Bitmore Oy

IT-asiantuntija

Julkaistu 06.09.2021

IT-asiantuntija

Bitmore Oy on työntekijöidensä omistama, noin kymmenen hengen moderni sekä innovatiivinen pilviaikakauden IT-kumppani PK-yrityksille, yksittäisistä palveluista kokonaisvaltaiseen IT-infran täysulkoistukseen.

Bitmoren nimi kuvastaa toimintatapaamme ja muodostaa samalla asiakaslupauksen: Aina vähän enemmän, paremmin ja ketterämmin, kuin mitä asiakkaat osaavat odottaa. Olemme ennen kaikkea kumppani, kuin asiakkaan oma IT-osasto kiinteänä osana heidän liiketoimintaansa.

Haemme IT-asiantuntijaa osaksi kasvavaa Bitmoren porukkaa Espooseen. Tehtävässä sijoitut tukitiimiin, jossa toimit monipuolisissa tehtävissä asiakkaiden IT-ratkaisuihin, muun muassa ohjelmistoihin, tietoliikenteeseen, tietoturvaan ja työasemiin liittyen. Tyypillisiin työtehtäviin kuuluvat tukipyyntöjen ratkaisu pääasiassa etäyhteyksien kautta M365-ohjelmistoihin, palvelimiin, palomuureihin, verkkoihin ja käytettävyyteen liittyen. Lisäksi ylläpidät järjestelmäympäristöjä ja osallistut kehitysprojekteihimme, joissa asiakkaille rakennetaan esimerkiksi moderneja pilvi- ja tietoturvaratkaisuja. Roolissa kehittyessäsi voit laajentaa tehtäväkenttääsi ja vastuuta projekteissamme.

Olet etsimämme henkilö, mikäli olet kiinnostunut IT-alan tehtävistä ja haluat toimia teknisenä asiantuntijana asiakasrajapinnassa. Olet motivoitunut oppimaan uutta ja tunnet tietotekniikan perusteet esimerkiksi aiemman IT-alan työkokemuksen ja/tai opintotaustasi kautta. Tarjoamme tehtävään hyvän perehdytyksen, joten emme odota sinun olevan kaikenosaava konkari. Toivomme, että olet ratkaisukeskeinen tiimipelaaja, joka tulee hyvin toimeen sekä asiakkaiden että työkavereiden kanssa.

Tarjoamme sinulle:

  • Monipuoliset työtehtävät ja tyytyväiset asiakkaat – meillä et kangistu rutiineihin
  • Hyvän yhteishengen, jossa autetaan toisia ja puhalletaan yhteen hiileen
  • Mahdollisuuden kehittyä tehtävissä ja laajentaa vastuualueita sekä osallistua alan ajankohtaisiin koulutuksiin
  • Hyvät työsuhde-edut, etätyömahdollisuuden ja laadukkaat työvälineet

Hakijalta odotetaan:

  • IT-alan työkokemusta, esimerkiksi service desk- tai asiantuntijatehtävistä. Tietotekninen koulutustausta luetaan eduksi.
  • Tietoteknistä perusosaamista ja Microsoftin tuotteiden tuntemusta
  • Huolellista työskentelyotetta ja halua viedä tehtävät laadukkaasti maaliin
  • Ongelmanratkaisu- ja asiakaspalvelutaitoja
  • Suomen ja englannin kielitaitoa

Tässä tehtävässä tulet työllistymään suoraan Bitmore Oy:n työntekijäksi.

Mikäli kiinnostuit IT-asiantuntijan tehtävästä Bitmorella, lähetä hakemuksesi ja CV:si pdf-muodossa viimeistään 19.9.2021 aTalentin hakujärjestelmän kautta. Kerrothan hakudokumenteissasi palkkatoiveesi ja mahdollisen aloituspäivän. Haethan pikimmiten, sillä saatamme käydä hakemuksia läpi jo hakuajalla.

Bitmore Oy:stä voit lukea lisää osoitteessa: https://www.bitmore.fi/ Tehtävää ja hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin rekrytointipäällikkö Mikko Lahti (0400 495 946, mikko.lahti[ät]atalent.fi).

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Vastaavia avoimia hakuja

Etsimme kehittymishaluista Technical Support Specialistia teknisen tuen tiimiimme Turkuun. Tässä tehtävässä ratkot asiakkailtamme tulevia teknisiä tukipyyntöjä ja ongelmatilanteita kehittämiimme logistiikka-alan tilaus- ja varastonhallintajärjestelmiin liittyen. Pääset paneutumaan erityyppisiin ongelmatilanteisiin, jotka saattavat juontaa juurensa esimerkiksi johonkin vikaan ohjelmassa tai sen rakenteissa.

Oletko tietoteknisesti näppärä ongelmanratkaisija, jolta löytyy myös asiakaspalvelukokemusta ja palvelualtista asennetta? Ketterä ja kasvava Benemen (Part of Enreach) etsii nyt Helsinkiin Technical Support Specialistia ratkomaan teknisiä ongelmatilanteita ja syventymään operaattori- ja telekommunikaatiopalveluiden maailmaan.

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Tilaamalla työpaikkavahdin saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Irtisanoutuminen ja suosittelun pyytäminen ovat normaaleja asioita, mutta ne ymmärrettävästi jännittävät monia. Näillä o...

aTalent-tiimiin tänä vuonna liittyneet Jessica Vilppula ja Roosa Lönnqvist kertovat tässä jutussa, millaista aTalentille...

Harva työskentelee nykypäivänä koko uransa ajan samassa tehtävässä ja työnantajalla, joten työpaikkaakin vaihdetaan vähi...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset asiantuntijoiden rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen