Rahoitusneuvoja Helsinkiin (2 paikkaa)

Julkaistu 26.04.2019

Suupohjan Osuuspankki on 800 miljoonan euron taseellaan suurin POP Pankki -ryhmän pankki, jonka perinteet ulottuvat yli 115 vuoden taakse. Suupohjan Osuuspankki on jäsentensä omistama, täysin suomalainen, itsenäinen ja vakavarainen. Toiminta-ajatuksenamme on tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaista taloudenhallintaa asiantuntevasti, yksilöllisesti ja laadukkaasti. Henkilökuntaa pankissamme on 102 ja toimipisteitä yhteensä 9, joista viisi sijaitsee Suupohjan seutukunnassa (Kauhajoella, Karijoella, Teuvalla, Kurikan Jurvassa ja Kristiinankaupungissa) sekä yksi Helsingissä, kaksi Oulussa ja yksi Torniossa.

Suupohjan Osuuspankki etsii kahta asiakaspalveluhenkistä ja aktiivista Rahoitusneuvojaa Helsingin konttorilleen vastaamaan henkilöasiakkaidensa kokonaisvaltaisista pankkipalveluista. Työssä vastaat itsenäisesti oman asiakasportfoliosi sijoitus- ja rahoituspalveluista. Kutsut asiakkaasi säännöllisesti POP Taloushetkeen, jossa kartoitat asiakkaan taloudellisen tilanteen ja neuvottelet nykyhetkeen ja tulevaisuuden tarpeisiin parhaiten sopivat palveluratkaisut. Lisäksi työsi sisältää jonkin verran uusien asiakkaiden kontaktointia puhelimiste esim. saapuvien tarjouspyyntöjen perusteella.  Monipuoliseen työnkuvaasi kuuluu myös ajoittain asiakkaiden päivittäisten pankkiasioiden hoitoa kassapalvelupisteellä. Tuemme ammatillista kehittymistäsi pitkäjänteisesti ja tarjoamme sinulle mahdollisuuden kasvaa sijoitus- ja rahoituspalveluiden vankaksi ammattilaiseksi osana Rahoitusneuvojien tiimiä!

Olet etsimämme Rahoitusneuvoja, mikäli nautit asiakastyöstä ja olet kartuttanut jo jonkin verran työkokemusta sijoitus- tai rahoitustehtävistä pankki- tai rahoitusalalta. Ymmärrät siten henkilöasiakkaiden talouteen liittyviä kysymyksiä, erilaisia pankin tarjoamia ratkaisuja (esim. lainat, säästämismuodot sekä sijoitustuotteet) sekä alan prosesseja ja sääntelyä. Suhtaudut avoimin mielin uusien asiakkaiden kontaktointiin ja organisoit omaa tekemistäsi tehokkaasti. Katsomme eduksesi suoritetun sijoituspalvelututkinnon (APV1) mutta tarvittaessa voit suorittaa sen myös työsi ohessa Suupohjan Osuuspankin kustantamana.

Vakituiseen Rahoitusneuvojan tehtävään edellytämme aiempaa pankki- tai rahoitusalan työkokemusta. Mikäli sinulla ei ole vielä aiempaa työkokemusta alalta, mutta palat halusta kehittyä Rahoitusneuvojaksi, voimme keskustella alkuun määräaikaisesta Asiakaspalvelutoimihenkilön tehtävästä ja kouluttautumismahdollisuudesta Rahoitusneuvojaksi työn kautta.

Hakijalta odotamme:

  • Kokemusta sijoitus- tai rahoitustehtävistä pankki- tai rahoitusalalta  
  • Soveltuvaa kaupallista opintotaustaa (esim. merkonomi/tradenomi)
  • Aktiivista ja asiakaspalveluhenkistä työotetta
  • Positiivista asennetta uuden oppimiseen ja valmiutta monipuolisiin työtehtäviin
  • Hyviä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja
  • Sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa

Katsomme eduksi:

  • Aiemman kokemuksen myyntityöstä
  • Suoritetun sijoituspalvelututkinnon (APV1)

Suupohjan Osuuspankki tarjoaa sinulle:

  • Aidosti monipuolisen ja vastuullisen tehtävän henkilöasiakkaiden rahoitus- ja sijoitusratkaisujen parissa
  • Mahdollisuuden kehittyä rahoitusalan moniosaajaksi – voit syventää ammattitaitoasi esimerkiksi sijoitusten, lainaamisen sekä vakuutustuotteiden alueilla
  • Tiiviin ja ammattitaitoisen työyhteisön, jossa voidaan tutkitusti hyvin ja jossa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa
  • Luotettavan työnantajan ja hyvät henkilökuntaedut (esim. henkilöstörahastomalli, tyky-raha, korkoetuja)
  • Sijoituspalvelututkinnon (APV1) suorittamisen POP Pankin kustantamana  

Oletko sinä etsimämme Rahoitusneuvoja? Lähetä CV:si ja hakemuksesi pdf-muodossa 12.5.2019 mennessä osoitteessa: https://apply.atalent.fi/suupohjan-osuuspankki-rahoitusneuvoja-helsinkiin-2-paikkaa-4-2019. Kerrothan hakudokumenteissasi alustavan palkkatoiveesi sekä mahdollisen aloituspäivämäärän. Käymme läpi hakemuksia ja saatamme edetä potentiaalisten hakijoiden kanssa jo hakuajalla.

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan Suupohjan Osuuspankille.

Miten rekrytointiprosessi etenee?

  1. Hakemus aTalentille viimeistään 12.5.2019
  2. aTalentin videohaastattelu valittujen kandidaattien kanssa
  3. Haastattelu Suupohjan Osuuspankin kanssa
  4. Soveltuvuusarviointi
  5. Luottotietojen tarkistus ja lopullinen päätös valinnoista

Voit lukea lisää Suupohjan Osuuspankista osoitteessa https://www.poppankki.fi/suupohjan-osuuspankki. Tehtävää ja hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Recruitment Manager Anna Kerava (+358 44 204 9486 tai anna.kerava[at]atalent.fi).

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Vastaavia avoimia hakuja

Kasvunsa myötä LeadCloud etsii nyt tiimiinsä suuresta vastuusta motivoituvaa näytönhaluista Growth Hackeria.

Reagle starttaa uutta liiketoiminta-aluetta toimitilojen vuokrauksen parissa ja etsii nyt joukkoonsa (Junior) Leasing Manageria avustamaan uuden toiminnan käynnistämisessä!

Reagle etsii kuusihenkiseen tiiminsä kiinteistötoimialasta innostunutta ja oppimishaluista Junior Analyytikkoa!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Lue minkälaista työ Korjauspartnereilla on ja miten se eroaa muista korjausrakentamisen alan työnantajista.

Tässä #rekrycast -podcastin jaksossa Jesse Kinnunen ja Mia Paatsalo käyvät läpi 5 sääntöä, joita noudattamalla onnistut trainee- tai graduate-ohjelman rakentamisessa.

Jani Raitanen päätyi Insinööritoimisto SRT:lle alunperin kesätyöharjoitteluun rakennesuunnittelun avustajaksi. Neljä vuo...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen