Näin menestyt ensimmäisessä esihenkilöroolissasi

06.08.2021 | Niklas Huotari | 4 min luettava

Usealle ensimmäiset kokemukset esihenkilötyöstä tulevat vastaan eri uravaiheissa. Jotkut tekevät esihenkilöiden ydintöitä ennen kuin varsinainen ura on alkanut esimerkiksi pikaruokaravintolan vuoropäällikkönä tai opiskelijajärjestön puheenjohtajana – toiset taas ylennetään tiiminvetäjäksi asiantuntijaroolista, jossa on ollut jo useamman vuoden ajan tai etenevät esihenkilöksi startupissa, jossa on ollut vain muutaman kuukauden. Riippumatta siitä, missä vaiheessa etenet esihenkilöksi, näillä kolmella vinkillä pääset alkuun roolissasi.

Keskity ihmissuhteiden rakentamiseen alaistesi kanssa

Esihenkilön työpöydälle kuuluu lukuisia eri tehtäviä: muun muassa töiden, resursoinnin ja aikataulujen järjesteleminen, tiimin ongelmien ratkominen ja alaisten urakehityksen tukeminen. Menestyvä esihenkilö kuitenkin ymmärtää, että tärkein tehtävä on rakentaa toimiva suhde alaisiin, jotta tiimissä vallitsee psykologisesti turvallinen ilmapiiri.

Hyvän ilmapiirin rakentaminen pohjautuu ennen kaikkea luottamukseen – kun alaisesi luottavat sinuun, he uskovat päätöksiisi ja kertovat sinulle töitä koskevista ongelmistaan. Luottamusta ei kuitenkaan rakenneta yhdessä yössä, vaan se vaatii johdonmukaisia tekoja. Ole säännöllisessä yhteydessä alaisiisi, puhu vaikeistakin asioista avoimesti ja ylläpidä motivaatiota positiivisella palautteella. Myös omien virheiden myöntäminen lisää luottamusta.

Harjoita resilienssiä

Esihenkilötyön vastuun mukana tulee myös paljon vapautta: pystyt vaikuttamaan enemmän työtehtäviisi ja joissain tapauksissa esimerkiksi tuntien merkitseminen loppuu. Tämän vapauden myötä myös työnkuvasta saattaa tulla hajanaisempi ja itsensä johtaminen vaatii enemmän energiaa. Jotta työtehtävistä selviää ilman loppuun palamista, on hyvä treenata resilienssiä eli psyykkistä palautumiskykyä.

Resilienssi on psyykkinen ominaisuus, jota toisilla on enemmän kuin toisilla, mutta kaikkien on mahdollista kehittää sitä. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen, optimismi ja joustavuus parantavat resilienssiä.

Ole oma itsesi

Jokaisella esihenkilöllä on omat tavat johtaa ja voi kestää hetki ennen kuin löydät sinulle sopivimmat tavat. Tunnista, mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi uudessa roolissasi sekä miten voit hyödyntää ja kehittää niitä. Jos olet urallasi törmännyt esihenkilöön, jonka johtamistapaa ihailit, mieti mikä teki hänestä hyvän johtajan ja kokeile sopiiko samat käytännöt myös sinulle.

Mutta ennen kaikkea pysy omana itsenäsi vaikka roolisi muuttuu. Älä nosta itseäsi alustalle omissa tai muiden silmissä vaan hyväksy, ettet todennäköisesti tule olemaan täydellinen esihenkilö, mutta voit silti olla erinomainen esihenkilö.

Esihenkilöksi ei ole pakko edetä

Moni uskoo esihenkilönä työskentelyn kuuluvan jokaiseen nousujohteiseen uraan, mutta tämä ei pidä enää paikkaansa. Vielä muutama vuosikymmen sitten työelämä oli hierarkkisempaa ja ainoa tapa mennä uralla eteenpäin oli yletä aina isomman ja isomman joukon esihenkilöksi. Nykyään kaikkien ei tarvitse päätyä esihenkilötehtäviin ollakseen uransa huipulla. Jos haet esihenkilöksi, mieti onko se työtehtävä, joka aidosti motivoi sinua ja mistä haluat kokemusta.

Ensimmäistä kertaa esihenkilönä?

Niklas ja muut asiantuntijamme vastaavat mielellään kysymyksiisi johtamisesta ja tiimin rakentamisesta. Ota rohkeasti yhteyttä!

Hyväksyn Tietosuojaselosteen

Lue seuraavaksi

Kulunut vuosi on myllännyt uusien työntekijöiden perehdytyskäytänteet monessa työyhteisössä uuteen uskoon. Kuinka saada ...

Tässä #rekrycast podcastin jaksossa aTalentin markkinointijohtaja Outi Mäkinen ja toimitusjohtaja Niklas Huotari keskustelevat siitä mitä yritykset odottavat uransa alkuvaiheessa olevilta työntekijöiltä.

Niklas Huotari, aTalent Recruiting

Kävin hetki sitten puhumassa Boardmanin Liikkeenjohdon tutkimusverkoston 70-vuotisjuhlassa tulevaisuuden johtamisesta. H...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset asiantuntijoiden rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen