HSEQ -koordinaattori, Kesäharjoittelu

Julkaistu 13.01.2022

HSEQ -koordinaattori, Kesäharjoittelu

Caruna huolehtii sähkönjakelusta sekä ylläpitää, kunnostaa ja rakentaa säävarmaa sähköverkkoa yli 700 000 asiakkaalleen Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla sekä Satakunnassa. Verkon toimintaa valvotaan ympäri vuorokauden, jotta asiakkaille voidaan taata mahdollisimman häiriötön sähkönsaanti kaikissa olosuhteissa. Säävarma, älykäs sähköverkko luo myös pohjan tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa digitaaliset palvelut kasvavat, liikenne sähköistyy ja kuluttajasta tulee energian tuottaja.

Miltä kuulostaisi kesä osana Carunan HSEQ -tiimiä, jossa pääset haastamaan itseäsi Carunan työterveyden, turvallisuuden, ympäristön sekä laatuasioiden parissa? Carunalla hyvä turvallisuuskulttuuri on osa yrityskulttuuria ja yrityksen oma HSEQ-tiimi (health, safety, environment, quality) pitääkin huolta turvallisuuskulttuurin kehittämisestä carunalaisten ja sidosryhmien arjessa. Tiimin tärkeimpänä tavoitteena on estää tapaturmat ennalta, sillä yksikin tapaturma on liikaa. Kesäharjoittelijana monipuoliseen työnkuvaasi kuuluvat parihenkisen tiimin avustavat tehtävät raportoinnista ohjeistusten päivittämiseen, kehitystehtävien koordinointiin ja järjestelmien datan laadun varmistamiseen ja analysointiin.

Työtehtäväsi pähkinänkuoressa:

  • Raportointi – koostat raportteja HSE -järjestelmään kirjatuista tapahtumista ja tutkinnoista, sekä rakentamisen laadusta
  • Kehitystehtävien koordinointi – osallistut kehitysprojekteihin ja avustat niiden toteuttamisessa esimerkiksi sisäisen tiedottamisen osalta
  • Ohjeistuksien päivittäminen ja niiden koordinointi – osallistut ohjeistuksen päivittämiseen tiiviissä yhteistyössä Carunan sisäisten sidosryhmien kanssa
  • Esitys- ja viestintämateriaalien tekeminen ja koordinointi – tuotat Carunan viestintäyksikölle pohjamateriaalia esimerkiksi turvallisuusteemojen osalta
  • HSE- järjestelmän datan laadun varmistaminen ja analysointi – pidät huolen siitä, että HSE -järjestelmän tiedot ovat asianmukaisia ja siitä, että järjestelmässä on tarvittavat tiedot.

HSEQ-koordinaattorina olet työskentelyotteeltasi oma-aloitteinen ja tartut rohkeasti uusiin työtehtäviin. Työn jälkesi on huolellista sekä tarkkaa ja pyrit työssäsi parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen pitäen Carunan asiakaslupaukset kirkkaana mielessäsi. Työskentelet sujuvasti osana tiimiä, mutta kykenet kuitenkin tarvittaessa itsenäiseen tekemiseen. Teet kesän aikana tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, joten olet luonteeltasi positiivinen, asiakaspalveluhenkinen ja ennen kaikkea tiimipelaaja. Tulet työsuhteen alussa opettelemaan uusien järjestelmien käyttöä, siispä eri teknologioiden hahmotuskyky auttaa sinua pääsemään alkuun työssäsi. Emme odota sinun olevan vielä valmis asiantuntija, vaan kaikkein eniten arvostamme intoa uuden oppimiseen.

Odotamme sinulta:

  • Teknistä korkeakoulutaustaa (vsk. 3.-4.) esimerkiksi ympäristö- tai turvallisuusalalta
  • Aitoa kiinnostusta HSEQ- asioita kohtaan
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista osaamista
  • Hyviä perinteisten toimistotyökalujen hallintaa

Lisäksi eduksi katsomme:

  • Aikaisempaa työkokemusta soveltuvista tehtävistä esimerkiksi harjoitteluiden tai kesätöiden kautta

Caruna tarjoaa :

  • Kunnianhimoiset tavoitteet, joita kohti pyrkiä: Carunan missiona auttaa yhteiskuntaa ja asiakkaitaan energiamurroksen läpiviennissä
  • Paikan kasvavassa ja innovatiivisessa yrityksessä, jonka toimintaa määrittävät samaistuttavat arvot: rohkeus, hyvä energia sekä yhteistyö
  • Mahdollisuuden oppia alan parhailta, sillä Carunalta löytyy valtava osaamiskeskittymä, mitä tulee sähkönjakeluun. Carunalla erilaiset taustat ja osaamiset tukevat luontevasti toisiaan, ja työtä tehdään ylpeydellä
  • Hyvän työilmapiirin, yhteishenkeä lisääviä tapahtumia sekä vapaa-ajan aktiviteetteja – Carunalla on esimerkiksi liuta vapaa-ajan harrastusryhmiä, joihin kuka tahansa voi liittyä!
  • Monipuoliset työvälineet ja toimitilat hyvien kulkuyhteyksien varrelta Espoon Leppävaarassa. Carunan katolla mehiläiset tuottavat hunajaa ja aurinkopaneelit kuljettavat energiaa toimistoon. Toimistolta löytyy erilaisia tiloja moniin tarpeisiin, kuten äänekkäämpään yhteistyöskentelyyn, hiljaisempaan keskittymiseen tai virkistäytymiseen kesken päivän esimerkiksi kuntosalilla
  • Matalan hierarkian Carunalla ei titteleitä kumarrella, vaan yhteinen avotila toimii työpisteenä kaikille Carunalaisille toimitusjohtajaa myöten.

Sinustako ensi kesän Carunalainen?

Hae nyt lähettämällä hakemuksesi ja CV:si PDF-muodossa viimeistään 25.1.2022. Saatamme edetä prosessissa potentiaalisten hakijoiden puhelinhaastatteluihin jo hakuaikana, joten haethan mahdollisimman pian. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset. Tehtävässä työllistyt asiakasyrityksemme Carunan palvelukseen.

Carunaan pääset tutustumaan tarkemmin osoitteessa www.caruna.fi. Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa Recruitment Manager Sofia Latva-Koivisto (+358 50 321 4473, sofia.latva-koivisto(at)atalent.fi). Soittoajat: to 13.1.2022 klo. 10-11 & ti 18.1.2022 klo 14-15.

Rekrytointiprosessi:
Aktiivinen hakuaika on 10.1.2022 – 25.1.2022. Carunan haastattelut pidetään helmikuussa viikoilla 5 ja 6.

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Vastaavia avoimia hakuja

HSEQ

Flovio etsii Senior Consultantia liiketoimintaprosessien kehittämiseen. Tässä työssä osallistut monipuolisiin operaatioiden ja liiketoimintaprosessien kehitysprojekteihin, jotka ovat laajuudeltaan vaihtelevia: muutaman viikon mittaisista vuoden kestäviin projekteihin. Työssäsi toimit asiakasrajapinnassa ja teet tiivistä yhteistyötä sisäisen tiimin kanssa. Lue lisää ja hae paikkaa!

Carunan kesäharjoittelijana pääset mukaan tekemään satojen suomalaisten arjesta parempaa. Miltä kuuloistaisi kesä osana osana yhdeksänhenkistä, maankäyttö- ja projektiasiantuntijoista koostuvaa tiimiä, vaihtelevien tehtävien parissa? Carunalla pääset kesän aikana seuraamaan laaja-alaisesti koko tiimin toimintaa ja saat samalla läpileikkaavan kuvan koko Suomen energiamarkkinasta ja sähköverkon elinkaaren hallinnasta.

Carunan kesäharjoittelijana pääset mukaan tekemään satojen suomalaisten arjesta parempaa. Miltä kuulostaisi kesä monipuolisten, sähköteknistä osaamista vaativien tehtävien parissa? Carunan kesäharjoittelijana liityt osaksi sähköverkon hallintaan ja operointiin keskittyvän yksikön kuusihenkistä teknologiatiimiä, jonka vastuulla on muun muassa verkkomateriaalien tekninen määrittely ja ylläpito, suunnittelun ja rakentamisen ohjeet sekä verkostosuojauksen periaatteet.

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Tilaamalla työpaikkavahdin saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Korvia huumaava hiljaisuus – eikö sinunkaan työpaikallasi puhuta palkoista?
Tiedätkö kollegojesi palkat? Jotkut tiedust...

Energiayhtiö Carunalla yhdessä tekemistä pidetään todella tärkeänä – niin töissä kuin töiden ulkopuolella. Yhtenä päivän...

Aktiassa pankki- ja finanssialan digitaaliset innovaatiot ovat liiketoiminnan ytimessä. Vaikka työt ovat vastuullisia ja...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset asiantuntijoiden rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen