Fullstack Web Developer

Julkaistu 15.05.2019

Alexandria Pankkiiriliike on perustettu vuonna 1996 ja kahdenkymmenenkahden vuoden aikana olemme kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä. Erikoisalaamme ovat laadukkaat sijoittamisen ja säästämisen ratkaisut. Asiakkaanamme on yli 80 000 suomalaista ja heitä palvelee 300 sijoitusalan ammattilaista 30 paikkakunnalla ympäri maan.

Alexandria on avannut Rahamylly -nimisen joukkorahoituspalvelun ja etsii nyt Fullstack Web Developeria työskentelemään kyseisen järjestelmän pariin. Joukkorahoitusjärjestelmän avulla suomalaiset PK-yritykset voivat kerätä rahoitusta yksityisiltä sijoittajilta ja saada näin tukea investointejaan ja kasvuaan varten. Järjestelmällä on siis vaikutusta koko Suomen talouteen. Järjestelmän on kehittänyt ulkoinen yhteistyökumppani ja se on nyt valmis siirrettäväksi Alexandrian hallintaan. Järjestelmä on kehitetty seuraavilla teknologioilla: React, Node.js., Scala, Docker ja AWS. Sinulla ei tarvitse olla entuudestaan osaamista kaikista, mutta toivomme, että React ja Node.js ovat tuttuja ja sinulla on Scalasta (tai Javasta) ainakin perustason osaamista.

Tässä roolissa olet itsenäisesti vastuussa järjestelmän ylläpidosta ja jatkokehittämisestä. Päivittäinen järjestelmän ylläpitovastuu on pitkälti ulkoistettu, joten tehtäväsi painottuvat enemmän kehitystyöhön. Tulevaisuudessa pääset myös vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan järjestelmää lähdetään kehittämään. Koska järjestelmä on uusi, myös rooli on uusi ja tulee muotoutumaan tehtävään valittavan henkilön mukaisesti. Tehtävä edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn, sillä ainakin alkuun olet ainoa järjestelmän teknisestä kehityksestä vastaava henkilö. Tämän vuoksi myös ohjelmointitaitojen tulisi olla sellaisella tasolla, että pystyt työskentelemään itsenäisesti. Vaikka ohjelmointipuolen vastuu on sinulla, teet kuitenkin tiiviisti yhteistyötä erilaisten sisäisten sidosryhmien kanssa esimerkiksi uusien toiminnallisuuksien kehittämisen suhteen.

Odotamme sinulta:

  • Ohjelmointikokemusta joko omien harrasteprojektien tai aikaisemman työkokemuksen kautta
  • Osaamista seuraavista teknologioista: JavaScript ja Scala/Java
  • Halua ja kykyä itsenäisessä roolissa työskentelyyn

Eduksi luetaan:

  • Osaaminen seuraavista: React, Node.js, Docker ja AWS

Alexandria ja tämä tehtävä tarjoavat sinulle:

  • Joustavan työympäristön – Alexandrialla ei uskota turhaan byrokratiaan. Saat vapauden työskennellä sinulle parhaiten toimivalla tavalla. Pääasia on, että saat hommat hoidettua.
  • Ympäristön, johon voit tulla sellaisena kun olet
  • Mahdollisuuden työskennellä uuden tuotteen parissa, joka vaikuttaa konkreettisesti Suomen talouteen ja ympäristöön, jossa elämme
  • Kilpailukykyisen palkan ja hyvät työsuhde-edut

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan Alexandrialle.

Mikä tehtävä herätti kiinnostuksesi, lähetä CV ja hakemuksesi viimeistään 26.5.2019 mennessä osoitteessa: https://apply.atalent.fi/alexandria-fullstack-web-developer-5-2019

Alexandriasta voit lukea lisää osoitteessa: https://www.alexandria.fi ja Rahamyllyn joukkorahoituspalvelusta osoitteessa: https://www.rahamylly.fi. Tehtävään tai hakuprosessiin liittyviin kysymyksiin vastaa aTalentin Recruitment Manager Jasmin Shams (0504350807, jasmin.shams@atalent.fi)

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae tästä

Vastaavia avoimia hakuja

Are you interested in gaming - both the visual and the technical side of games? You could be the aspiring GameUI-Designer we're looking for!

Are you a programmer by day and a gamer by night? You could be the aspiring game developer we're looking for!

Wihurin Tekninen Kauppa etsii nyt testauksen ammattilaista Test Manageriksi!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Hyvä hakijakokemus on avain työnantajamielikuvan kehittämiseen. Tässä 6 helppoa vinkkiä joilla parannat yrityksesi hakijakokemusta välittömästi.

Jouni Räisänen is a Team Lead in FPGA verification team in Oulu. His team works on the field of 5G with various verifica...

Otto Koskinen works at Nokia in the Integration team as a System-on-Chip Designer. His journey at Nokia started 2,5 year...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen