Asiakasvastaava

Julkaistu 25.08.2020

Suupohjan Osuuspankki on 890 miljoonan euron taseellaan suurin POP Pankki -ryhmän pankki, jonka perinteet ulottuvat yli 115 vuoden taakse. Suupohjan Osuuspankki on jäsentensä omistama, täysin suomalainen, itsenäinen ja vakavarainen. Toiminta-ajatuksenamme on tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaista taloudenhallintaa asiantuntevasti, yksilöllisesti ja laadukkaasti. Henkilökuntaa pankissamme on 106 ja toimipisteitä yhteensä 10, joista kuusi sijaitsee Suupohjan seutukunnassa (Kauhajoella, Karijoella, Teuvalla, Kurikan Jurvassa ja Kristiinankaupungissa) sekä yksi Helsingissä, kaksi Oulussa ja yksi Torniossa. Voit lukea lisää Suupohjan Osuuspankista osoitteessa https://www.poppankki.fi/suupohjan-osuuspankki. 

Suupohjan Osuuspankki etsii kahta myyntihenkistä ja aktiivista asiakasvastaavaa monipuolisiin rahoitusalan tehtäviin Helsingin konttorille vastaamaan henkilöasiakkaidensa kokonaisvaltaisista pankkipalveluista. Vastaat itsenäisesti oman asiakasportfoliosi sijoitus- ja rahoituspalveluista. Kutsut asiakkaasi säännöllisesti POP Taloushetkeen, jossa kartoitat asiakkaan taloudellisen tilanteen ja neuvottelet nykyhetkeen ja tulevaisuuden tarpeisiin parhaiten sopivat palveluratkaisut. Lisäksi työsi sisältää uusien asiakkaiden kontaktointia. Halutessasi voit työskennellä osittain etänä. Tuemme ammatillista kehittymistäsi pitkäjänteisesti ja tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittyä sijoitus- ja rahoituspalveluiden vankaksi ammattilaiseksi osana Helsingin konttorin tiimiä!

Olet etsimämme asiakasvastaava, mikäli nautit asiakastyöstä ja olet jo kartuttanut työkokemusta sijoitus- tai rahoitusalalta. Ymmärrät siten henkilöasiakkaiden talouteen liittyviä kysymyksiä, erilaisia pankin tarjoamia ratkaisuja (esim. lainat, lainaturva- ja sijoitustuotteet) sekä alan prosesseja ja sääntelyä. Suhtaudut avoimin mielin uusien asiakkaiden kontaktointiin ja organisoit omaa tekemistäsi tehokkaasti. Katsomme eduksesi suoritetun sijoituspalvelututkinnon (APV1) mutta tarvittaessa voit suorittaa sen myös työsi ohessa Suupohjan Osuuspankin kustantamana. 

Vakituiseen asiakasvastaavan tehtävään edellytämme aiempaa pankki- tai rahoitusalan työkokemusta. Mikäli sinulla ei ole vielä aiempaa työkokemusta alalta, mutta palat halusta kehittyä rahoitusalan ammattilaiseksi, voimme keskustella alkuun määräaikaisesta asiakasneuvojan tehtävästä ja kouluttautumismahdollisuudesta asiakasvastaavaksi työn kautta. 

Hakijalta odotamme:

  • Kokemusta sijoitus- tai rahoitustehtävistä rahoitusalalta  
  • Soveltuvaa kaupallista opintotaustaa (esim. merkonomi/tradenomi)
  • Aktiivista ja asiakaspalveluhenkistä työotetta
  • Positiivista asennetta uuden oppimiseen ja valmiutta monipuolisiin työtehtäviin
  • Hyviä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja
  • Sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa

Katsomme eduksi:

  • Aiemman kokemuksen myyntityöstä
  • Suoritetun sijoituspalvelututkinnon (APV1)

Suupohjan Osuuspankki tarjoaa sinulle:

  • Aidosti monipuolisen ja vastuullisen tehtävän henkilöasiakkaiden rahoitus- ja sijoitusratkaisujen parissa
  • Mahdollisuuden kehittyä rahoitusalan moniosaajaksi – voit syventää ammattitaitoasi esimerkiksi sijoitusten, lainaamisen sekä vakuutustuotteiden alueilla. Voit myös laajentaa osaamistasi yritysrahoituksen pariin.
  • Tiiviin ja ammattitaitoisen työyhteisön, jossa voidaan tutkitusti hyvin ja jossa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa
  • Luotettavan työnantajan ja hyvät henkilökuntaedut (esim. henkilöstörahastomalli, tyky-raha, korkoetuja)
  • Mahdollisuuden tehdä töitä joko toimistolla tai osittain etänä
  • Sijoituspalvelututkinnon (APV1) suorittamisen POP Pankin kustantamana  

Oletko sinä etsimämme asiakasvastaava? Lähetä CV:si ja hakemuskirjeesi pdf-muodossa 8.9.2020 mennessä osoitteessa: https://apply.atalent.fi/pop-pankki-asiakasvastaava-8-2020. Kerrothan hakudokumenteissasi alustavan palkkatoiveesi sekä mahdollisen aloituspäivämäärän. Käymme läpi hakemuksia ja saatamme edetä potentiaalisten hakijoiden kanssa jo hakuajalla.

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan Suupohjan Osuuspankille.

Miten rekrytointiprosessi etenee?

  1. Hakemus aTalentille viimeistään 8.9.2020
  2. aTalentin videohaastattelu valittujen kandidaattien kanssa
  3. Haastattelu Suupohjan Osuuspankin kanssa
  4. Soveltuvuusarviointi
  5. Luottotietojen ja suosittelijoiden tarkistus sekä lopullinen päätös valinnoista

Tehtävää ja hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Recruitment Manager Anna Kerava (+358 44 204 9486 tai anna.kerava[at]atalent.fi).

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Suomen virkistävin graduate-ohjelma on täällä taas! Hartwall Career Brewery on vastavalmistuneille tai valmistumisen kyn...

Caruna on niittänyt menestystä työpaikkatutkimuksissa viime vuosina. Sen työkulttuuri ja kehittymismahdollisuudet tarjoa...

Aktia on suomalainen varainhoitaja, pankki ja henkivakuuttaja, joka on luonut vaurautta ja hyvinvointia sukupolvelta toi...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen