Lopputyöntekijä (tietokannat)

Julkaistu 30.10.2018

Vuonna 2004 perustettu Creowave tarjoaa ratkaisuja öljy- ja kaasuteollisuuteen ja on markkinajohtaja luotettavan vedenalaisen elektroniikan tuotteissa. Creowaven tuotteisiin kuuluvat virtausmittarit sekä tuore C-site monitorointijärjestelmä, joka mahdollistaa öljykenttien ja öljynporauslauttojen toiminnan seuraamisen reaaliaikaisen datan avulla. Creowave toimii kansainvälisillä markkinoilla ja suurin osa sen asiakkaista tulee Lähi-idästä, Afrikasta ja Australiasta. Tuotteiden luotettavuus ja laatu ovat Creowavelle ensisijaisen tärkeitä ja kaikki toiminta tutkimuksesta tuotekehitykseen ja testaukseen tapahtuu saman katon alla Oulussa.  

Creowave etsii nyt lopputyöntekijää osaksi viiden hengen tuotekehitystiimiään. Tarkoituksena on, että kuuden kuukauden aikana pääset tekemään toimeksiantona opintoihisi kuuluvan lopputyön yhdessä Creowaven kanssa sovitusta aiheesta sekä samalla työskentelemään C-site monitorointijärjestelmän parissa. Tavoitteena on saada lopputyö kuuden kuukauden sisällä valmiiksi, jonka jälkeen sinulla on mahdollisuus työllistyä vakituisesti Creowaven tiimiin.

Tietokantapuolella Creowave etsii kiinnostusta erityisesti backendiin ja serveripuoleen. Järjestelmän jatkokehittäminen sekä integrointi asiakkaiden järjestelmiin ovat keskiössä tässä roolissa. Tämän myötä kiinnostus ja hyvä käsitys serveripään arkkitehtuurista sekä halu työskennellä asiakasrajapinnassa on olennaista. Työkaluina käytetään mm. seuraavia teknologioita: Java, Linux serverit, Scala ja MongoDB. Sinulla ei tarvitse olla heti osaamista kaikista näistä, mutta haluat oppia ja ottaa ne haltuun.

Lopputyöntekijänä pääset oppimaan laajasti sekä Creowaven tuotteista että toimialasta. Tukea saat Creowaven muulta tiimiltä, mutta roolissa menestyminen vaatii sinulta avointa ja itsenäistä työskentelyotetta sekä kykyä hahmottaa isoja kokonaisuuksia. Koska asiakkaat ovat pääosin kansainvälisiä, hyvät suulliset ja kirjalliset englannin kielen taidot ovat tärkeät suomen kielen osaamisen lisäksi. Lisäksi Creowave toivoo sinulta matkustusvalmiutta, sillä osa räätälöinneistä tehdään suoraan asiakkaalla.

Creowave tarjoaa sinulle:

  • mahdollisuuden palkallisen lopputyön tekemiseen, jonka tavoitteena on työllistyä vakituisesti Creowaven tiimiin
  • roolin, jossa pääset hyvin käsiksi käytännön tekemiseen ja työlläsi on oikeasti merkitys lopputuloksen kannalta
  • kansainvälisillä markkinoilla toimivan yrityksen, jonka myötä asioita pääsee näkemään laajemmassa mittakaavassa
  • työympäristön, jossa tiimin jäsenet pääsevät suoraan vaikuttamaan siihen miten asioita tehdään ja tiimeillä on itsenäinen päätäntävalta
  • liukuvat työajat ja mikäli sinulla on vielä opintoihin liittyviä velvoitteita mahdollisuuden saada joustoa työaikoihin

Mikäli olet Creowaven etsimä lopputyöntekijä, lähetä CV ja hakemuksesi viimeistään 12.11.2018 mennessä osoitteessa: https://apply.atalent.fi/creowave-lopputyontekija-tietokannat-10-2018.

Creowavesta voit lukea lisää osoitteessa: http://www.creowave.com/. Tehtävästä ja hakuprosessista voit kysyä tarkemmin aTalentin Recruitment Manager Jasmin Shamsilta (050 4350807, jasmin.shams(a)atalent.fi)  

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Vastaavia avoimia hakuja

Oletko matemaattisesti kyvykäs ja lähestymistavaltasi liiketoimintaorientoitunut tekijä? Saatat olla Intiton etsimä Junior Data Scientist!

Carus, a global supplier of information systems to the travel and transport industry, is looking for a Jr. Full Stack Developer in Espoo!

Espoo / IT

aTalent Recruiting logo

Oletko kiinnostunut konsultatiivisesta rekrytoinnista ja haluat oppia rekrytoimaan IT-alan ammattilaisia?

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

#rekrycast podcastin kolmannessa jaksossa käydään läpi parhaat vinkit kesätöitä varten niin työnhakijoille kuin työnantajillekin.

Vuosi 2018 on laitettu vähitellen pakettiin, joten nyt on hyvä pysähtyä ja katsoa taas mitä oikein tuli tehtyä.
Koko vu...

Antti on työskennellyt Hartwallin Lahden tuotanto- ja logistiikkakeskuksessa jo 2000-luvun alkupuoliskolta lähtien. Hän ...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen