aTalent Recruiting, rekrytointiyrityksen brändikuva

Millaista on olla kesätyöntekijä Carunalla?

11.01.2021 | Mikko Matikka | Lukuaika 5 min

Caruna on niittänyt menestystä työpaikkatutkimuksissa viime vuosina. Sen työkulttuuri ja kehittymismahdollisuudet tarjoavat loistavat puitteet nuorten ammattilaisten urakehitykselle. Jututimme kesätyöntekijöinä aloittaneita Iris Åkerlundia ja Juuso Järvenpäätä siitä, millaista energiaa yritys on tuonut heidän uralleen.

Iris tiesi, että hän haluaa tehdä ihmisläheistä työtä. Hänen opintopolkunsa kulki kasvatustieteistä Aalto-yliopiston HR-alan maisteriohjelmaan. Lopulta HR-traineen paikka Carunalta tärppäsi. Nykyisin Iris on HR-koordinaattori, ja hänen työnsä jälki näkyy henkilöstöhallinnon tukitoimintojen kehityksessä. Hän on vastannut esimerkiksi koko organisaation laajuisen Great Place to Work 2020 -kyselytutkimuksen toteutuksesta.

Juuso työskentelee insinööriopintojensa ohessa projekti-insinöörinä Carunan keski- ja pienjänniteverkkojen investointiprojekteissa. Hän aloitti Carunalla kesällä 2018 ja vastuuta on tullut tasaisesti lisää.

“Aluksi avustin tiimipäälliköitä tekemällä erilaisten teknisten suunnitelmien tarkastusta, mikäauttoi budjettien ja aikataulujen laadinnassa. Tänä kesänä johdin myös omia projekteja.”

Iris tuli kesäharjoitteluun vuonna 2019, ja nykyisin hän on Carunan HR koordinaattori.

aTalent Recruiting, rekrytointiyrityksen brändikuva

Kesätyöntekijät viihtyvät Carunalla

“On tosi tyypillistä, että aloitetaan kesätöissä, sitten jatketaan määräaikaisena, ja yllättäen taskussa onkin jo vakkarisopimus”, Iris kertoo.

Juuson mielestä yksi syy tähän on se, että kesätyöntekijöiden näkemyksillä on muille carunalaisille väliä.

“Esimerkiksi verkonrakennusprojektit ovat isoja kokonaisuuksia, joiden toteutustapaan pääsee vaikuttamaan.”

Caruna on yrityksenä Juuson ja Iriksen mukaan rohkea ja innovatiivinen.

“Täällä kannustetaan tekemään päätöksiä rohkeasti, vaikka niiden lopputulosei olisi kristallinkirkkaasti selvillä”, Iris kertoo.

Kummatkin pitävät työilmapiiriä Carunalla työskentelyn parhaimpana puolena.

“Meidän yhteishenki on lämmin ja ilmapiiri niin avoin, että epäonnistumisia ei tarvitse pelätä, vaikka tulee uutena mukaan porukkaan”, Iris jatkaa.

Opinnot ja työt tukevat toisiaan

Iris kannustaa hakemaan Carunalle, vaikka opinnot olisivat vielä kesken.

“Opinnot ja työ tukevat täällä toisiaan”.

Kesätöissä saa myös joustoa oman elämäntilanteen mukaan. Juuson mukaan esimiehet ymmärtävät hyvin, että kesätyöntekijöiden elämään kuuluu töiden ohella myös kouluun liittyvät vastuut, eikä heiltä odoteta mahdottomuuksia.

“Tehdään pitkälti itsenäisesti töitä, ja tärkeintä on, että omat hommat tulevat tehdyksi hyvin”.

Koulun penkille paluu Carunalla vietetyn kesän jälkeen ei katkaise uraputkea. Juusolle tarjottiin viime syksynä osa-aikaista työtä tehtäväksi opintojen oheen.

“On yritykseltä hieno ele, että he pitävät minusta kiinni tällä tavoin”.

Juuso on projekti-insinööri, jonka tehtävät ja vastuut ovat kasvaneet Caruna-uran aikana.

aTalent Recruiting, rekrytointiyrityksen brändikuva

Carunalla työntekijät ovat mukana jakamassa hyvää energiaa

Juuson mielestä sähkön merkitys suomalaisessa energiainfrastruktuurissa kasvaatulevaisuudessa. Carunalla on hänen mielestään hyvät edellytykset olla suunnannäyttäjä alalla. Juuson mukaan työ Carunalla on auttanut ymmärtämään mediakeskustelua sähkön siirtohinnoista laajemmin.

“Voimme ylpeästi perustella, miksi investointeja tehdään. Mielestäni on myös hyvä juttu, että teemme töitä valtakunnallisesti ja työllistämme pienten paikkakuntien ihmisiä.”

Iriksen mielestä asetelma antaa työlle paljon merkitystä ja puskee carunalaisia olemaan entistä innovatiivisempia työssään.

“Teemme yhteiskunnan ja suomalaisten arjen turvaamisen kannalta merkittäviä juttuja”, hän kertoo.

Miksi hakisit Carunalle kesätöihin?

“Jos sähkötekniikka ja energiajakelu kiinnostavat, meillä niistä pääsee oppimaan paljon”, Juuso kertoo.

Sähkö on merkittävä osa suomalaista energiainfrastruktuuria myös tulevaisuudessa.

“Täällä oppii ymmärtämään, miten sähkönjakelu ja energiainfrastruktuuri toimii Suomessa. Teemme isoja projekteja, joissa tekninen tietotaito kehittyy.”

Carunalla etenemistä helpottaa Juuson ja Iriksen mielestä se, että kesätyöntekijöitä arvostetaan siinä missä kokeneempiakin konkareita.

“Kaikki esihenkilöt ovat ihan tavallisia ihmisiä. Ei tarvitse miettiä hierarkia-asioita, tai että uskaltaako jotakuta lähestyä,” Iris kertoo.

Caruna tarjoaa monipuolisia uramahdollisuuksia kesätöiden jälkeen. Firman sisällä voi myös edetä ja vaihtaa roolia sopivan tilaisuuden tullen. Tukea ja vastuuta on tarjolla – siinä täydellinen kasvualusta sähköalan tulevaisuuden tähdelle!

Katso avoimet työpaikat

Ota yhteyttä

Vastaamme mielellämme kysymyksiin. Ota yhteyttä tai pyydä tarjous!

Olen työnhakija
Olen työnantaja