Researcher (Executive Search)

Julkaistu 23.11.2020

Rekrytoiva yritys on maailman menestyneimpiä suorahakuyrityksiä, joka on ylemmän johdon suorahakujen lisäksi erikoistunut myös johtoryhmien ja hallitusten konsultointiin ja arviointiin. 

Suomen johtava suorahakuyritys etsii Researcheria liittymään tiimiinsä Helsinkiin. Tehtävä sisältää konsulttiemme johtamien suorahakutoimeksiantojen tukemista etsimällä ja kartoittamalla tehtävään soveltuvia kandidaatteja eri tietolähteiden kautta. Työnkuvaan kuuluu kandidaateista koostuvien listojen ja yhteenvetoraporttien työstäminen sekä esitysmateriaalien ja raporttien tuottaminen. Researcher toimii konsultin tukena pääosin sisäisesti, mutta voi niin halutessaan osallistua myös asiakastapaamisiin ja kommunikointiin kandidaattien suuntaan. Kyseessä on äitiysloman sijaisuus, jonka päätyttyä pyrimme mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan hyvälle tekijälle jatkoa työsuhteeseen.

Olet etsimämme henkilö, mikäli olet valmistunut tai korkeakouluopintojen loppuvaiheessa esimerkiksi johtamisen, markkinoinnin, taloustieteen tai muun vastaavan pääaineen parista. Researcherina voit hyötyä monenlaisesta työtaustasta, mutta erityisen edulliseksi katsomme kokemuksen tehtävistä, jotka ovat vaatineet tutkimustyöskentelyä, tiedonhankintaa, -käsittelyä tai analysointia. Voit olla työskennellyt esimerkiksi datan, markkinatutkimuksen, henkilöstötehtävien tai tietokantojen parissa. Tehtävä edellyttää erinomaista suomen ja  englanninkielen taitoa sekä yleisimpien IT-työkalujen (MS Office-työkalut) tuntemusta. Työotteesi on huolellinen, omaat ripauksen uteliasta tutkijaluonnetta ja olet kiinnostunut liike-elämän tapahtumista ja eri toimialoista.

Tarjoamme sinulle:

  • Tiiviin, matalahierarkisen ja mukavan työyhteisön
  • Mahdollisuuden päästä työskentelemään alan johtavassa, vakavaraisessa ja menestyvässä yrityksessä ja seuraamaan yhteiskunnan tapahtumia aitiopaikalta
  • Aidosti kansainvälisen toimintaympäristön
  • Joustavat työajat, joihin on mahdollista myös itse vaikuttaa
  • Viihtyisät toimitilat keskeisellä sijainnilla Helsingin keskustassa

Hakijalta odotetaan:

  • Soveltuvaa korkeakoulutaustaa tai loppuvaiheessa olevia opintoja
  • Työkokemusta tehtävistä, jotka ovat kehittäneet tiedonhankinnan ja -käsittelyn taitoja 
  • Vahva kiinnostus ja halu kehittää omaa ymmärrystä liiketoiminnasta ja eri toimialoista
  • Huolellista ja laadukkaaseen tuotokseen tähtäävää työskentelyotetta
  • Erinomaisia kirjallisia taitoja suomeksi ja englanniksi 
  • Motivaatiota suorahakutoimeksiantojen tukitehtäviä kohtaan 

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään 6.12.2020 osoitteessa: https://apply.atalent.fi/anonyymi-suorahakualan-yritys-researcher-executive-search-11-2020. Liitäthän hakemukseesi opintosuoritteesi sekä maininnan mahdollisesta aloitusajankohdasta ja palkkatoiveestasi. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset.

Yrityksestä, tehtävästä ja hakuprosessista voit kysyä tarkemmin aTalentin Rekrytointipäälliköltä Mikko Lahdelta (mikko.lahti[at]atalent.fi, +358 400495946).

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Suomen virkistävin graduate-ohjelma on täällä taas! Hartwall Career Brewery on vastavalmistuneille tai valmistumisen kyn...

Caruna on niittänyt menestystä työpaikkatutkimuksissa viime vuosina. Sen työkulttuuri ja kehittymismahdollisuudet tarjoa...

Aktia on suomalainen varainhoitaja, pankki ja henkivakuuttaja, joka on luonut vaurautta ja hyvinvointia sukupolvelta toi...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen