Broker Assistant

Julkaistu 30.07.2018

Optimum on Pohjoismainen vakuutusmeklariyritys, jonka omistajiin kuuluvat ruotsalaisen vakuutusmeklariyrityksen, Söderberg & Partnersin, lisäksi kolme yrityksessä työskentelevää partneria. Olemme toimineet Suomessa aina vuodesta 2009 lähtien ja palvelemme niin suomalaisia kuin myös kansainvälisiä yrityksiä heidän riskienhallinta-asioissa turvaten yritysten tulevaisuuden. Toimipisteemme sijaitsee Pohjois-Haagassa Helsingissä, jossa työskentelee tällä hetkellä tiivis neljän hengen asiantuntijatiimi koostuen kolmesta omistajapartnerista ja yhdestä broker assistantista – ja kenties myös sinusta?

Etsimme nyt vastuullista broker assistanttia täydentämään neljän hengen asiantuntijayhteisöämme Pohjois-Haagassa Helsingissä. Tässä tehtävässä työnkuvaasi kuuluvat monipuolisesti erilaiset vakuutusmeklaritoimintaan ja hallintoon liittyvät avustavat tehtäväkokonaisuudet. Vastaat omalta osaltasi vakuutusmeklarien tukimateriaalin keruusta, tiedonhausta ja asiakaskommunikaatiosta varmistaen laadukkaan yhteydenpidon asiakkaisiin. Lisäksi vastuullasi ovat erilaiset hallinnolliset tehtävät kuten eri lomakkeiden käsittely, raportointi, dokumentointi, verkkosivujen päivittäminen sekä muut yleiset toimistotehtävät. Osaamisesi karttuessa tehtävä tarjoaa tilaisuuden kasvattaa omien vastuualueittesi kautta omaa rooliasi sekä myös tilaisuuden kehittyä urallasi – aina vakuutusmeklariksi asti!

Tehtävässä menestyminen ei edellytä vakuutusalan erillistä tuntemusta, vaan tärkeintä on reipas, oma-aloitteinen ja aktiivinen ote työhön – mukaudut tilanteeseen kuin tilanteeseen etkä kavahda rutiininluontoisia tehtäviä – sekä aito halu työskennellä osana asiantuntijayhteisöämme. Toivommekin sinulta löytyvän runsaasti motivaatiota ja halua kehittää sekä kehittyä osana kasvutarinaamme. Tehtävässä menestymisen varmistamiseksi edellytämme sinulta erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä niin suomen kuin myös englannin kielen kirjallisia ja suullisia valmiuksia.

Tarjoamme:

  • Monipuolisen työtehtävän pienessä, mutta ripeästi kasvavassa vakuutusalan yrityksessä, jossa tiivis asiantuntijayhteisö tukee kehittymistäsi
  • Erinomaisen tilaisuuden matkustaa ja verkostoitua pohjoismaisten sekä muiden eurooppalaisten meklarien kanssa
  • Mahdollisuuden kehittyä urallasi ja kasvattaa omaa rooliasi osaamisesi karttuessa

Edellytämme:

  • Aiempaa työkokemusta
  • Erinomaisia organisointi- ja paineensietokykyjä sekä johdonmukaisia ja tehokkaita työskentelytapoja
  • Tietoteknistä näppäryyttä
  • Vahvoja suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja suomeksi ja englanniksi
  • B-ajokorttia

Katsomme eduksi:

  • Aiemman kokemuksen vastaavista hallinnollisista tehtävistä
  • Kaupallisen, erityisesti vakuutusalan, koulutuksen
  • Muun, erityisesti ruotsin, saksan ja ranskan, kieliosaamisen

Oletko sinä etsimämme tehopakkaus? Lähetä hakemuksesi ja CV:si PDF-muodossa viimeistään 13.08.2018 tänne: https://apply.atalent.fi/optimum-broker-assistant-7-2018. Lisätietoja yrityksestä saat osoitteesta http://www.optimuminsurance.fi/ ja hakuprosessista aTalentin Recruitment Managerilta Mikaela Johanssonilta (+358 50 351 2400, mikaela.johansson[ät]atalent.fi).

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Vastaavia avoimia hakuja

Blåkläder Workwear Center etsii nyt joukkoonsa näkemystä omaavaa, yrittäjähenkistä Marketing Manageria!

Etsimme nyt myyntihenkistä ja projektinhallintataidoillaan loistavaa Program Manager Traineeta!

Nordic Label etsii tiiviiseen joukkoonsa kehittämisintoista ja analyyttistä Controlleria!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Tässä #rekrycast podcastin jaksossa Outi Mäkinen ja Tommi Talja keskustelevat rekrytointikriteereistä ja siitä mikä tekee hyvän työpaikkailmoituksen.

Millainen on hyvä työhakemus? Miten työhakemus tulee aloittaa? Tässä blogissa jaamme 7 vinkkiä hyvään työhakemukseen.

Tässä blogissa vastaamme kysymykseen miten valmistautua työhaastatteluun ja annamme 7 vinkkiä, joilla helpotat haastatteluun valmistautumista.

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen