Tietoturva-asiantuntija

Julkaistu 09.05.2018

Finnvera Oyj on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). Meillä on merkittävä rooli suomalaisen yrityskentän rahoittajana.

Tarjoamme yritysrahoitusratkaisuja yhteistyössä kaikkien pankkiryhmien ja kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa. Meille on tärkeää, että asiakkaamme menestyvät kansainvälisessä kilpailussa, luovat uutta ja kasvavat. Rahoitustoimintamme painopistealueet ovat investointien, yrityskauppojen, kaupankäynnin sekä yritysten perustamisten rahoittaminen. Haluamme, että palvelumme, osaamisemme ja joukkuepelimme tuottavat erinomaisia asiakaskokemuksia.

Keskeisiä vaikuttavuuden mittareita ovat muun muassa rahoituksen avulla syntyneiden uusien yritysten ja työpaikkojen määrä sekä vientitakuilla katetun viennin osuus Suomen kokonaisviennistä. Meillä työskentelee noin 370 yritystoiminnan kehittämisen ja rahoituksen ammattilaista 15 paikkakunnalla ympäri Suomea.

Finnvera on saanut Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen kahtena vuonna peräkkäin (Corporate Spiritin henkilöstötutkimukset 2016 ja 2017).

Finnvera etsii nyt asiantuntijaa hankkeeseen, joka keskittyy Finnveran ja sen alihankkijoiden tietoturvan suunnitteluun ja toteutukseen! Tehtävässä osallistut tietoturvaratkaisuiden suunnittelu- ja toteutustyöhön yhdessä alihankkijoiden ja ratkaisutoimittajien kanssa. Työtehtäviisi kuuluvat muun muassa tietoturvaratkaisuiden käyttöönotto ja ylläpito Finnveran ja sen alihankkijoiden tietojärjestelmäkehityksessä, tietoturvavaatimusten hallinta, haavoittuvuusskannaukset ja niiden tulosten analysointi, tietoturvatestauksen automatisoinnin kehitys jatkuvan julkaisun yhteydessä, tietoturvapoikkeamien tutkiminen, tietoturvauhkien riskianalyysin laadinta sekä lokienhallinta- ja SIEM-ratkaisuiden kehittäminen ja ylläpito. Näiden lisäksi osallistut mahdollisesti tietoturvajärjestelmien kehittämiseen.

Toimit osana 20 hengen IT-organisaatiota, jossa työskentelet Finnveran muiden IT-asiantuntijoiden, IT-arkkitehtien ja turvallisuuspäällikön kanssa. Toivomme sinun olevan soveltuvissa tietoteknisissä opinnoissa aivan loppusuoralla tai jo valmistunut. Tehtävässä viihtyy henkilö, jolla on aitoa kiinnostusta tietoturvan parissa toimiseen ja osaamista aiheesta joko opintojen tai työkokemuksen kautta. Lisäksi arvostamme projektityöskentelykokemusta, pitkäjänteistä työskentelyotetta ja hyvää paineensietokykyä.

Tietoturva-asiantuntijalta odotamme:

  • Soveltuvaa, tietoturvaan liittyvää tietoteknistä korkeakoulututkintoa tai loppusuoralla olevia opintoja
  • Opintomenestystä tietoturvan kursseilta ja/tai alan työkokemusta
  • Innostusta rakentaa pitkäaikaista uraa tietoturvan parissa
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

Eduksi luetaan:

  • Osaaminen tietoturvastandardeissa

Finnvera tarjoaa:

  • Mahdollisuuden työskennellä vakaassa ISO9001 -sertifioidussa yrityksessä, jolle tietoturva on tärkeä asia.
  • Roolin, jossa pääset kasvamaan ja halutessasi tulevaisuudessa vastaamaan Finnveran tietoturvasta
  • Kehittymistäsi tukevan tiimin
  • Modernin toimiston Helsingin Ruoholahdessa tai Kuopion Kallarannassa

Kiinnostuitko? Lähetä hakemukseksi ja CV:si mieluiten pdf-muodossa tänne https://apply.atalent.fi/finnvera-tietoturva-asiantuntija-5-2018 viimeistään sunnuntaina 27.5 . Mainitse hakemuksessasi aikaisin mahdollinen aloituspäiväsi ja liitä mukaan myös GitHub-profiilisi osoite ja opintosuoritusotteesi. Huomioithan, että etenemme potentiaalisten kandidaattien kanssa jo hakuaikana, joten hae nopeasti!

Tutustu tarkemmin Finnveraan täällä: https://www.finnvera.fi/ . Lisätietoja tehtävästä ja hakuprosessista saat Recruitment Manager Meeri Sarkkiselta (+358 504350511, meeri.sarkkinen@atalent.fi) .

Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkastetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään Suojelupoliisin perusmuotoinen turvallisuusselvitys. Työhöntuloterveystarkastus sisältää huumausainetestin.

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Vastaavia avoimia hakuja

Are you interested in gaming - both the visual and the technical side of games? You could be the aspiring GameUI-Designer we're looking for!

Are you a programmer by day and a gamer by night? You could be the aspiring game developer we're looking for!

Wihurin Tekninen Kauppa etsii nyt testauksen ammattilaista Test Manageriksi!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Hyvä hakijakokemus on avain työnantajamielikuvan kehittämiseen. Tässä 6 helppoa vinkkiä joilla parannat yrityksesi hakijakokemusta välittömästi.

Jouni Räisänen is a Team Lead in FPGA verification team in Oulu. His team works on the field of 5G with various verifica...

Otto Koskinen works at Nokia in the Integration team as a System-on-Chip Designer. His journey at Nokia started 2,5 year...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen