Kaikki yritykset eivät markkinoi avoimia työpaikkojaan julkisesti. Monet turvautuvat verkostoihinsa ja headhuntereihin, kun tarve uudelle työkaverille iskee. Mitä kiviä täytyy kääntää, jotta unelmaduuni löytyy ja osuu omalle kohdalle?
Käytä LinkedIniä työkaluna passiivisessa työnhaussa
LinkedIn on passiivisen työnhakijan tärkein työkalu, joten Linkkari-profiilia kannattaa teroittaa ja tuunata aika-ajoin. Headhunterit käyttävät LinkedInin rekrytointityökaluja potentiaalisten kandidaattien etsimiseen asiakasyrityksille. Talenttien etsintä perustuu avainsanahakuun, jonka avulla rekrytoijat ja headhunterit voivat rajata hakutuloksia esimerkiksi tietyn teknologian tai taidon perusteella.
Avainsanojen lisäksi kannattaa huolehtia, että työtaustasi ja vahvuutesi käyvät ilmi profiilissasi nopeasti. Mitä nopeammin vahvuutesi tulevat esiin, sen parempi. Mikäli sinulla on portfolio tai käytät sosiaalisen median kanavia ammatillisiin tarkoituksiin, kannattaa ne linkittää mukaan LinkedIn-profiiliin esimerkiksi Summary -osioon.
Tee sosiaalisen median kanavista portfolio
Some voi olla kätevä työkalu kertoa urastasi ja ammatillisista vahvuuksistasi. Muista linkittää kaikki käyttämäsi kanavat LinkedIniin.
Siinä missä ohjelmistokehittäjille tärkeitä palveluita ovat etenkin GitHub ja Stack Overflow, UI tai UX designerille voi olla hyödyksi tuoda esiin omia projekteja ja onnistumisia vaikkapa Instagramissa.
Markkinoinnin parissa työskentelevät voivat rakentaa oman portfolionsa monella tavalla. Erikoistumisalueestasi riippuen kannattaa rakentaa portfolio palvelulla kuten Behance, Pinterest, Flickr tai Vimeo. Näiden lisäksi visuaaliseen sisältöön keskittyvät sosiaalisen median kanavat kuten YouTube ovat loistavia työkaluja osoittaa oma visuaalinen osaaminen.
Vaikka mainitsimme YouTuben ja Instagramin markkinoinnin kontekstissa kannattaa pitää mielessä, että voit hyödyntää niitä alastasi riippumatta. Jos olet haka excelissä, ei ole tyhmä idea perustaa YouTube-kanavaa, jolle julkaiset excel-tutoriaaleja. Olit minkä alan ammattilainen tahansa, persoonalliset ja ammattimaiset portfoliosivut ja someprofiilit kertovat osaamisesta enemmän kuin CV tai työhakemus.
Verkostoidu ja kerro muille kiinnostuksistasi
Suurin osa niin kutsutuista piilotyöpaikoista (työpaikat, joita ei markkinoida julkisesti missään) täytetään verkostojen kautta. Tämän takia on erittäin tärkeää, että tutustuessasi uusiin ihmisiin kerrot aktiivisesti itsestäsi, osaamisestasi ja kiinnostuksistasi.
Tee hyvä vaikutus rekrytoijaan vaikka et saisi töitä
Suurin osa työnhakijoista on joskus kokenut sen harmillisen hetken, kun “ei kiitos”-puhelu osuu kohdalle pitkän työnhakuprosessin päätteeksi. Vaikka asia saattaisi harmittaa, ei kannata heittää kirvestä kaivoon. On yleistä, että rekrytoitavan henkilön ja viimeisenä karsiutuneiden hakijoiden välillä ei ole suurta eroa osaamisessa vaan lopullinen päätös on tehty yksityiskohtien perusteella.
Me aTalentilla käytämme headhuntingissa hyödyksi paljon omia aikaisempia hakujamme, joten rekrytoijalle jäänyt positiivinen mielikuva työnhakijasta on todella arvokas. Kun rekrytoija soittaa sinulle kertoakseen kuinka “valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun”, kannattaa mainita, että vastaavat mahdollisuudet kiinnostavat sinua myös tulevaisuudessa. Kannustamme myös vastaamaan headhuntereiden soittopyyntöön, sillä se saattaa avata odottamattomia mahdollisuuksia.
Ystävällisellä käytöksellä ja antamalla kaikkesi hakuprosessin aikana varmistat, että jäät positiivisesti mieleen ja tietosi kaivetaan esiin seuraavan tehtävän auetessa!
Teksti muokattu Mika Räsäsen artikkelista.