aTalent Recruiting, rekrytointiyrityksen brändikuva

Kun jatkuvuus kohtaa uudistukset

18.04.2019 | Linda Grönlund | Lukuaika 3 min
Olli Toivanen halusi työn, jossa voisi yhdistää hänen molemmat koulutuksensa, poliittisen ja taloustieteellisen, ja kun paikka Palvelualojen ammattiliitossa PAMissa ekonomistina avautui, tarjosi se hänelle loistavan mahdollisuuden tähän,mutta myös työhön joka on yhteiskunnallisesti tärkeä. Toivanen aloitti Pamilla tammikuussa 2018, ja on ollut erittäin tyytyväinen päätökseensä. “Ennen PAMia hain toiseen ammattijärjestöön, mutta en saanut paikkaa. He suosittelivat minua PAMille ja täytyy kyllä sanoa, että olen ollut hyvin tyytyväinen päästyäni juuri tänne.”

Monta rautaa tulessa

Toivasen työnkuva painottuu vahvasti asiantuntijuuteen, mutta on silti erittäin monipuolinen. Työhön kuuluu paljon raportointia ja taustatyötä, sillä ekonomistina Toivasen pöydälle kuuluvat talouskatsaukset yritystasolta maailmantalouteen asti. Toivanen osallistuu myös vahvasti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kirjoittaa blogia: “Siltasaaren Valopäät”, yhdessä muun yhteiskuntapoliittisen yksikön kanssa. Blogissa käsitellään yhteiskuntaa, työmarkkinoita sekä palvelualaa ammattimaisella otteella. Kaiken tämän lisäksi Toivanen osallistuu jäsentutkimuuksiin ja PAMin kantojen pohjustamisesta.PAMilla Toivanen on päässyt osallistumaan useisiin projekteihin ja kokonaisuuksiin, kuten TES-neuvotteluihin, poliittiseen vaikuttamistyöhön ja verotuslinjauksiin.

Pääsääntöisesti Toivanen työskentelee yhteiskuntapoliittisen yksikön sekä viesti PAMin viestinnän, mutta myös SAK:laisten asiantuntijoiden kanssa.Omatoimisuus korostuu erityisesti Toivasen roolissa, sillä kukaan muu ei tee samoja hommia, joka vaatiikin sitä, että hänen pitää itse pitää huolta työn suunnittelusta. Tämä mahdollistaa työnteon käytännössä missä ja milloin tahansa, mutta edellyttää myös vastuunottoa oman työn organisoinnista.

Esimerkillistä toimintaa

PAMilla organisaatiorakenne on matala nimellisestä hierarkiasta huolimatta. Asiantuntijoiden työ on usein itseohjautuvaa etenkin asiantuntijoilla eikä mikromanageerausta ole. Toivanen voi esimerkiksi oma-aloitteisesti kirjoittaa raportin aiheesta, jonka kokee liitolle hyödylliseksi. Toivasella on myös mahdollisuus käyttää työaikaa osaamisensa syventämiseen ja taloustiedettä käsittelevien artikkeleiden tutkimiseen. “Kaikki työskentelevät avokonttorissa eikä ole linjausta, että tiedon pitäisi kulkea tiettyä reittiä. Kaikilta voi mennä kysymään asioista roolista riippumatta.” Toivanen kertoo.

PAMin tavoite on toimia esimerkkinä työelämässä, minkä takia työntekijät voivat käyttää aikaa työnsä kehittämiseen. PAM tarjoaa myös hyvät työehdot tekijöilleen. “Sillä jos meillä eivät ole nämä asiat kunnossa, niin sitten niitä ei oikein voi vaatia jäsenten yrityksiltäkään.” Toivanen toteaa. Järjestötyön luonteen vuoksi PAMilla korostuvat uudistukset, mutta toisaalta myös jatkuvuus. Päättäjien vaihtuessa prosessit saattavat mennä uusiksi, mikä vaatii nopeita suunnanmuutoksia. Työntekijät pysyvät kuitenkin usein samoina, mikä tuo jatkuvuutta keskellä uudistuksien pyörteitä.

PAMille sopii työntekijä, joka on itseohjautuva ja kiinnostunut järjestötoiminnasta. Mikäli PAM voisi olla sopiva työpaikka sinulle, katso avoimet työpaikat välilehdeltämme.


Ota yhteyttä

Vastaamme mielellämme kysymyksiin. Ota yhteyttä tai pyydä tarjous!

Olen työnhakija
Olen työnantaja