aTalent Recruiting logo

Community Manager

Julkaistu 12.10.2021

Community Manager

aTalent on kaupallisen, teknisen ja IT-alan korkeakoulutettujen osaajiin erikoistunut rekrytointiyritys. Olemme 100 % opiskelija- ja alumnijärjestöjen (Tuotantotalouden kilta Prodeko ry, Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat KY ry sekä Prodekon Alumnit ry) omistuksessa, minkä ansiosta tavoitamme parhaiten niin korkeakoulutetut opiskelijat kuin jo valmistuneet osaajat. Omistusrakenne näkyy myös arvopohjassamme: Meillä työtä tehdään pilke silmäkulmassa ja tulosta halutaan saada aikaiseksi, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Tiimimme koostuu 45:stä rekrytoinnin ja työnantajamielikuvan asiantuntijasta.

Oletko luontainen verkostoituja, joka saa kiksejä niin strategisesta kuin myös operatiivisesta tekemisestä? Community Managerina autat aTalentia kasvamaan ja luomaan korkeakoulutetuille parempaa työelämää.

Etsimme määrätietoista Community Manageria monipuolisiin ja laaja-alaisiin hakijamarkkinoinnin sekä yhteisönhallinnan tehtäviin. Roolissa astut työelämän verkostoja navigoivan agentin kenkiin. Tehtävänäsi on löytää väyliä tavoittaa uusia yhteistyökumppaneita ja yleisöjä, ja vetää heitä puoleemme paitsi uusien konseptien ja palvelumallien suunnittelulla, myös taitavalla markkinoinnilla, brändiviestinnällä ja muilla vuorovaikuttamisen keinoilla. Toimintamme ytimessä on aktiiviset ja passiiviset työnhakijat sekä työpaikan- ja alanvaihtajat, mutta myös muut sidosryhmät aina esihenkilöistä eri alumnijärjestöihin sekä ammatillisiin ryhmiin ja liittoihin. aTalent on yhtä vahva kuin sen verkosto ja Community Managerina tavoitteesi on rakentaa siltoja tärkeimpiin sidosryhmiimme sekä kasvattaa yhteisöjä rekrytoijien ja myyjien työn helpottamiseksi.

Tiimimme on pieni ja toimenkuva uusi, joten työssä onnistuminen vaatii sinnikkyyden lisäksi myös luovaa ja innovatiivista ajattelua sekä proaktiivista ja itsenäistä tekemistä. Menestymistäsi edesauttaa, jos olet hyvä hahmottamaan isoja kokonaisuuksia. Oletkin joustava, lähestyt asioita systemaattisesti ja osaat priorisoida. Sinulla on sanan säilä povarissa ja terävänä toimintaa varten. Sinulla on myös näkemystä, kuinka verkostoja ja yhteisöjä rakennetaan ja vahvistetaan, ja pystyt osoittamaan perusymmärrystä some- ja sisältömarkkinoinnista. Olet kiinnostunut rekrytoinnin, johtamisen sekä muun työelämän teemoista ja ilmiöistä: seuraatkin alan viimeisimpiä trendejä ja osaat soveltaa niitä omassa sisällöntuotannossa sekä sen ja muiden markkinointitoimenpiteiden analysoinnissa.

Mitä tarjoamme sinulle? Henkilökohtaisen kasvun ja kehittymisen lisäksi tarjoamme kannustavan ja positiivisen työyhteisön, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Meillä on matala hierarkia ja johtamistapamme on coachaava ja luottava. Saat tukea, apua ja kannustusta, silloin kuin sitä tarvitset. Vastuu ja vapaus toteuttaa työtehtäviä parhaalla katsomalla tavalla kulkee meillä käsi kädessä – asia, josta myös kiitetään henkilöstökyselyissä kerta toisensa jälkeen. Teemme töitä tavoitteellisesti ja ammattimaisesti, minkä lisäksi panostamme jatkuvaan kehittymiseen ja koulutuksiin. Meillä onkin mm. joka toinen viikko erilaisia sisäisiä koulutuksia kaikille halukkaille osallistujille, erilaisia asiantuntijapuheenvuoroja, ja lisäksi jaamme aktiivisesti tietoa eri tiimien välillä ja sparrailemme toisiamme eri aiheiden tiimoilta. Teemme paljon asioita yhdessä myös vapaa-ajalla ja viimeisimpänä suosiossa ovatkin olleet Trib3n HIIT-treenit, kisastudiot, ravintolaexcursiot, yhdessä ulkoilu, sekä erilaiset pelailut etä- sekä liveafterien merkeissä. Toimistomme sijaitsee keskellä Kamppia, josta löytyy merinäköalan lisäksi välipalatarjoilu. Perinteisimpiin etuihimme kuuluvat lounas- ja virike-etu.

Kurkkaa myös tunnelmaa Instagramissa (@aTalentRecruiting) ja YouTubessa (aTalent Recruiting) ja lue meistä lisää Twitteristä (@aTalentR), LinkedInistä (aTalent Recruiting) – tai kysy suoraan aTalentilaisilta!

Sinulta odotamme:

  • Tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • Aiempaa kokemusta projektitehtävistä opintojen tai työn puolesta
  • Perusymmärrystä some- ja sisältömarkkinoinnista
  • Kykyä tuottaa sisältöjä eri kohderyhmille, tarkoituksiin ja alustoille
  • Erinomaisia vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja suomeksi ja englanniksi
  • Luontaista kykyä verkostoitua

Lisäksi eduksesi katsomme:

  • Näytöt ansiokkaasta verkoston rakentamisesta ja yhteisön ylläpidosta

Kiinnostuitko? Lähetä ansioluettelosi ja motivaatiokirjeesi PDF-muodossa sekä vastauksesi hakulomakkeen kysymykseen videomuodossa viimeistään 1.11. mennessä aTalentin hakujärjestelmän kautta. Emme siis vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi sekä aikaisimman mahdollisen aloituspäivän.

Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Operations Manager, Mikaela Johansson (+358503512400, mikaela.johansson(at)atalent.fi), 14.10. klo 14:40-15:30, 22.10. klo 09:00-10:00 ja 28.10. klo 09:00-10:00.

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Vastaavia avoimia hakuja

Community

Mapita is now looking for a Digital Marketing Specialist with an analytical mindset and a can-do attitude to join their team in Helsinki! In this responsible and versatile position, you get to take true ownership of Mapita’s digital marketing operations and process development.

Community

Vertaa.fi etsii nyt tiimiinsä kahta Digimarkkinoinnin asiantuntijaa. Voit olla alalla jo kokeneempi asiantuntija tai digimarkkinoinnista innostunut ja uraasi aloitteleva henkilö. Vertaa.fi:llä pääset tekemään ja oppimaan hyvin monipuolisesti erilaisia digitaalisen markkinoinnin työtehtäviä ja kehittämään asiantuntijuuttasi alalla!

Rinki etsii nyt digitaalisen viestinnän ammattilaista, joka ymmärtää myös markkinointia. Yhdessä viestintäpäällikön kanssa vastaat viestinnän strategiasta ja suunnittelusta sekä näiden toteutumisesta. Tärkein tehtäväsi on koordinoida, toteuttaa ja mitata Ringin digitaalista viestintää.

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Tilaamalla työpaikkavahdin saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Millainen on hyvä työhakemus? Miten työhakemus tulee aloittaa? Tässä blogissa jaamme 7 vinkkiä hyvään työhakemukseen.

Henkilöstövuokrauksessa mukana on kolme osapuolta: työntekijä, rekrytointiyritys ja käyttäjäyritys. Rekrytointiyritys to...

Mitä suorarekrytointi tarkoittaa?
Suorarekrytointi on palvelu, jossa henkilö rekrytoidaan suoraan asiakkaan palkkalisto...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset asiantuntijoiden rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen