Automaatio, Kesäharjoittelija 2021

Julkaistu 11.01.2021

Caruna huolehtii sähkönjakelusta sekä ylläpitää, kunnostaa ja rakentaa säävarmaa sähköverkkoa yli 700 000 asiakkaalleen Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla sekä Satakunnassa. Verkon toimintaa valvotaan ympäri vuorokauden, jotta asiakkaille voidaan taata mahdollisimman häiriötön sähkönsaanti kaikissa olosuhteissa. Säävarma, älykäs sähköverkko luo myös pohjan tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa digitaaliset palvelut kasvavat, liikenne sähköistyy ja kuluttajasta tulee energian tuottaja.

Carunan kesäharjoittelijana pääset mukaan tekemään satojen suomalaisten arjesta parempaa. Miltä siis kuulostaisi kesä Carunan Käytönsuunnittelu -tiimissä, jossa pääset haastamaan itseäsi erilaisten verkostoautomaatio ratkaisuiden parissa? Kesäharjoittelijana työskentelet osana 11 henkistä asiantuntijajoukkoa, johon kuuluu lisäksesi kolme muuta automaatioinsinööriä. Pääset työssäsi tekemään tiivistä yhteistyötä muiden tiimiläistesi kanssa ja saat tukea ja opastusta päivittäiseen työhösi sekä uusien järjestelmien ja työkalujen haltuunottoon. Käytönsuunnittelu -tiimin automaatioinsinöörin tehtävät liittyvät investointeihin, eli uusien kohteiden automatisointiin.

Tehtäväkenttääsi kesäharjoittelijana tulee kuulumaan uusien kaukokäytettävien jakeluverkkokohteiden tietokanta konfigurointi ja testaus scada -järjestelmään. Pidät yhdessä tiimisi kanssa huolen siitä, että Carunan uusien muuntamoiden kaukokäyttö on toimintakunnossa. Lisäksi pidät yhteyttä Carunan muuntamotoimittajiin testausten osalta mm. Viron suuntaan. Tehtäviisi voi kuulua myös ongelmakohtien selvitystä ja materiaalireklamaatioiden luontia.

Olet työskentelyotteeltasi oma-aloitteinen ja tartut rohkeasti uusiin työtehtäviin. Työn jälkesi on huolellista sekä tarkkaa ja pyrit työssäsi parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen pitäen Carunan asiakaslupaukset kirkkaana mielessäsi. Työskentelet sujuvasti osana tiimiä, mutta kykenet tarvittaessa itsenäiseen tekemiseen. Tulet työsuhteen alussa opettelemaan uusien järjestelmien käyttöä, siispä eri teknologioiden hahmotuskyky auttaa sinua pääsemään alkuun työssäsi. Teet tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, joten olet luonteeltasi positiivinen, vastuullinen ja ennen kaikkea tiimipelaaja. Emme odota sinun olevan asiantuntija vielä. Sitäkin enemmän arvostamme intoa uuden oppimiseen.

Odotamme sinulta:

  • Teknistä korkeakoulutaustaa (vsk. 3.-4.) esimerkiksi automaatio- tai sähkötekniikan parista
  • Osaamista sähkötekniikasta ja tietokannoista esim. opintojen tai työn kautta
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista osaamista
  • Hyviä perinteisten toimisto-ohjelmistojen hallintaa

Eduksi luemme:

  • Aikaisempaa työkokemusta alan tehtävistä esimerkiksi harjoitteluiden tai kesätöiden kautta

Caruna tarjoaa:

  • Kunnianhimoiset tavoitteet, joita kohti pyrkiä: Carunan visio on saavuttaa miljoona tyytyväistä asiakasta vuoteen 2030 mennessä
  • Paikan kasvavassa ja innovatiivisessa yrityksessä, jonka toimintaa määrittävät samaistuttavat arvot: rohkeus, hyvä energia sekä yhteistyö
  • Mahdollisuuden oppia alan parhailta, sillä Carunalta löytyy valtava osaamiskeskittymä, mitä tulee sähkönjakeluun. Carunalla erilaiset taustat ja osaamiset tukevat luontevasti toisiaan, ja työtä tehdään ylpeydellä
  • Monipuoliset työvälineet ja toimitilat hyvien kulkuyhteyksien varrelta Espoon Leppävaarassa. Carunan katolla mehiläiset tuottavat hunajaa ja aurinkopaneelit kuljettavat energiaa toimistoon. Toimistolta löytyy erilaisia tiloja moniin tarpeisiin, kuten äänekkäämpään yhteistyöskentelyyn, hiljaisempaan keskittymiseen tai virkistäytymiseen kesken päivän esimerkiksi kuntosalilla
  • Matalan hierarkian Carunalla ei titteleitä kumarrella, vaan yhteinen avotila toimii työpisteenä kaikille Carunalaisille toimitusjohtajaa myöten.

Oletko se sinä? Hae nyt lähettämällä hakemuksesi ja CV:si PDF-muodossa viimeistään 31.1.2020. Etenemme prosessissa potentiaalisten hakijoiden puhelinhaastatteluihin jo hakuaikana, joten haethan mahdollisimman pian. Tehtävässä työllistyt asiakasyrityksemme Carunan palvelukseen.

Tutustu Carunaan osoitteessa www.caruna.fi. Tehtävästä ja hakuprosessista lisätietoa tarjoaa aTalentin Recruitment Manager Milla Saari (+358 50 524 1998, milla.saari[ät]atalent.fi). Soittoajat: ke 27.1.2021 klo. 16-17 & to 28.1.2021 klo. 9-10:00.

Rekrytointiprosessi:
Aktiivinen hakuaika 11.1.2021 – 31.1.2021
Carunan haastattelut pidetään helmikuussa viikoilla 7.-8.

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Vastaavia avoimia hakuja

Automaatio,

Lapin Automaatiopalvelu Oy kasvaa ja etsii nyt tiimiinsä uutta kokonaisvaltaista Projekti-insinööriä. Projekti-insinöörinä työpöydällesi kuuluvat automaatio- ja sähköasennus projektien suunnittelu ja projektinhoito.

Automaatio,

Suomen johtavaksi tuulivoimahankekehittäjäksi noussut Megatuuli etsii tiimiinsä aktiivista ja itseohjautuvaa Kiinteistöpäällikköä!

Automaatio,

Working with a world leader of radiation detection components used in X-ray and gamma-ray detection? What an opportunity? We are looking for a detail-oriented and structured Technical Process Operator for Ametek Finland!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Suomessa perustat puurakentamisen kulttuurille valettiin jo vuosikymmeniä sitten, kun hirsimökit ja rintamamiestalot yle...

Tässä #rekrycast -podcastin jaksossa Jesse Kinnunen ja Mia Paatsalo käyvät läpi 5 sääntöä, joita noudattamalla onnistut trainee- tai graduate-ohjelman rakentamisessa.

Osaavan henkilöstön pysyvyys on kriittistä yrityksen menestykselle. Lue 3 vinkkiä henkilöstön sitouttamiseen, jolla pienennät yrityksesi vaihtuvuutta.

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen