Backend Developer

Julkaistu 25.10.2019

Sijoitustutkimus-ryhmä on Suomen johtava sijoitustoiminnan asiantuntijapalveluiden tarjoaja. Palvelemme ihmisiä ja organisaatioita sijoitustoiminnan suunnittelun ja seurannan, varainhoidon kilpailutuksen ja finanssialan koulutuksen alueilla. Markkinajohtajana toimimme suunnannäyttäjänä ja rakennamme puolueettomia sekä kustannustehokkaita ratkaisuja – emme tarjoa sijoituspalveluja, joten olemme varainhoitajista riippumaton osapuoli.  

Haemme nyt Suomen Sijoitustutkimukselle ongelmanratkaisukykyistä ja kehittymisenhaluista Back-end Developeria. Tässä tehtävässä pääset mukaan kehittämään esim. tiedonhallintatyökaluja asiakkaillemme kokeneiden koodariemme tukemana. Pääset myös työstämään sisäistä tuotekehitystä, ylläpidät pilvipalveluitamme ja hallitset tiedonsiirrot serveriltä pilveen. Tulet tekemään erilaisia web-sovelluksia, murskaat dataa ja kehität tuotteitamme yhä paremmiksi.   

Sinulla tulisi olla hyvät ja sujuvat Java sekä SQL taidot. Mikäli sinulla on jo osaamista Google Cloudista tai DevOpsista, näemme nämä suurena etuna! Jos sinulla ei ole osaamista näistä, mutta olet enemmän kuin halukas oppimaan, me annamme sinulle mahdollisuuden siihen ja pääset kouluttautumaan kanssamme.  

Toivomme, että pystyt toimimaan itsenäisesti, mutta et pelkää kysyä tarvittaessa apua muilta tiimin jäseniltä. Olet valmis ottamaan vastuuta ryhmässä ja haastavat tehtävät eivät ole sinulle ongelma. Sinulla on näyttöjä omista projekteista ja/tai sopiva koulutus tehtävään. Olet motivoitunut oppimaan uutta ja sitoutunut vahvasti yhteisiin tavoitteisiin. Viestit sujuvasti suomeksi ja englanniksi. Mikäli olet jo kokeneempi tekijä, älä epäröi laittaa hakemusta, sillä pääset nopeaan tahtiin ottamaan vastuuta esim. kehitysprojekteistamme.

Tässä vielä lyhyesti, että mitä edellytämme sinulta

  • Koodaustaitoja – ohjelmoit, koska se on mielenkiintoista ja haluat ratkaista vaikeitakin loogisia pulmia 
  • Kokemusta ja tietämystä Javasta ja SQL:stä, eduksi näemme DevOps ja Google Cloud -osaamisen 
  • Halua kehittää omaa osaamistaan ja kiinnostusta uusia teknologioita ja pilvipalveluita kohtaan
  • Sujuvaa englannin kielen taitoa 

Tarjoamme sinulle:  

  • Modernit työvälineet sekä tehokkaat teknologiat ja työskentelytavat 
  • Mahdollisuuden kehittää devausprosessejamme ja toimintatapojamme eteenpäin siten kuin parhaaksi näet  
  • Sitoutuneen tiimin, joka tukee ja auttaa sinua työssäsi 
  • Koulutuksia ja sertifikaatteja kehittymistäsi tukemaan  
  • Joustavat työskentelymahdollisuudet ja etätyömahdollisuuden 
  • Viihtyisän toimiston Helsingin ydinkeskustassa 

Jos olet etsimämme Backend Developer, haethan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään keskiviikkona 6.11.2019. Lähetä hakemuksesi ja CV:si PDF-muodossa sekä mahdollisen koodinäytteesi (Github, Bitbucket, tms.) osoitteeseen: https://apply.atalent.fi/suomen-sijoitustutkimus-backend-developer-10-2019. Ilmoitathan hakemuksessasi, milloin pystyisit aloittamaan uusissa tehtävissä sekä palkkatoiveesi.  

Sijoitustutkimukseen pääset tutustumaan tarkemmin täällä: www.sijoitustutkimus.fi/. Tehtävästä ja hakuprosessista voit kysyä lisää aTalentin Senior Recruitment Manager Cécil Fagerströmiltä (cecil.fagerstrom[at]atalent.fi, +358 505 505 3170).

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Vastaavia avoimia hakuja

Löytyykö sinulta C#-ohjelmointiosaamista? Haluatko kehittää toimialan johtavaa ohjelmistoa yhä paremmaksi?

Geometrix on yhteensä 14 henkilön rento asiantuntijaorganisaatio, jonka kokeneeseen joukkoon haetaan nyt Fullstack Developeria asiakasprojektien pariin!

Sako etsii nyt joukkoonsa kehittymishaluista ja ongelmanratkaisusta innostuvaa IT Specialistia!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Lue minkälaista työ Korjauspartnereilla on ja miten se eroaa muista korjausrakentamisen alan työnantajista.

Tässä #rekrycast -podcastin jaksossa Jesse Kinnunen ja Mia Paatsalo käyvät läpi 5 sääntöä, joita noudattamalla onnistut trainee- tai graduate-ohjelman rakentamisessa.

Jani Raitanen päätyi Insinööritoimisto SRT:lle alunperin kesätyöharjoitteluun rakennesuunnittelun avustajaksi. Neljä vuo...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen