Hallintoassistentti

Julkaistu 23.07.2019

Rekrytoiva yritys on maailman menestyneimpiä suorahakuyrityksiä, joka on ylemmän johdon suorahakujen lisäksi erikoistunut myös johtoryhmien ja hallitusten konsultointiin ja arviointiin. 

Suomen johtava suorahakuyritys etsii hallintoassistenttia Helsingin toimistolleen. Hallintoassistenttina työnkuvasi koostuu sekä taloushallinnollisista tehtävistä että toimitusjohtajan assistentin tehtävistä. Taloushallinnon osalta osallistut muun muassa Suomen toimiston raportointiin konsernille sekä laskutukseen ja vastaat kirjanpitoaineiston valmistelusta, budjetoinnista ja veroasioista yhdessä tilitoimiston kanssa. Lisäksi vastuullesi kuuluvat muut toimiston yleishallinnolliset tehtävät, kuten vakuutuksiin, työterveyshuoltoon, työsopimuksiin ja toimistokiinteistöön liittyvät tehtävät. Toimitusjohtajan assistenttina huolehdit muun muassa matka-, kokous- ja asiakastilaisuusjärjestelyistä sekä asiakirjojen ja esitysten luonnostelusta ja oikoluvusta.

Etsimme henkilöä, joka on jo kerryttänyt kokemusta assistentin tai sihteerin tehtävistä tai vastaavista. Eduksi luemme kokemuksen asiantuntijaorganisaatiosta tai pörssiyrityksestä. Edellytämme myös erinomaista englanninkielen taitoa sekä Excel-osaamista. Aiempi kokemus taloushallinnon tehtävistä tai kiinnostus taloushallintoon luetaan eduksi. Tehtävässä viihtyy henkilö, joka omaa joustavan ja proaktiivisen työskentelyotteen, auttaa mielellään muita ja pystyy sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin. Soveltuva koulutus on esimerkiksi tradenomin tai merkonomin tutkinto. 

Tarjoamme sinulle:

  • Tiiviin, matalahierarkisen ja mukavan työyhteisön
  • Mahdollisuuden päästä työskentelemään alan johtavassa, vakavaraisessa ja menestyvässä yrityksessä ja seuraamaan yhteiskunnan tapahtumia aitiopaikalta
  • Aidosti kansainvälisen toimintaympäristön
  • Joustavat työajat, joihin on mahdollista jossain määrin itse vaikuttaa
  • Viihtyisät toimitilat keskeisellä sijainnilla Helsingin keskustassa

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi 13.8.2019 mennessä osoitteessa: https://apply.atalent.fi/anonyymi-suorahakualan-yritys-hallintoassistentti-7-2019  Kerrothan hakudokumenteissasi kokemuksestasi, palkkatoiveesi ja mahdollisen aloituspäivän.

Yrityksestä, tehtävästä ja hakuprosessista voit kysyä tarkemmin aTalentin Rekrytointipäälliköltä Mikko Lahdelta (mikko.lahti[ät]atalent.fi, 0400495946).

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme palvelukseen.

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae tästä

Vastaavia avoimia hakuja

Etsimme SOK IT:lle osa-aikaista Assistenttia, jonka tehtäviin kuuluu taloudenhallinnan laskennan ja raportoinnin tehtävät!

Tesi is now looking for a full-time, fixed-term (6 months) Communications Trainee with a curious mindset and proactive working style!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

IT-alan osaajamarkkinoita voi kuvailla villiksi länneksi, jossa parhaat talentit revitään käsistä keinoja kaihtamatta. T...

Internet on täynnä vinkkejä siihen, miten valmistaudut hakijana työhaastattelutilanteeseen, mutta entäpä viime hetken vi...

Tuntuuko siltä, että mielenkiintoiset työt ovat kiven alla? Koetko, että sinulta puuttuu tarvittavat kontaktit saadakses...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen