Myyntipäällikkö

Julkaistu 28.08.2018

Nesenta tuottaa yhteyskeskuspalveluja, myynnin ja asiakaspalvelun seurantapalveluja sekä näitä tukevia sisältö- ja valmennuspalveluja. Innovatiivinen tiedonhallinta, suuri resurssikapasiteetti ja kattava toimialaosaaminen luovat edellytykset toimivalle ulkoistusratkaisulle. Nesenta perustettiin vuonna 2002 Sitran laajan markkinaselvitystyön tuloksena. Siitä alkoi innovatiivisen palvelutuotantokoneiston kasvattaminen, jonka lähtökohtana on tekniikan optimaalinen hyödyntäminen yhdistettynä paikasta riippumattomaan henkilöosaamiseen ja työhön.

Nesenta etsii nyt aktiivista, toimeentarttuvaa ja tuloshakuista myyntipäällikköä erityisesti ulkoistettujen chat- ja vaihdepalveluiden myynnin pariin. Myyntipäällikkönä työpäiväsi koostuvat markkinoinnin tuottamien liidien realisoimisesta, potentiaalisten asiakkaiden kontaktoinnista, asiakastapaamisista ja sopimusneuvotteluista. Tavoitteenasi on sekä hankkia uusia asiakkuuksia että kasvattaa nykyisiä. Työssä menestyminen vaatii aktiivista ja sitkeää työskentelyotetta sekä innokkuutta kehittyä B2B-myyjänä. Emme edellytä aiempaa toimialatuntemusta, mutta kokemus myynnistä ja B2B-asiakkaiden kanssa toimimisesta nähdään etuna.

Nesenta on kasvava yhtiö, joka toimii vahvan murroksen alla elävällä alalla. Kehittyvä teknologia, kuten tekoäly, sekä potentiaalisen asiakaskunnan laajuus luovat edellytykset kasvulle ja kehitykselle myös tulevaisuudessa. Tarjoamme hyvän perehdytyksen toimialaamme, selkeän vastuualueen sekä hyvät kasvumahdollisuudet. Etsimme henkilöä, joka haluaa kasvaa alamme asiantuntijaksi ja jolla on pitkällä tähtäimellä myös mahdollisuus laajentaa tehtävänkuvaansa yrityksen sisällä.

Etsimällämme henkilöllä on:

  • Myyntihenkisyyttä ja mieluiten kokemusta myyntitehtävistä
  • Liiketoimintaymmärrystä
  • Tuloskeskeinen, pitkäjänteinen ja aktiivinen työskentelyote
  • Sujuvat vuorovaikutustaidot suomeksi ja englanniksi

 Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Ruotsin kielitaito
  • Myyntikokemus B2B-ympäristöstä

Mikäli olet oikea henkilö täyttämään nämä saappaat, lähetä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 11.9. mennessä osoitteessa:  https://apply.atalent.fi/nesenta-myyntipaallikko-8-2018 Kerrothan hakudokumenteissasi palkkatoiveesi ja mahdollisen aloituspäivän.

Nesentasta voit lukea lisää osoitteessa: http://www.nesenta.fi/ ja tehtävästä voit kysyä tarkemmin. Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa Rekrytointipäällikkö Annika Salonen (050 3057375, annika.salonen[ät]atalent.fi).

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae tästä

Vastaavia avoimia hakuja

Upfield is now looking for a Customer Development & Pricing Specialist to support their Key Account Managers by providing operative pricing, develop pricing processes and maintain Product Information Management system!

Etsimme nyt Henley Business Schoolille Marketing & Administration Specialistia osaksi määrätietoista ja asiantuntevaa tiimiä Helsinkiin!

Etsimme nyt joukkoomme Espoon Otaniemeen aktiivista ja hyvän asenteen omaavaa Account Manageria!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Tässä podcastissa kerromme kuinka paljon työnantajamielikuvan kehittäminen maksaa ja miten työnantajamielikuvan kustannukset tulee budjetoida.

Tämän blogin tarkoituksena on auttaa rekrytoijia ja esimiehiä saamaan kaikki irti Slushista. Lue vinkit ja suosituksemme parhaista puheista.

Tässä podcastissa aTalentin operatiivinen johtaja ja Icebreaker.vc:n Head of Talent keskustelevat tiimin rakentamisesta ja rekrytoinnista alkuvaiheen startupeissa.

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen