Rakennusalan digi-insinööri

Julkaistu 17.10.2019

Aiforsite toimittaa tiedolla johtamisen ratkaisuja rakennustyömaille ja rakennustuotantoon. Haluamme viedä rakentamisen laadun, tuottavuuden ja työturvallisuuden aivan uudelle tasolle. Kehittämämme ainutlaatuinen teknologiakokonaisuus digitalisoi rakennusprojektit ja palveluratkaisumme varmistaa sen aidon käyttöönoton sekä tiedolla johtamisen.

Asiakkaamme saavat välittömät hyödyt kiinteätä kuukausiveloitusta vastaan ja samalla he voivat paremmin keskittyä rakentamiseen ilman erinäisiä pistemäisiä digipilottihankkeita. Asiakkainamme ovat merkittävimmät rakennusliikkeet Suomessa ja enenevissä määrin myös johtavat rakennusliikkeet ulkomailla (esim. USA). Olemme toimineet vuodesta 2016 ja digitalisoineet jo yli 40 työmaata. Alati kasvava henkilöstömme koostuu rakentamisen ja teknologian huippuosaajista.

Aiforsite hakee joukkoonsa Espooseen rakennusalan digi-insinööriä kasvamaan rakennustyömaiden digitalisaation ammattilaiseksi! Tehtävässäsi olet tärkeässä roolissa tuottamassa asiakkaille lisäarvoa digitalisoimalla toimenpiteitä, jotka ovat perinteisesti olleet manuaalisia ja aikaavieviä. Tässä monipuolisessa tehtävässä vastaat asiakastyömaiden työmaateknologian asennuksista ja ylläpidosta, työmaadatan keruusta sekä sen analysoinnista. Hoidat tehtäviä niin Aiforsiten toimistolla kuin asiakkaiden työmaillakin. Työmaakäynneillä keräät dataa esimerkiksi kypärävideokameran ja drone-lennokkien avulla hyödyntäen myös kehittyneitä IoT-olosuhdeantureita sekä Bluetooth-majakoita. Toimistolla työskennellessäsi puolestaan prosessoit kerättyä dataa ja teet siitä asiakkaalle analyyseja ja raportteja tukemaan ja tehostamaan heidän kohteidensa turvallisuutta, laatua ja tehokkuutta. 

Uraauurtava järjestelmämme perustuu kasvavassa määrin tekoälyyn ja oletkin tärkeässä roolissa myös tekoälyn kehittämisen kannalta. Tehdessäsi havaintoja materiaalista opetat samalla tekoälyä tunnistamaan uudenlaisia elementtejä, jolloin järjestelmä kehittyy yhä automaattisemmaksi. Toimit myös konsultatiivisessa roolissa asiakkaan suuntaan ja opastat työmaaorganisaatioita kerätyn datan hyödyntämisessä ja järjestelmän käytössä, jotta he saisivat palvelusta suurimman mahdollisen lisäarvon irti. 

Tehtävä sopii erinomaisesti teknologiasta ja digitalisaatiosta innostuneelle ja asiakasrajapinnassa viihtyvälle tarkalle tekijälle. Taustaltasi olet rakennusmestari tai rakennusinsinööri ja omaat jo jonkin verran kokemusta työmaan toimihenkilötehtävistä. Aloittaessasi Aiforsitella osallistut tiiviiseen kahden viikon koulutusjaksoon ja kun alat vastaamaan omista asiakastyömaistasi, tukenasi toimivat kokeneet digi-insinöörit, tekninen tuki ja esimiehesi. 

Hakijalta odotetaan: 

  • Rakennusmestarin tai rakennusinsinöörin tutkintoa, tai muuta soveltuvaa vähintään amk-tasoista tutkintoa 
  • Noin 1-2 vuotta kokemusta työmaan toimihenkilötehtävistä (myös vastavalmistuneet hakijat huomioidaan) 
  • Hyviä tietoteknisiä valmiuksia ja kykyä omaksua helposti uusia ohjelmia  
  • Vahvaa suomen kielen ja englannin kielen taitoa

Lisäksi eduksi katsotaan: 

  • Aikaisempi kokemus rakennusalan digitaalisista sovelluksista ja datan käsittelystä  

Tarjoamme sinulle: 

  • Mahdollisuuden päästä osaksi rakennusalan digitaalista murrosta: kun muut vasta puhuvat aiheesta, sinä olet jo perehtymässä tämän alueen ammattilaiseksi
  • Monipuolisia tehtäviä, joissa työskentelet niin toimistolla kuin työmaalla ja niin asiakkaiden parissa kuin itsenäisestikin 
  • Selkeän kehittymispolun: vastuusi kasvaa ja pääset perehtymään uusiin tehtäviin ja laajempaan rooliin osaamisesi kasvaessa
  • Mahdollisuuden päästä käyttämään erityisosaamisiasi ja vahvuuksiasi myös Aiforsiten sisäisen kehitystyön tukena  

Mikäli sinä haluat kasvaa rakennusalan digitalisaation huippuammattilaiseksi, lähetä hakemuksesi, viimeisin opintosuoritusotteesi, sekä CV:si viimeistään 31.10. mennessä osoitteessa: https://apply.atalent.fi/aiforsite-rakennusalan-digi-insinoori-10-2019. Kerrothan hakudokumenteissasi palkkatoiveesi ja mahdollisen aloituspäivän. Huomaathan, että käymme hakemuksia läpi jo hakuajalla. 

Aiforsitesta voit lukea lisää osoitteessa: https://aiforsite.com/. Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa Rekrytointipäällikkö Lisa Jokinen (050 599 1835, lisa.jokinen[ät]atalent.fi).

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme Aiforsiten palvelukseen.

Kiinnostuitko? Hae nyt.

Hae nyt

Vastaavia avoimia hakuja

Helsingin Teräs Asennus Oy etsii nyt tarjouslaskijaa pääkaupunkiseudulle!

Neteram Oy (KONE) etsii kahta aktiivista insinööriä mekaniikkasuunnittelun tehtävien pariin yhteen Suomen kiinnostavimmista teollisuusyrityksistä.

ECP Group hakee nyt projekti-insinööriä monipuolisiin kunnossapidon ja huollon tehtäviin cleantech-alalle!

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Rekisteröidy.

Saat räätälöidyt työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi:

Uutta blogissa

Tämän blogin tarkoituksena on auttaa rekrytoijia ja esimiehiä saamaan kaikki irti Slushista. Lue vinkit ja suosituksemme parhaista puheista.

Tässä podcastissa aTalentin operatiivinen johtaja ja Icebreaker.vc:n Head of Talent keskustelevat tiimin rakentamisesta ja rekrytoinnista alkuvaiheen startupeissa.

Blogissa Miili Reponen kertoo rekrytoijan työstä sekä omasta urapolustaan aTalent Recruitingilla.

Tilaa uutiskirjeemme

Tuoreimmat uutiset nuorten ammattilaisten rekrytoinnista, employer brandingista ja rekrytoinnin kehityksestä.

Hyväksyn Tietosuojaselosteen