Simon Pesola työskentelee ohjelmistokehittäjänä Aktian IT-puolella. IT-puoli on jaettu kahteen osaan, sovellus-, kehitys- ja ylläpitopuoleen sekä palvelinten ja käyttäjäpalvelujen puoleen. Pesola työskentelee Customer Engagement -tiimissä, joten hänen tehtävänsä liittyvät vahvasti asiakkaisiin ja asiakaskokemuksen parantamiseen. “Olen ollut Aktialla nyt noin kuusi kuukautta töissä, ja meillä Aktialla otetaan uudet työntekijät hyvin vastaan. Olen tuntenut oloni tervetulleeksi, ja aina voi kysyä apua joltain tarvittaessa”, Pesola kertoo.
Aidosti digitaalinen ja asiakaslähtöinen pankki
Pankeilla on yleisesti hyvä taloudellinen tilanne ja mahdollisuus investoida digitalisointiin. Aktia onkin ollut jo 90-luvun alusta alkaen digitalisaation kärjessä ja seuraavaksi tavoitteena on olla Suomen digitaalisin pankki. Aktialla on tällä hetkellä käytössä ensimmäisenä suomalaisena pankkina täysin digitaalinen luottokortti sekä Apple Pay ja uusia avauksia maksamiseen on luvassa. Aktia on kehittänyt myös oman Wallet-sovelluksen, jota voi esimerkiksi käyttää lähimaksamiseen, kaikkien korttien sekä tilien tietojen tarkastelemiseen. Wallet-sovellus tarjoaa mahdollisuuksia oman taloudellisen tilanteen ja kulutuksen seurantaan sekä tarkastella esimerkiksi kulutusluoton kuukausieriä.Tavoitteena on tarjota asiakkaille mahdollisuus hoitaa kaikki pankkiasiansa sähköisesti. Aktialla asiakas on aina keskiössä, joten myös monet IT-puolen työtehtävät liittyvät vahvasti asiakaskokemuksen parantamiseen. Pesolakin on mukana projektissa, jossa uudistetaan Aktian CRM-järjestelmä. ”En ole aikaisemmin ollut mukana näin isossa projektissa, joten on ollut mielenkiintoista päästä seuraamaan sellaista lähietäisyydeltä. Projektiin on kuulunut muun muassa Corporate Finance -tiimin ja markkinoinnin työprosessien uusimista”, Pesola luonnehtii.
Tarjolla kasvumahdollisuuksia
“Opiskelen viimeistä vuottani tietojenkäsittelyä Arcadassa, joten teen töitä osa-aikaisesti. Aktialla on ollut helppoa yhdistää työ ja opiskelu. Käytän usein työssäni C#- ja .Net-ohjelmointikieliä, joista opin perusteet jo koulussa. Aktialla olen päässyt syventämään osaamistani näiden parissa ihan käytännössä”, Pesola kertoo.
Aktialla on myös käytössä sisäinen mentorointiohjelma, jonka tarkoituksena on jakaa tietotaitoa molemminpuolisesti. Mentorointiohjelma tukee itsensä kehittämistä sekä mahdollistaa oppimisen laajalti eri osa-alueilta. Aktian mentorointiohjelma on kerännyt paljon positiivista palautetta kaikilta osallistujilta. Mentorointiohjelma tarjoaa hyvät mahdollisuudet kehittää itseään, mutta tämän lisäksi kehitystä tuetaan myös muilla tavoin. “Vaikka tulee kesätyöntekijänä taloon, se ei tarkoita, että joutuisi tekemään vain yhtä asiaa, sillä meillä pääsee oppimaan paljon erilaisia asioita. Itse olen oppinut todella paljon pankkimaailmasta, sekä siitä, miltä IT-työt näyttävät finanssisektorilla. Kesän jälkeen myös ohjelmointiin liittyvät työtehtäväni ovat lisääntyneet”, Pesola kertoo.
Miltä työpäivä Aktian IT-puolella näyttää?
“Aloitan päiväni usein yhteisillä palavereilla, joissa suunnittelemme työtehtävien sekä osa-alueiden organisointia kehittäjien kesken. Tämän jälkeen työskentelen yhdessä määriteltyjen tehtävien parissa itsenäisesti”, Pesola luonnehtii. IT-työ on usein itsenäistä, mutta tarvittaessa tiimi on kuitenkin tukena. Aktian työntekijöiden tehtävien automatisointi on myös IT-puolen työpöydällä, sillä se vaikuttaa vastausaikojen lyhenemisen myötä suoraan asiakaskokemuksiin. Muut mahdolliset tehtävät IT-puolella liittyvät myynnin työvälineisiin, dataohjaukseen sekä digimarkkinointiin.
Työpaikkana Aktia on juuri sopivan kokoinen, ja uusia tapoja tehdä asioita pystytään ja uskalletaan kokeilla helposti. Kaikilla tiimin jäsenillä on mahdollisuus olla mukana päätöksenteossa Aktialla. “Meillä viihtyy työntekijä, joka uskaltaa sanoa omat ajatuksensa sekä kehitysehdotuksensa avoimesti ääneen”, Pesola kertoo.
Aktia rekrytoi uusia IT-alan osaajia erilaisilla taustoilla. Lue välilehdeltä lisää Aktiasta sekä tarjolla olevista mahdollisuuksista!