoen me ja kilpailijamme näytämme varmaan aika samanlaisilta. En ole tietenkään ikinä astellut kilpailijoiden ovista sisään, mutta uskallan väittää, että meidän kulttuuri on ainutlaatuinen tällä alalla.

Voit siis odottaa meillä aTalentilla hyvää kohtelua, loistavaa meininkiä, nuorekasta työilmapiiriä ja hyviä tulevaisuudennäkymiä.”

Voisiko Account Managerin työ aTalentilla olla seuraava steppi sinun urallasi? Hyviä uutisia! Haemme nyt uusia myyjiä kasvumme tueksi. Tutustu työnkuvaan tarkemmin ja jätä hakemus täällä.

Uutta blogissa

aTalent-tiimiin tänä vuonna liittyneet Jessica Vilppula ja Roosa Lönnqvist kertovat tässä jutussa, millaista aTalentille...

aTalentin Advisory board uudistui ja mukaan liittyivät Kirsi Piha, Sami Erviö sekä Moaffak Ahmed.

Tässä blogissa Miikka ja Kaisu kertovat Account Managerin työstä aTalentilla.

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset asiantuntijoiden rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen