Helsingin Revisor

Kirjanpitäjä

Julkaistu 01.06.2021

Kirjanpitäjä

Helsingin Revisor on taloushallinnon palveluja tarjoava asiantuntijayritys, joka on toiminut alalla jo reilusti yli 30 vuotta. Kirjanpitotyön ohella Helsingin Revisorin tiimi pyrkii neuvomaan asiakkaita liiketoiminnan kehittämisessä ja verosuunnittelussa. Taloushallinnon kumppanina Helsingin Revisorin tavoitteena on olla on helposti asiakkaan saatavilla oman kirjanpitäjän kautta sekä tarjota joustavia ratkaisuja räätälöidysti tarpeen mukaan, ja säästää asiakkaan aikaa omalle ydinliiketoiminnalle ja tuottaa asiakkaalle taloudellista hyötyä.

Helsingin Revisor etsii nyt kasvavaan joukkoonsa ja monipuoliseen tehtävänkuvaan Kirjanpitäjää. Voit olla jo alalla pidempään toiminut asiantuntija tai alasta kiinnostunut, valmistumassa oleva opiskelija. Tärkeintä on mielenkiintosi asiakkaita ja tehtäväkenttää kohtaan sekä pitkäjänteinen halusi kehittää omaa osaamistasi taloushallintoalan asiantuntijana ja yritysten kumppanina.

Helsingin Revisorin asiakaskunta koostuu kaikenkokoisista yrityksistä erilaisilla toimialoilla ja yrityksen palvelutarjonta räätälöidään kuhunkin tilanteeseen sopivaksi asiakaslähtöisesti. Kirjanpitäjän roolissa Helsingin Revisorilla saat vastuullesi omat asiakkuudet, joita tuet päivittäisessä arjessa taloushallinnon kumppanina. Tehtäviisi kuuluu mm. asiakasyritysten kirjanpito, palkanlaskenta, kuukausittainen raportointi ja tilinpäätökset, sekä asiakkaiden erilaisten tarpeiden kautta voit myös päästä tarjoamaan asiantuntijuuttasi mm. verosuunnittelussa ja yrityskauppoihin liittyvissä tilanteissa.

Kirjanpitäjän roolissa menestyt, mikäli nautit monipuolisen asiakastyön tarjoamasta vaihtelusta arjen rutiineihin ja haluat oppia uutta ja kehittää asiantuntijuuttasi. Lisäksi sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot, viihdyt asiakastyössä ja ratkaiset mielelläsi ongelmatilanteita yhdessä tiimin kanssa. Arvostamme työskentelytyylissäsi oma-aloitteisuutta, tarkkuutta ja huolellisuutta sekä kykyä sopeutua muutoksiin ja työskennellä paineen alla.

Helsingin Revisor tarjoaa sinulle:

  • Laaja-alaisen, vaihtelevan ja kehittävän roolin erilaisten asiakkuuksien ja työtehtävien parissa
  • Tilaisuuden päästä kehittymään sekä asiakastyössä että monipuolisena taloushallintoalan ammattilaisena
  • Pitkäikäisen, arvostetun ja kasvavan organisaation tuen, jossa saat myös kertyneen työkokemuksen kautta mahdollisuuden kasvattaa omaa roolia ja vastuuta
  • Kokeneen ja ammattitaitoisen yhteisön, joka tukee sinua onnistumaan ja kehittymään
  • Modernit työskentelytilat ja oman työhuoneen Espoossa hyvien kulkuyhteyksien varrella

Sinulta odotamme:

  • Korkeakoulututkintoa, esimerkiksi laskentatoimen tai taloushallinnon opinnoista
  • Kykyä laatia tilinpäätöksiä itsenäisesti
  • Asiakaspalveluhenkistä asennetta ja vuorovaikutustaitoja
  • Laaja-alaista laskentatoimen ymmärrystä ja itsenäistä ongelmanratkaisukykyä
  • Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
  • Hyvää osaamista taulukkolaskenta- ja tekstinkäsittelyohjelmien käytössä
  • Halua kehittää omaa osaamista työssä käytettävien ohjelmistojen käytössä ja jatkuvaa oman työskentelyn kehittämistä

Lisäksi arvostamme:

  • Aikaisempaa kokemusta pilvipohjaisen taloushallintojärjestelmän käytöstä
  • Aikaisempaa työkokemusta taloushallinnon tehtävistä
  • Yleistä IT-osaamista

Aloitus tehtävässä on tilanteestasi riippuen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään elokuussa 2021. Kiinnostuitko? Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään 14.6.2021 aTalentin hakujärjestelmän kautta. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Huomioithan että käsittelemme hakemuksia ja aloitamme haastattelut jo hakuajalla, joten toimithan nopeasti!

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme Helsingin Revisorin palvelukseen. Yrityksestä voit lukea lisää osoitteessa: https://helsinginrevisor.fi/. Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa Rekrytointipäällikkö Roosa Lönnqvist (+358 50 421 0255, roosa.lonnqvist(at)atalent.fi).

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

 AX-Suunnittelu on insinööritoimisto, joka toimittaa asiakkailleen tilaratkaisuja julkisiin ja teollisiin rakennuskohtei...

Palvelualojen ammattiliitto PAMin trainee-paikat tarjoavat korkeakouluopiskelijoille loistavan tilaisuuden startata työu...

Lapsuudessa Jennin tulevaisuuden ammatiksi povattiin uraa joko pappina tai poliitikkona, koska hän puhui niin paljon. To...

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen