Sisua Digital Oy

Junior RPA Developer

Julkaistu 11.11.2021

Junior RPA Developer

Sisua Digital on kansainvälinen kasvuyritys, joka keskittyy tarjoamaan älykkäitä automaatioratkaisuja sekä niiden ylläpitopalveluita asiakkailleen niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Sisua Digital oli mukana tuomassa ohjelmistorobotiikkaa Suomeen vuonna 2014 ja on siitä asti toiminut automaatioratkaisujen pioneerina. Viimeisen viiden vuoden aikana Sisua Digital on tehnyt ohjelmistorobotiikan käynnistys- ja ylläpitoprojekteja yli 80 asiakkaan kanssa sekä Suomessa että ulkomailla. Kasvua haetaan sekä Suomessa että kansainvälisesti, ja tällä hetkellä Sisua Digital toimiikin Suomen lisäksi Etelä-Amerikassa sekä Kaakkois-Aasiassa. Yrityskulttuurin keskiössä on kannustava ja joustava työilmapiiri ja halu tukea kaikkien tiimiläisten ammatillista kasvua.

Haemme nyt Junior RPA Developeria osaksi Sisua Digitalin kasvavaa kansainvälistä tiimiä vakituiseen, kokoaikaiseen työsuhteeseen Helsinkiin. Tehtävässä pääset osaksi 10 hengen kehitystiimiä, jonka tehtävänä on ratkoa asiakkaiden liiketoiminnallisia haasteita älykkäiden automaatioratkaisujen avulla. Saat tehtävään kattavan perehdytyksen ja täyden tuen asiantuntevalta tiimiltä, joka perehdyttää sinut automaatioiden toteutukseen läpi linjan.

Junior RPA Developerina pääset mukaan mielenkiintoisiin asiakasprojekteihin aina määrittelystä tuotantoon ja ylläpitoon asti. Tulet käyttämään työssäsi RPA-työkaluna UiPathiä, joka on alansa johtava teknologia maailmassa. Tehtävässä pääset pureutumaan asiakkaiden liiketoiminnallisiin haasteisiin alusta asti ja tarjoamaan niihin yhdessä tiimin kanssa ratkaisuja. Automaatioalan kehittyessä vauhdilla ja osaamisesi kasvaessa, sinulla on tulevaisuudessa mahdollisuus ottaa suurempaa teknistä vastuuta asiakasprojekteissa.

Junior RPA Developerilta emme edellytä aiempaa kokemusta ohjelmistorobotiikasta. Toivomme kuitenkin, että sinulla on kiinnostusta alaa kohtaan esim. taustalla tai käynnissä olevien opintojen tai harrastuneisuuden kautta. Omaat asiakaslähtöisen asenteen ja vahvat ongelmanratkaisutaidot. Tuot mielelläsi näkemyksesi esille ja pyrit toimivimpaan mahdolliseen lopputulokseen, jolla parannetaan asiakkaan liiketoimintaprosesseja. Olet ratkaisukeskeinen tiimipelaaja, jolla on motivaatio uuden oppimiseen ja halu kasvaa tulevaisuudessa ohjelmistorobotiikan ammattilaiseksi.

Hakijalta odotetaan:

  • Teknistä osamistaustaa
  • Kiinnostusta automaatioiden suunnittelusta ja kehittämisestä ja halua oppia ohjelmistorobotiikasta
  • Erinomaisia tiimityöskentelytaitoja ja proaktiivista työskentelyotetta
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

Lisäksi eduksi katsotaan kokemus ja osaaminen seuraavista:

  • UiPath, Robot Framework ja Power Automate
  • Pilvialustat (esim. Azure)
  • Integraatiorajapinnat

Tarjoamme sinulle:

  • Mielenkiintoisen tehtävän ja näköalapaikan kansainvälisessä kasvuyrityksessä
  • Projekteja mielenkiintoisten asiakkuuksien parissa sekä mahdollisuuden työskennellä kansainvälisissä projekteissa Vietnamin ja Chilen tiimien kanssa
  • Mahdollisuuden oppia ja kasvaa älykkään automaation ja koneoppimisen osaajaksi
  • Työyhteisön, jossa panostetaan ammatilliseen kehittymiseen ja yksilöllisiin urapolkuihin
  • Asiantuntevan ja kannustavan tiimin tuen sekä kattavan perehdytyksen tehtävään
  • Joustavat työajat ja etätyökäytännöt sekä viihtyisät työtilat Helsingin keskustassa
  • Kattavat henkilöstöedut

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan Sisua Digital Oy:n työntekijäksi.

Herättikö tehtävä mielenkiintosi? Lähetä CV:si PDF-muodossa tai LinkedIn-profiilisi viimeistään 25.11.2021 mennessä aTalentin hakujärjestelmän kautta. Voit liittää halutessasi mukaan hakemuskirjeen tai linkin GitHub-profiilisi. Kerrothan myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Huomioithan, että emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset.

Sisua Digitalista voit lukea lisää osoitteessa https://sisuadigital.com/. Tehtävää, hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Rekrytointipäällikkö Tiina Särkisilta (+358 50 553 7758, tiina.sarkisilta(ät)atalent.fi).

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Tilaamalla työpaikkavahdin saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

aTalentin vuosi 2021 on ollut voimakasta kasvun aikaa ja palautumista pandemiavuoden 2020 aiheuttamasta, onneksi vain he...

Millainen on hyvä työhakemus? Miten työhakemus tulee aloittaa? Tässä blogissa jaamme 7 vinkkiä hyvään työhakemukseen.

Henkilöstövuokrauksessa mukana on kolme osapuolta: työntekijä, rekrytointiyritys ja käyttäjäyritys. Rekrytointiyritys to...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset asiantuntijoiden rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen