Työpaikan vaihtamisen A ja O

12.08.2021 | Laura Isosomppi | 4 min luettava

Harva työskentelee nykypäivänä koko uransa ajan samassa tehtävässä ja työnantajalla, joten työpaikkaakin vaihdetaan vähintään muutaman kerran elämässä. Lue, mistä syistä uuteen työpaikkaan yleensä lähdetään, milloin on korkea aika vaihtaa työpaikkaa ja mitä kannattaa välttää.

Omaa uraa kannattaa optimoida. Uralla eteneminen on monissa ammateissa luonnollista, ja sitä saa suunnitella häpeilemättä. Jos urapolku nykyisessä työpaikassa on useammaksi vuodeksi eteenpäin tiedossa, mutta se ei tunnu houkuttelevalta, voi työpaikan vaihtaminen olla ajankohtaista.

Miksi työpaikkaa vaihdetaan?

Työpaikan vaihtamiseen voi olla monia syitä. Kyse voi olla työn sisällöstä, tulevaisuuden näkymistä, palkkakehityksestä, vastuun määrästä tai esimerkiksi viihtyvyydestä. Vaihtoaikeet voivat liittyä myös työpaikan taloudelliseen tilanteeseen. Hyvämaineisessa, kasvavassa ja viihtyisässä työpaikassa ovi luonnollisesti käy harvemmin kuin paikassa, jossa asiat polkevat paikallaan tai YT:t odottavat joka vuosi kulman takana. Näistä asioista vähintään tiedät, että työpaikan vaihtaminen voisi olla järkevää:

  • Työtehtäväsi eivät kiinnosta sinua lainkaan
  • Työmotivaatiosi on jatkuvasti maissa
  • Työyhteisössä on huono tunnelma, johon et pysty vaikuttamaan
  • Et tunne minkäänlaista yhteyttä työpaikkaan

Samoissa työtehtävissä vietetty aikakin voi vaikuttaa vaihtamisaikeisiin. Usein ajatellaan, että kokemusta pitäisi saada erilaisista paikoista, vaikka viihtyisi nykyisessä työssään. Vuosien sijaan kannattaa miettiä motivaatiota. Jos teet mielekästä työtä mukavassa työyhteisössä osaamisesi kanssa linjassa olevalla palkalla, vaihtamista kannattaa punnita tarkkaan. Jos taas kaipaat uusia haasteita, mutta et haluaisi vaihtaa työpaikkaa, voit myös tiedustella olisiko esimerkiksi työkierto tai uudet työtehtävät nykyisellä työnantajalla mahdollisia.

Kaikkein tärkeintä on loppupeleissä kuitenkin se, miltä sinusta itsestäsi tuntuu, ja joskus uusi työ on paras vaihtoehto, kun se on harkittu huolella.

Vältä hätiköityjä päätöksiä

Työpaikkaa ei kannata vaihtaa kuin sukkia ja jättää tehtävää lennosta heti ensimmäisen tylsyyden tunteen tai vastoinkäymisen jälkeen. Työelämä etenee yleensä aalloissa, ja monesti esimerkiksi omaan työnkuvaan voi ainakin jonkin verran vaikuttaa, joten sitä kannattaa ainakin yrittää ennen muualle lähtemistä.

Jos työpaikalla on avoin kulttuuri, muutostoiveita ja vaihtoajatuksiakin voi pallotella esihenkilön kanssa. Kaikilla on parempia ja huonompia hetkiä, ja omista mietteistä kannattaa kertoa esihenkilölle, joka voi tietenkin muuttaa vain asioita, joista on tietoinen.

Esihenkilön vastuulla on luoda avoin ilmapiiri, mutta sinä olet itse vastuussa siitä, että otat rohkeasti esiin muutostoiveet ja ehkä ratkaisutkin. Jos olisit joka tapauksessa vaihtamassa työpaikkaa, et ainakaan häviä mitään.

On myös hyvä tiedostaa, että jokaiseen työpaikkaan ja työtehtävään kuuluu niin positiiviset kuin negatiiviset puolet eikä ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolella. Nykyistä työtä on paljon helpompi arvostella ja löytää siitä huonoja puolia, kun taas mahdollisesta uudesta työpaikasta näkee vain ilmoituksen, joka tuo esiin ainoastaan positiiviset puolet ja uudet mahdollisuudet.

Muista siis mahdollisuuksien mukaan ottaa esiin sinua hiertävät asiat, kuunnella itseäsi ja harkita vaihtopäätöstä rauhassa.

Lisää työnhausta

Tässä blogissa kerromme 4 vinkkiä joiden avulla saatat päätyä headhunterin haaviin ilman, että olet aktiivisessa työnhaussa.

Tuntuuko siltä, että mielenkiintoiset työt ovat kiven alla? Koetko, että sinulta puuttuu tarvittavat kontaktit saadakses...

Tässä podcastissa kerromme miten ja miksi työnhakijan kannattaa kertoa omista vahvuuksista ja heikkouksista työnhaun aikana.

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset asiantuntijoiden rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen