Arkkitehti tai rakennusarkkitehti

Julkaistu 09.12.2019

Arkkitehtitoimisto CJN Oy on toiminut vuodesta 1974 lähtien. Olemme ehtineet mukaan monenlaisiin rakennushankkeisiin, kuten liikenneinfrastruktuuri, peruskorjaukset, liikerakennukset, hotellit, toimistoympäristöt ja maankäyttösuunnitelmat. Asiakkaita ovat olleet valtion ja kuntien organisaatiot, vakuutusyhtiöt, pankit ja yksityiset yritykset.

Meillä on mittava kokemus suurten, vaativien projektien suunnittelusta ja läpiviennistä. Ja samalla innostuksella, mielenkiinnolla, vastuullisella otteella suunnittelemme myös pientä. Haluamme luoda kaunista, käyttökelpoista, kestävää ympäristöä – ja löytää joka suhteessa parhaan lopputuloksen.

Arkkitehtitoimisto CJN etsii joukkoonsa arkkitehtia tai rakennusarkkitehtia. Tässä roolissa pääset tekemään monipuolisia rakennussuunnittelun tehtäviä esimerkiksi liikerakennusten ja infrahankkeiden saralla. Työskentelet hankkeissa osana projektitiimiä, jossa roolisi on painopisteeltään ja vaativuudeltaan muokattavissa oman osaamisesi mukaan.

Etsimällämme henkilöllä on relevantti tutkinto ja jo jonkin verran työelämän kokemusta rakennussuunnittelun projekteista ja niiden myötä karttunutta suunnittelukäytäntöjen tuntemusta.  Suunnittelun työkaluna tehtävässä toimii Autodesk Revit. Arvostamme erityisesti tietomallintamisen osaamista ja tehtävä on myös erinomainen mahdollisuus jatkaa näiden taitojen kehittämistä. 

Hakijalta odotetaan: 

  • Arkkitehdin tai rakennusarkkitehdin tutkintoa 
  • Jo jonkin verran työelämän kokemusta rakennussuunnittelun projekteista  
  • Autodesk Revit-osaamista
  • Sujuvaa suomen kielen osaamista 

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Osaaminen visualisoinnin parista 
  • AutoCAD-osaaminen

Tarjoamme sinulle: 

  • Yrityksen, jossa henkilöstön viihtyminen näkyy pitkinä työurina 
  • Mahdollisuuden kehittyä mielenkiintoisten projektien kautta ja oppia lisää etenkin tietomallipohjaisesta suunnittelusta  
  • Tehtävän, joka mahdollistaa työskentelyn itsenäisesti ja joustavasti
  • Tilaisuuden työskennellä osana näkyviä hankkeita: referenssejämme ovat esimerkiksi Länsimetro, Citycenter ja WTC Plaza toimisto- ja liikerakennus 

Mikäli kiinnostuit tästä tehtävästä, lähetä hakemuksesi, CV:si ja tutkintotodistuksesi viimeistään 29.12. mennessä aTalentin hakujärjestelmän kautta osoitteessa: https://apply.atalent.fi/arkkitehtitoimisto-cjn-arkkitehti-tai-rakennusarkkitehti-12-2019. Kerrothan hakudokumenteissasi palkkatoiveesi ja mahdollisen aloituspäivän.

Arkkitehtitoimisto CJN:stä voit lukea lisää osoitteessa: https://www.cjn.fi/. Hakuprosessia ja tehtävää koskeviin kysymyksiin vastaa Rekrytointipäällikkö Lisa Jokinen (+358 50 599 1835, lisa.jokinen[ät]atalent.fi).

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme Arkkitehtitoimisto CJN:n palvelukseen.

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Vastaavia avoimia hakuja

Hepacon, Suomen yksi suurimmista talotekniikan suunnittelu- ja konsultointiyrityksistä, etsii nyt joukkoonsa kehittymishaluista sähkösuunnittelijaa!

Betoni- ja jännitettyihin rakenteisiin erikoistunut Insinööritoimisto SRT etsii nyt joukkoonsa motivoitunutta rakennesuunnittelijaa Kuopioon!

Betoni- ja jännitettyihin rakenteisiin erikoistunut Insinööritoimisto SRT etsii nyt joukkoonsa motivoitunutta ja hyvän asenteen omaavaa rakennesuunnittelun harjoittelijaa Kuopioon!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Tässä artikkelissa aTalentin rekrygurut Laura Isosomppi ja Milla Saari kertovat, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun rekr...

Koronavirus ja siitä seurannut poikkeustila ovat sysänneet monet työnantajat ainutlaatuisen haasteen eteen. Kuinka saada...

Lue minkälaista työ Korjauspartnereilla on ja miten se eroaa muista korjausrakentamisen alan työnantajista.

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen