IT Specialist

Julkaistu 20.04.2020

Sako Oy on yksi maailman johtavia metsästys- ja urheiluaseiden valmistajia. Päätoimintomme ovat metsästys- ja urheiluaseiden sekä patruunoiden suunnittelu, valmistus, markkinointi ja myynti maailmanlaajuisesti. Konsernimme liikevaihto on noin 95 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 300 henkilöä. Toimipaikkamme sijaitsevat Riihimäellä, Tukholmassa ja Torontossa. Suomessa olemme alan johtava maahantuoja ja tukkuri. Olemme osa kansainvälistä Beretta-konsernia.

Sako etsii nyt joukkoonsa kehittymishaluista ja ongelmanratkaisusta innostuvaa IT Specialistia. Tässä roolissa liityt osaksi pientä ja tiivistä tiimiä, jossa saat erinomaisen polun kasvaa laaja-alaiseksi IT-ammattilaiseksi. Aloittaessasi roolissa pääset ensin työskentelemään työasema- ja mobiililaitetuen parissa, jolloin tutustut työtapoihimme ja organisaatio ja sen ihmiset tulevat sinulle tutuiksi. Kun perusteet ovat hallussa, laajennat työnkuvaasi liittyen esimerkiksi raportoinnin ja järjestelmien kehittämiseen, uusien sisäisten softien tekemiseen ja IT-projekteihin, joita tehdään myös yhteistyössä Beretta-konsernin kanssa. 

Tässä roolissa sinun ei tarvitse lokeroitua, vaan voit kehittää ammattitaitoasi moneen suuntaan osaavien kollegoidesi tukemana. Sakolla IT-tiimi on merkittävässä osassa koko ketjua tuotettaessa maailmanluokan laatutuotteita ja pääsetkin näkemään läheltä koko tilaus-toimitusketjun ja saamaan myös tuoteosaamista. Sako ja Beretta-konserni omaavat pitkät perinteet ja kyseessä on stabiili, vahvaa tulosta tekevä työnantaja. IT-näkökulmasta organisaatiosta tekevät mielenkiintoisen muun muassa kattavat panostukset viimeisimpiin teknologioihin ja kunnianhimoinen digitalisaatiostrategia. 

Tehtävä sopii uransa alkupuolella olevalle, tai miksi ei jo hieman kokeneemmallekin tekijälle, jolla on positiivista asennetta ja halua kehittyä. Hyvät yhteistyötaidot ja palveluhenkisyys ovat tärkeitä, sillä tässä roolissa niin avustat muita työntekijöitä kuin toimit osana projektityöryhmiä. Omaat loogisen ajattelutavan ja kiinnostuksen ongelmanratkaisua kohtaan. Olet myös taitava priorisoimaan tehtäviä ja tartut oma-aloitteisesti toimeen. Huomaathan, että Sakon toimialan vuoksi tehtävään valittavalle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys. 

Hakijalta odotetaan:

  • Soveltuvaa koulutusta, esim. tietotekniikan insinööri 
  • Jo hieman relevanttia IT-alan työkokemusta, mieluiten helpdeskin tehtävistä
  • Ohjelmoinnin perusosaamista
  • Palveluhenkistä asennetta
  • Vahvaa suomen ja englannin kielen taitoa

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • ERP-osaaminen 
  • Java-osaaminen

Tarjoamme sinulle: 

  • Monipuolisen tehtävänkuvan ja laajat kehittymismahdollisuudet osaamisesi kasvaessa
  • Vakavaraisen organisaation, jolla on kunnianhimoinen digitalisaatiostrategia ja käytössään viimeisimmät teknologiat ja huippujärjestelmät
  • Mahdollisuuden työskennellä osana Beretta-konsernin kansainvälisiä kehitysprojekteja
  • Työyhteisön, jossa työskennellään intohimolla ja voidaan olla ylpeitä omasta teknisestä osaamisesta
  • Pitkän, 100 vuoden historian omaavan perheomisteisen organisaation, jossa johtamiskulttuuri on pitkäjänteinen ja innovatiivisuus ja ketteryys näkyvät arjessa

Mikäli tämä tehtävä herätti kiinnostuksesi, lähetä hakemuksesi, opintosuoritusotteesi tai tutkintotodistuksesi sekä CV:si viimeistään 3.5. mennessä osoitteessa: https://apply.atalent.fi/sako-it-specialist-4-2020. Huomaathan, että käymme hakemuksia läpi jo ennen haun sulkeutumista, joten saatamme edetä prosessissa jo hakuajan aikana. Kerrothan hakudokumenteissasi palkkatoiveesi ja ensimmäisen mahdollisen aloituspäivän tehtävässä. 

Sakosta voit lukea lisää osoitteessa: https://www.sako.fi/. Tehtävää ja hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa Rekrytointipäällikkö Lisa Jokinen (0505991835, lisa.jokinen[ät]atalent.fi).

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme Sakon palvelukseen.

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae tästä

Vastaavia avoimia hakuja

Korjauspartnerit etsii nyt rakennesuunnittelijaa Turkuun. Tässä roolissa pääset tekemään monipuolisesti rakennesuunnittelun tehtäviä erilaisissa korjausrakentamiskohteissa!

Korjauspartnerit etsii nyt kehittymishaluista suunnitteluassistenttia Turkuun. Tässä tehtävässä pääset ottamaan urasi ensiaskeleita rennossa, mutta asiantuntevassa tiimissä!

Ihmisenmittainen insinööritoimisto, A-Insinöörit, etsii suunnitteluyksikön kasvun tueksi kokenutta rakennesuunnittelijaa tai rakennesuunnittelun projekti-insinööriä Tampereelle - kenties juuri sinua?

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

IT-alan osaajamarkkinoita voi kuvailla villiksi länneksi, jossa parhaat talentit revitään käsistä keinoja kaihtamatta. T...

Internet on täynnä vinkkejä siihen, miten valmistaudut hakijana työhaastattelutilanteeseen, mutta entäpä viime hetken vi...

Tuntuuko siltä, että mielenkiintoiset työt ovat kiven alla? Koetko, että sinulta puuttuu tarvittavat kontaktit saadakses...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen