Nykyään yhä useampi yritys kiinnittää rekrytoinneissaan huomiota tasa-arvoon ja diversiteettiin. On kuitenkin olemassa aloja, joihin kytkeytyy edelleen sukupuoliin liittyviä normeja ja ennakko-oletuksia. Esimerkiksi hoitoala nähdään naisvaltaisena, kun taas esimerkiksi rahoitusala mielletään miesvaltaiseksi.
Jylläävätkö kovat arvot edelleen rahoitusalalla? Millaisia etenemismahdollisuuksia ala tarjoaa naisille? Investointipankkialalla työskentelevä Liina-Johanna Leeve kertoo tässä jutussa ajatuksiaan diversiteetin tärkeydestä ja miten hänen uransa hyötyi trainee-jaksosta Tesi:llä. Jatka siis lukemista, jos rahoitusala kiinnostaa ja kaipaat vinkkejä alalla etenemiseen!
Naisilla on vähän esikuvia rahoitusmaailmassa
Vaikka Liinan ura rahoitusalalla on käynnistynyt onnistuneesti, kokee hän silti, että alalle on hankalaa päästä naisena. “Verkostojen kautta useimmiten juuri miehet saavat sparrausta, vinkkejä ja suositteluja alan töihin. Naiset usein jäävät oman osaamisen, pienen verkoston ja oman valmistautumisen varaan ilman kontakteja ja ennakkosuosittelijoita.”
Liina kokee, että häneltä on puuttunut rahoitusalan naispuoleinen esikuva. Suurimpana inspiraation ja motivaation lähteenä on toiminut oma isä, jonka yrittäjäluonne on tarttunut myös tyttäreen. Liina on oppinut isältään, että kovalla työllä voi saavuttaa tavoitteensa.
“Naispuoleisten esikuvien, tuttujen ja muiden kontaktien puute saattaa edelleen etäännyttää monia naisia rahoitusalasta,” hän pohtii.
Miten Liina on päässyt rakentamaan uraansa rahoitusalalla?
Liina suoritti kandidaatin tutkinnon Estonian Business Schoolissa Tallinnassa. Hän tiesi haluavansa tehdä myös maisterivaiheen tutkinnon rahoituksesta.
“Kandivaiheessa oli mahdollisuus valita pääaineeksi joko rahoitus tai markkinointi. Koin rahoituslinjan kiinnostavaksi sen haasteellisuuden vuoksi. Kävin samaan aikaan töissä Helsingissä pienehkössä rahoituslaitoksessa”.
Tutkinnon jälkeen tie vei Hollantiin Nikelle taloushallinnon traineeksi, jonka jälkeen Liina suoritti maisterintutkintonsa Ruotsissa Lundin yliopistossa. Opintoja täydentämään Liina teki myös maisterivaihdon Milanossa Bocconin yliopistossa, jossa hän kiinnostui pääomasijoittamisen alasta. Bocconissa kävi monia pääomasijoitusalan ammattilaisia luennoimassa ja ala vaikutti alati mielenkiintoisemmalta.
Vaikka Liinalla oli varsin vaikuttavaa työkokemusta CV:ssään, työkokemus pääomasijoitamisen alalta uupui vielä. Ollessaan Milanossa Liina löysi työpaikkailmoituksen Tesin avoimesta trainee-paikasta aTalentin kautta. Hän haki tehtävään ja tuli valituksi.
Millaista oli trainee-jakso Tesillä?
Tesin traineena Liina pääsi oppimaan pääomasijoitusalasta ja erilaisten rahastojen toiminnasta. Harjoittelussaan hän työskenteli kasvu- ja teollisten sijoitusten sekä Venture Capital tiimeissä.
“Trainee-jakso antoi hyvän näköalapaikan pääomasijoituskenttään Suomessa. Opin eri rahastojen toiminnasta, pääsin mukaan Venture-maailmaan sekä ymmärtämään kasvusijoituksia. Myös vastuullisen sijoittamisen periaatteet kiinnostivat ja niihin pääsin tutustumaan Tesin kiertotalousohjelman kautta.“
Liinan trainee-jakso ei osunut helppoon ajankohtaan, sillä koronapandemia iski kesken kaiken.
“Vuoden alussa pääsin mukaan muun muassa tapaamisiin kohdeyhtiöiden kanssa sekä sijoitusprosesseihin. Maaliskuu sen sijaan toi mukanaan etätyöt, jonka lisäksi pääsin ylösajamaan Tesin vakautusohjelmaa. Se oli haastavaa, mutta myös hyvin mielenkiintoista aikaa, sillä pääsin toteuttamaan Tesillä täysin uudenlaista toimintaa sekä näkemään monta eri sijoitusta aina alkumetreiltä toteutukseen saakka.”
Työyhteisön monimuotoisuutta pidetään tärkeänä Tesillä
Liinan mielestä parasta Tesillä olivat ihmiset, hyvä tiimihenki ja saatu vastuu. Työympäristö on viihtyisä ja ihmiset haluavat aidosti auttaa ja tukea harjoittelijoiden oppimista sekä sparrata heitä eteenpäin uralla.
“Traineena minulla oli sellainen olo, että olen osa tiimiä. Tesillä traineet saavat niin paljon vastuuta, kuin itse sitä haluavat ottaa. Myös tiimit ovat luottavaisia kykyihisi ja asioita pääsee tekemään ja suunnittelemaan itse”.
Liinan mukaan Tesillä työyhteisön monimuotoisuutta pyritään aidosti ja aktiivisesti edistämään. Diversiteetti näkyy niin sisäisessä päätöksenteossa kuin Tesin toiminnan kohdeyrityksissä ja hallitustyöskentelyssä. Tämä oli myös Liinalle tärkeää, sillä hän kokee diversiteetin tuovan uusia ideoita ja kehittymistä.
“Diversiteetti tiimeissä on rikkaus.”
Vinkki rahoitusalalle pyrkiville: verkostoidu
Tesin harjoittelulla oli merkittävä vaikutus Liinan uralle rahoitusalalla. Tesin kokemuksen kautta Liina pääsi jatkamaan työuraansa investointipankkialalle, ja työskentelee nyt Analyytikkona Translink Corporate Financella. Hän toivoo tulevaisuudessa voivansa omalta osaltaan muuttaa olettamuksia, että rahoitusalan ammattilaisten tulisi aina edustaa tiettyä sukupuolta tai koulutustaustaa.
Tulevaisuuden työuran kannalta hän korostaa verkostoitumista ja suosittelee olemaan aktiivisesti mukana esimerkiksi opiskelijajärjestötoiminnassa opintojen aikana.
“Kannattaa rohkeasti seurata sitä omaa uratavoitetta ja pyytää apua kokeneemmilta. Ota rohkeasti yhteyttä alalla jo työskenteleviin ihmisiin ja luo kontakteja. Samoin opiskelijakaverit ovat hyvä keino verkostoitua. Työelämässä kontakteja saa myös lisää, mutta ne voivat toisinaan rajoittua samassa organisaatiossa työskenteleviin.”
Liina toivoisi entistä enemmän myös rahoitusalalla työskenteleville naisille tarkoitettuja järjestöjä, joilla he voisivat verkostonsa kautta päästä osaksi yhteisöjä ja saavuttaa työpaikkoja.
“Itse ainakin mieluusti auttaisin esimerkiksi muita alalle pyrkiviä naisia. Mulle saa kyllä pistää viestiä esimerkiksi LinkedInin kautta,” Liina rohkaisee. “Olisi mahtavaa, jos voisin joku päivä olla avuksi jollekin toiselle tälle uralle pyrkivälle, sillä minulla kontakteja tai mentoria ei ollut”.
Mikäli kiinnostuit Tesin trainee-tehtävästä, hakuaika on tällä hetkellä käynnissä syksyllä 2021 käynnistyvälle Trainee-jaksolle. Lue lisää täältä: