Elektro-Arola Oy

C#-ohjelmistokehittäjä

Julkaistu 08.11.2021

C#-ohjelmistokehittäjä

Elektro-Arola Oy suunnittelee ja valmistaa hälytys- ja viestintätekniikkaa vaativaan ammattikäyttöön reilusti yli neljän vuosikymmenen kokemuksella. Pääasiallinen asiakaskunta koostuu turvallisuussektorin eri toimijoista, suurteollisuudesta ja sähköverkkoyhtiöistä. Elektro-Arola on keskittynyt erityisesti kriittisten digitaalisten viestiliikenneverkkojen (esim. VIRVE) ratkaisuihin.

Elektro-Arola etsii Turenkiin C#-ohjelmistokehittäjää kolmen hengen tuotekehityksen tiimiinsä. Pääset kehittämään hälytys- ja ohjausjärjestelmiä, joita käyttävät mm. pelastustoimi ja muut viranomaiset sekä suurteollisuusasiakkaat. C#-ohjelmistokehittäjänä toimit tiettyjen ohjelmistojen osalta pääkehittäjänä. Pääasialliset ohjelmistot, joiden parissa tulet työskentelemään:

Ohjelmistosuunnittelua ja -kehittämistä on mahdollista tehdä joustavasti pääosin etätyönä. Etenkin testauksen tehtävät edellyttävät kuitenkin ajoittain toimistolla työskentelyä ja työsuhteen alussa on hyvä perehtyä tehtäviin paikan päällä. Lisäksi käyttöönottovaiheen tehtäviä ja käyttökoulutuksia toteutetaan asiakkaiden toimitiloissa. Toivomme, että olet ratkaisukeskeinen tiimipelaaja itseohjautuvalla ja vastuullisella työskentelyotteella.

Hakijalta odotetaan:

  • C# / .NET -ohjelmointiosaamista itsenäisellä, vaativalla tasolla
    • Tietoliikenneprotokollien ymmärtämistä
    • Monisäikeisen ohjelmoinnin taitamista
  • Itsenäistä työskentelyotetta ja ongelmanratkaisutaitoa
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Audio-osaaminen ja harrastuneisuus
  • Hälytys- tai kuulutusjärjestelmien tekniikan tunteminen

Tarjoamme sinulle:

  • Mielenkiintoisen ja vastuullisen roolin kokonaisturvallisuuden kannalta merkittävien tuotteiden kehittämisen parissa
  • Itsenäisen tehtävän, jossa pääset kehittymään niin ohjelmistokehittäjänä kuin tuotevastaavana
  • Tiiviin ja ammattitaitoisen työyhteisön tuen
  • Joustavat työajat ja etätyökäytännöt
  • Vakavaraisen työnantajan, jolla on vahva markkina-asema ja vakaat tulevaisuuden näkymät

Tässä tehtävässä työllistyt Elektro-Arola Oy:n työntekijäksi.

Herättikö tehtävä mielenkiintosi? Lähetä CV:si PDF-muodossa tai LinkedIn-profiilisi viimeistään 21.11.2021 mennessä aTalentin hakujärjestelmän kautta. Voit liittää mukaan halutessasi hakemuskirjeen. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi, mahdollisen Github (tai vastaavan) -profiilin ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Huomioithan, että käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta toimitetut hakemukset, emmekä huomioi sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.

Tehtävää, hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa Rekrytointipäällikkö Tiina Särkisilta (+358 50 553 7758, tiina.sarkisilta(ät)atalent.fi).

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Vastaavia avoimia hakuja

C#-ohjelmistokehittäjä

Kaiku Health is looking for a Module Specialist to join the agile and purpose-driven Module team of six people! Together with software developers and medical professionals from oncology science, the team builds clinical algorithms and modules, or in other words profiles, used in the Kaiku Health application to monitor cancer patient’s treatment and provide personalised support. As a Module Specialist you get to focus on customer projects, building new modules that are used to monitor patients undergoing cancer treatments

C#-ohjelmistokehittäjä

Etsimme kehityshaluista Fullstack Developeria liittymään osaksi Lääketietokeskuksen kasvavaa työyhteisöä. Tässä yhteiskunnallisesti merkittävässä työssä tulet rakentamaan muun muassa terveydenhuollon ammattilaisille, kansalaisille ja potilaille suunnattuja digitaalisia lääketietopalveluita sekä ylläpitämään lääketietokantoja yhdessä kymmenhenkisen IT-tiimin kanssa!

C#-ohjelmistokehittäjä

eeedo is now looking for a FullStack Developer to join their team of 10 professionals. In this versatile role, you’ll be developing eeedo’s product, eeedo desk, along with your teammates. As the team is quite small, you will be a key player in all stages of software development!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Tilaamalla työpaikkavahdin saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

aTalentin vuosi 2021 on ollut voimakasta kasvun aikaa ja palautumista pandemiavuoden 2020 aiheuttamasta, onneksi vain he...

Millainen on hyvä työhakemus? Miten työhakemus tulee aloittaa? Tässä blogissa jaamme 7 vinkkiä hyvään työhakemukseen.

Henkilöstövuokrauksessa mukana on kolme osapuolta: työntekijä, rekrytointiyritys ja käyttäjäyritys. Rekrytointiyritys to...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset asiantuntijoiden rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen