Analyytikko (5 positiota)

Julkaistu 23.11.2018

Nordic Healthcare Group (NHG) on vuonna 2004 perustettu terveys- ja sosiaalipalveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen erikoistunut kasvuyritys, jossa työskentelee noin 100 asiantuntijaa. NHG on johdon konsultoinnissa toimialan johtava toimija Suomessa. NHG laajentaa parhaillaan toimintaansa muissa pohjoismaissa ja on saanut juuri pääomasijoittajan mukaan tukemaan menestyksekästä kasvutarinaa. NHG:llä työskennellään strategian, yritysjärjestelyjen, palvelutuotannon ja organisaatiomuutosten uudenlaisten, toimialaa muovaavien ratkaisujen eteen yhdessä johtavien yritysten, sijoittajien, julkisen sektorin ja hallinnon kanssa. NHG:llä tuotetaan ja kehitetään tiedolla johtamisen tueksi työkaluja sekä tarjotaan tuottavuuden ja laadun vertaisarviointipalveluita. NHG:n toimitilat sijaitsevat Helsingin Lauttasaaressa hyvien kulkuyhteyksien varrella.

NHG etsii nyt useita konsulttihenkisiä analyytikkoja kasvavaan tiimiinsä toimimaan liikkeenjohdon konsultoinnin parissa terveydenhuollon toimialalla. Olemme jakaantuneet liiketoiminta-alueisiin, mutta pääset osallistumaan projekteihin monipuolisesti. Oman kiinnostuksesi mukaan voit suuntautua strategiaan, operatiiviseen konsultointiin, tai esimerkiksi digikonsultointiin. Olet keskeisessä roolissa tiedon keräämisessä eri lähteistä (tietokannat, haastattelut, raportit, havainnointi), arvioinnissa, analysoinnissa ja muokkaamisessa (mm. MS Excel, tilastolliset ja laadulliset menetelmät). Näin ollen tärkeimpiä työtehtäviäsi ovat muun muassa asiakasraporttien valmistelu, yhteydenpito eri tahoihin ja asiakastapaamiset. Vaihtelevat projektit tuovat uusia haasteita eteesi jatkuvasti ja sinulla on mahdollisuus luovaan ongelmanratkaisuun joka päivä.

Sinulla on vahva palo olla osana tuottamassa parhaita ratkaisuja asiakkaille sekä vaikuttamassa sosiaali- ja terveydenhuollon alan muutokseen ja palveluiden kehittämiseen. Voit olla opintojesi loppuvaiheessa tai jo jonkin verran työkokemusta hankkinut. Työskentelet tuloshakuisesti useammassa projektissa yhtäaikaisesti niin osana tiimiä kuin itsenäisestikin. Olet ajattelutavaltasi looginen ja analyyttinen. Käsittelet sujuvasti numeerista aineistoa ja toimit mielelläsi asiakasrajapinnassa.

NHG:lla pääset luomaan merkityksellisen uran sosiaali- ja terveydenhuoltoalan edelläkävijäyrityksessä laajoine kehittymis- ja erikoistumismahdollisuuksineen. Meillä analyytikon urapolku jatkuu tyypillisesti konsultin tehtäviin, josta eteenpäin projektipäälliköksi. Saat tueksesi työyhteisön täynnä osaavia, innostuneita ja kunnianhimoisia kollegoita, joita yhdistää sisäinen yrittäjyys. Meillä nautitaan haastavista ja kunnianhimoisista projekteista, mutta samalla kunnioitamme myös vapaa-aikaa ja yksilöllisiä valintoja.

Sinulta odotamme:

  • Tutkintoa tai loppuvaiheessa olevia opintoja soveltuvalta kaupalliselta tai tekniseltä alalta (esimerkiksi tuotantotalous, rahoitus, laskentatoimi)
  • Kiinnostusta sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan kehittämiseen analyyttisin menetelmin
  • Halua työskennellä asiakasrajapinnassa, ongelmanratkaisukykyä ja erinomaista numeroiden lukutaitoa
  • Näyttöä analyyttisesta toiminnasta ja kvantitatiivisista analyyseistä esimerkiksi työkokemuksen, harjoittelun tai opintojen kautta
  • Erinomaisia Excel- ja PowerPoint-taitoja
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa suullisesti ja kirjallisesti

Eduksi luemme:

  • Aiemman työkokemuksen vastaavista tehtävistä esim. konsultoinnin parista

Mikäli kiinnostuit analyytikon tehtävästä Nordic Healthcare Groupilla, lähetä hakemuksesi, CV:si ja viimeisin opintosuoritusotteesi viimeistään 11.12.2018 seuraavan linkin kautta: https://apply.atalent.fi/nordic-healthcare-group-analyytikko-5-positiota-11-2018. Toimitathan hakudokumenttisi PDF-muodossa. Mainitsethan hakudokumenteissasi myös palkkaodotuksesi sekä mahdollisen aloitusajankohdan. Mikäli tulet valituksi tehtävään, työllistyt suoraan Nordic Healthcare Groupille.

Käy tutustumassa Nordic Healthcare Groupiin tarkemmin osoitteessa https://nhg.fi/. Tehtävää ja hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Recruitment Manager Mikko Lahti (mikko.lahti@atalent.fi, +358 400 495 946) ja Recruitment Manager Vilma Järvinen (vilma.jarvinen@atalent.fi).

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae tästä

Vastaavia avoimia hakuja

EDR & Medeso is looking for a (Junior) Functional Safety Engineer to strengthen their growing technical team in the Nordics!

Oy Säätö Ab on vuonna 1969 perustettu suomalainen teknisen alan maahantuontiyritys. Säätö hakee joukkoonsa oppimishaluista, uraansa aloittelevaa Myynti-insinööriä!

Energia-alan salkunhallintaan ja kaupankäyntiin erikoistunut sijoituspalveluyhtiö Power-Deriva etsii analyyttistä tiimipelaajaa kehittymään sähkömarkkina-asiantuntijaksi fyysisen kaupankäynnin tiimiinsä.

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

#rekrycast podcastin kolmannessa jaksossa käydään läpi parhaat vinkit kesätöitä varten niin työnhakijoille kuin työnantajillekin.

Vuosi 2018 on laitettu vähitellen pakettiin, joten nyt on hyvä pysähtyä ja katsoa taas mitä oikein tuli tehtyä.
Koko vu...

Antti on työskennellyt Hartwallin Lahden tuotanto- ja logistiikkakeskuksessa jo 2000-luvun alkupuoliskolta lähtien. Hän ...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen