Software Developer

Julkaistu 20.06.2019

Digitalisoituvan yhteiskunnan yhtenä kulmakivenä on sijainnin monipuolinen hyödyntäminen tietojenkäsittelyssä, eli paikkatietoteknologia. Olemme ottaneet tehtäväksemme tukea tätä kehittämällä ja parantamalla asiakkaidemme paikkatieto-ohjelmistoja ja siihen liittyvää osaamista. Palvelumme perustuvat sekä asiantuntemukseemme että SaaS-ratkaisuihimme, joilla autamme asiakkaitamme rakentamaan, kehittämään ja analysoimaan heidän tietojärjestelmiään ja paikkatietopalvelujaan.

Spatineo tunnetaan asiakaskunnassa erittäin korkeatasoisesta asiantuntemuksesta ja hyvästä asiakaspalvelusta. Osaamisemme pohjalla on vankka ja laaja-alainen kokemus paikkatiedosta ja ohjelmistokehityksestä – joukossamme on niin koodareita, tohtoreita kuin Open Geospatial Consortiumin (OGC) entinen CTO. Tiimimme jäsenet osallistuvat asiakasprojekteihin ja lisäksi myös aktiivisesti kansallisiin ja kansainvälisiin työryhmiin muun muassa EU:n INSPIRE-lainsäädännön ja OGC:n puitteissa. Spatineolla pääset osaksi tätä huipputiimiä.

Etsimme Spatineon kasvavaan joukkoon Software Developeria työskentelemään vaihtelevissa paikkatietoa hyödyntävissä ohjelmistokehityksen projekteissa! Tässä tehtävässä toimit itsenäisessä roolissa yhteistyössä Spatineon asiakkaiden asiantuntijoiden kanssa. Asiakkaina on esimerkiksi kansainvälisiä yrityksiä sekä merkittäviä kotimaisia julkishallinnollisia organisaatioita, kuten Ilmatieteen laitos ja Ympäristöministeriö.

Työssäsi kehität esimerkiksi paikkatietoa hyödyntäviä ohjelmistoja, datan keruun ja jakelun infrastruktuureja tai paikkatiedon käyttöanalytiikkaa hyödyntäen yhteiskunnallisesti keskeisiä tietovarantoja. Projekteissa paikkatietojen hyödyntäminen on viitekehys, johon sisältyy erilaisia lähestymistapoja ja uniikkeja ongelmia – asiakkaille saatetaan esimerkiksi louhia tietoa satelliittikuvista koneoppimismenetelmien avulla tai tutkia ilmastonmuutoksen etenemistä hyödyntämällä säätä koskevaa ennuste- ja historiadataa. Paikkatieto on monen merkittävän julkisen palvelun taustalla niin kaavoituksesta liikenteen reittioppaisiin ja rakentamisen 3D-malleista sääennusteisiin.

Asiakasprojekteissa ja Spatineon omissa järjestelmissä käytettyjä teknologioita ovat: Java, JUnit testing, Spring, JAXB, JavaFX, RMI, Jackson, XML Schema & Schematron, FreeBuilder, Guava, Mockito –  joista ei missään nimessä tarvitse osata kaikkia, mutta mitä enemmän, toki sen parempi! Spatineolla pääset haastamaan itseäsi ja saat vastuuta. Tekemistäsi tukee yhdeksän hengen osaava ja rento tiimi, jossa työskennellään joustavasti yhdessä ideoiden ja apua on tarjolla aina tarvittaessa.

Odotamme sinulta:

  • Itsenäistä työskentelykykyä Java-kehityksessä
  • XML -tuntemusta (iso plussa, jos olet kuullut myös GML:stä)
  • Oppimishalua sekä kiinnostusta ongelmanratkaisuun ja paikkatiedon hyödyntämiseen
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

Isoksi plussaksi katsomme:

  • Spring, JUnit, Mockito -ohjelmointiosaamisen
  • Kiinnostuksen karttoihin

Spatineo tarjoaa sinulle:

  • Pitkäaikaisen työsuhteen ja monipuolisen tehtävän kasvavassa paikkatietopalveluiden ammattilaisyrityksessä
  • Asiantuntevan tiiviin tiimin tuen, jossa on mahdollisuus aidosti vaikuttaa omaan rooliin ja työnkuvaan kiinnostuksen mukaan
  • Vaihtelevat ja yhteiskunnallisesti merkittävät asiakasprojektit sekä erinomaiset mahdollisuudet oman ammattitaidon kehittämiseen
  • Mahdollisuuden osallistua ja seurata alan kansainvälistä standardointityötä yhdessä alan keskeisten toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa – Spatineo on aktiivisesti mukana vaikuttamassa paikkatietoalan kehitykseen, esim. OGC-jäsenyyden kautta

Mikäli haluat syventää osaamistasi ohjelmistokehityksen huippuammattilaiseksi ja kehittää taitoja paikkatiedon saralla, olet löytänyt paikkasi. Jätä hakemuskirjeesi ja CV:si pdf-muodossa viimeistään to 4.7. mennessä täällä: https://apply.atalent.fi/spatineo-software-developer-6-2019. Kerrothan hakudokumenteissasi palkkatoiveesi ja mahdollisen aloituspäivän.

Spatineosta voit lukea lisää osoitteessa: https://www.spatineo.com/. Tehtävää ja hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Recruitment Manager Vilma Järvinen (0505134740, vilma.jarvinen[ät]atalent.fi) 26.6. saakka ja 27.6.-4.7. Recruitment Manager Hanna Väisänen (0405845425, hanna.vaisanen[ät]atalent.fi).

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme Spatineon palvelukseen.

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae tästä

Vastaavia avoimia hakuja

Would you like to become an expert in industrial IoT technologies? Prosys OPC is looking for a Software Engineer (.NET, C#)!

Neomore Consulting is looking for a Frontend Developer to join their experienced and laid-back team in Espoo!

ERA

Your role at ERA can be adjusted according to your interests and skill level, which makes this a great learning opportunity. If you are familiar with HTML, CSS, JavaScript and some of its frameworks, read more and apply already today!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Tässä #rekrycast podcastin jaksossa Jesse Kinnunen ja Mia Paatsalo käyvät läpi rekrytoinnin 10 suurinta virhettä ja miten niitä voi välttää.

Tässä blogissa kerromme millä tavoin aTalent auttaa sinua ottamaan ensimmäiset askeleesi urallasi.

Tässä podcastissa kerromme miten ja miksi työnhakijan kannattaa kertoa omista vahvuuksista ja heikkouksista työnhaun aikana.

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen