aTalent Recruiting logo

Controller

Julkaistu 17.11.2020

aTalent on kaupallisen, teknisen ja IT-alan korkeakoulutettujen osaajiin erikoistunut rekrytointiyritys. Olemme 100 % opiskelija- ja alumnijärjestöjen (Tuotantotalouden kilta Prodeko ry, Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat KY ry sekä Prodekon Alumnit ry) omistuksessa, minkä ansiosta tavoitamme parhaiten niin korkeakoulutetut opiskelijat kuin jo valmistuneet osaajat.

Tiimimme koostuu 40:stä rekrytoinnin ja työnantajamielikuvan asiantuntijasta. Toimistomme sijaitsee Kampin Autotalon ylimmässä kerroksessa, joten tarjoamme erinomaisten kollegoiden lisäksi työsuhde-etuna Helsingin parhaan näköalapaikan.

Haemme nyt aTalentille sisäiseen positioon Controlleria! Tehtävässä vastaat aTalentin sisäisten työntekijöiden sekä vuokratyöntekijöidemme palkanmaksusta, kirjanpidon tehtävistä yhteistyössä ulkoisen kumppanin kanssa sekä laskutukseen liittyvistä työtehtävistä. Toimit myös taloushallinnon järjestelmien pääkäyttäjänä ja vastaat näiden kehittämisestä sekä hallinnoinnista. Lisäksi tärkeässä osassa on sisäisten työntekijöidemme palveleminen erilaisiin asioihin ja kysymyksiin liittyen. Kysymyksiä ja erilaisia pyyntöjä tulee välillä suuriakin määriä ja henkilöstömme odottaakin sinulta palvelualtista asennetta. Näiden lisäksi pääset osallistumaan erilaisiin kehitysprojekteihin oman mielenkiintosi mukaisesti. Nämä voivat liittyä esimerkiksi tiedon analysointiin, automatisointiin tai muuhun liiketoiminnan kehittämiseen. Pääset oman esimiehesi kanssa sparrailemaan ja ideoimaan tulevia kehitysprojekteja sekä suunnittelemaan taloushallinnon kokonaisuutta. Omalla aktiivisuudellasi on siis paljon merkitystä, mihin suuntaan rooli tulevaisuudessa kehittyy. 

Meillä sinulla  on monta rautaa samanaikaisesti tulessa ja saat paljon vastuuta, joten kyky priorisoida tinkimättä työn laadusta on meille tärkeää. Tärkeää on, ettet siis hätkähdä ajoittaista kiirettä ja viet tehtäväsi kunnialla loppuun asti. Meille tärkeintä on asenteesi ja aito halu oppia sekä kehittyä! Mikäli olet vielä opintojesi loppuvaiheessa, voit työskennellä osa-aikaisesti kuitenkin minimissään 30 tuntia viikossa. Jos olet jo valmistunut ja työelämään siirtynyt taloushallinnon osaaja, tarjoamme sinulle mielellämme kokoaikaiset työtunnit eli 37,5 tuntia viikossa.

Entä minkälaista työskentely aTalentin taloushallinnossa on? Näin nykyinen Controllerimme Antti kuvailee esimiestään Juho Lankista: “Juho on oikein hyvä – parempaa saa hakea! Juholle on matala kynnys sanoa mistä tahansa asiasta ja keskustelu toimii erittäin hyvin. Hän on reilu ja rento sekä auttaa aina tarvittaessa.” Laajemmin aTalentin meininkiä voit kurkata myös Instagramista (@aTalentRecruiting) tai lukemalla lisää Twitteristä (@aTalentR) tai LinkedInistä (aTalent Recruiting). Voit myös kysyä suoraan työntekijöiltämme, sillä koko henkilöstömme yhteystiedot löydät sivuiltamme.

Odotamme:

  • Korkeakouluopintoja: voit olla opintojasi viimeistelevä opiskelija, valmistunut tai jo työelämässä oleva osaaja
  • Kokemusta taloushallinnon työtehtävistä vähintään kesätöiden kautta. Laajempi osaaminen katsotaan eduksi.
  • Oma-aloitteista, itseohjautuvaa, tarkkaa ja vastuuntuntoista työskentelyotetta sekä paineensietokykyä
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa ja erittäin hyvää MS Office-osaamista erityisesti Excelistä
  • Eduksi katsomme osaamisen Procountor-järjestelmästä ja G Suite-ympäristöstä

Tarjoamme:

  • Joustavat työajat ja loistavat etätyömahdollisuudet: töitä tehdään tehokkaasti ja siellä missä se sinulle parhaiten sopii.
  • Matalan hierarkian ja luottamuksen työntekijöihimme: meillä ei mikromanageerata tai hengitetä niskaan. Esimiehesi tehtävä on poistaa esteet sinun menestymisesi tieltä, ja hän on tukemassa sinua, kun tarvitset apua ja tsemppiä! 
  • Innostuneen ja rennon työympäristön huikeilla työkavereilla: meillä on yhteistä tekemistä koronatilanteen sallimissa rajoissa. Myös työajan ulkopuolella saat varmasti seuraa esimerkiksi treeneihin, padeliin tai muuhun tekemiseen
  • Merkityksellisen työn, jossa sinulla on mahdollisuus päästä konkreettisesti vaikuttamaan nuorten ammattilaisten työllistymiseen ja asiakasyritystemme menestykseen. Tämän lisäksi pääset myös yleisesti kehittämään aTalentia ja taloushallintoamme.
  • Helsingin parhaan näköalapaikan (Kampin Autotalon ylin kerros merinäköaloineen!) ja välipalat sekä muut toimistoherkut. Perinteisiin etuihimme kuuluvat lounas- ja virike-etu. 

Sinusta uusi Controller aTalentille? Hae tehtävää mahdollisimman pian, sillä käymme saapuneita hakemuksia läpi jo hakuajalla. Lähetä siis CV:si ja hakemuksesi pdf-muodossa viimeistään tiistaina 1.12.2020 tänne: https://apply.atalent.fi/atalent-recruiting-controller-11-2020. Kerrothan hakemuksessasi aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Huomioithan, että emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset.

Tehtävää, hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Recruitment Manager Laura Seppä (+358 40 557 9389, laura.seppa[at]atalent.fi). Lisää aTalentista voit lukea täältä: https://atalent.fi/liity-joukkoomme. 

Kiinnostuitko? Hae nyt.

hae tästä

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Meriteollisuus saattaa antaa suurelle yleisölle mielikuvan ruostuneista telakoista ja loputtomista hitsaushommista. SeaK...

"Hei, nyt on sellainen tilanne, että olen löytänyt mun unelmien duunipaikan ja se ei ole enää täällä."
Tässä #rekrycast...

IT-alan osaajamarkkinoita voi kuvailla villiksi länneksi, jossa parhaat talentit revitään käsistä keinoja kaihtamatta. T...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen